Jos vastapuoli ei ihastu, niin onko kyse siitä, että on ruma?
Olen itse niin ihastunut ja tuntuu, että vastapuoli ei ole. Tunnen itseni nyt rumaksi ja masentuneeksi.
Kommentit (48)
Voit olla myös henkisesti epävakaa, ilkeä tai muuten luontaantyöntävä. Onko hygienia kunnossa vai haisetko?
Todennäköisesti syy on geeneissä ja feromoneissa. Hyviä jälkeläisiä tuottavat vetävät toisiaan puoleen ulkonäöstä riippumatta. Itse koen asian siten, että vaikka ihastun, en tuo sitä millään tavalla esille, koska vastapuoli on etenkin Suomessa erittäin pinnallinen ja arvioi enemmän ulkonäköä ja varallisuutta.
Ei ole kyse siitä että olisit ruma!! Eräs kaverini luulee joka kerta pakit saatuaan tai loputtua että se johtui hänen ulkonäöstään. Hänen kohdallaan kyse on hänen persoonastaan mutta noin muuten kyse voi olla tosiaankin ihan vain kemian puutteesta, ja yleensä onkin.
Ei se ulkonäöstä ole kiinni. Muistan, kun nuori ja nätti, kun olin niin eräs komea mies piiritteli mua jonkin aikaa. Siihen se sitten jäikin, kun hän oli niin ujo, ettei saanut sanaa suustaan ja treffit oli aika hankalat. Vaikka olen kova höpöttämään, niin en rakasta ääntäni niin paljoa, ettenkö haluaisi toisenkin puhuvan. Keskustelua ei oikein ollut ja oma fiilis todella epämukava. Piti antaa pakit. Harmi. Mies oli oikeasti todella komea ja lihaksiakin oikeissa paikoissa, mutta en saanut mitään irti.
Treffeillekin päädyttiin hänen kaverinsa ehdotuksesta.
Toisinaan vieläkin mietin, että mitenhän hänelle kävi. Toivottavasti löysi ihanan kumppanin.
Olisi niin upeata kokea molemmin puolinen ihastuminen ja sitten rakastuminen. Tuskin koskaan koen tällaista. Nyt ikääkin jo sen verran, että tuskin tulen kokemaan. Ihastukseni minun kohdalla ovat olleet aina yksipuolisia. Itse jos olen ollut ihastunut, niin vastapuoli ei ole. Jos vastapuoli on ollut ihastunut, niin sitten en itse ole. Harmillista tällainen. Välillä suurin tätä asiaa niin paljon, että ajattelin, että hyppään junan alle. Jotenkin tuntuu tämä elämä vaan niin turhalta. Päivästä toiseen raatamista.
Kyllä on. Ruma sisältä ja/tai ulkoa.
Kaipaisin niin ihastumisen tunnetta, ihastumista, lämpöä ja hellyyttä elämääni.
Voisit tietty tehdä asialle jotain...ai ei käy...no ei sit..