Lue keskustelun säännöt.
Onko psykoterapiassa mitään järkeä?
23.05.2026 |
Kohta vuoden olen käynyt ja mitään ahaa - elämystä ei ole tullut. Keskustellaan, terapeutti esittää vastaväitteitä ja 45min menee hujauksessa. Kuun lopussa tulee lasku. Pienituloiselle se Kelan tukemanakin maksaa, enkä varsinkaa voisi kuvitella maksavani 400e kuussa. Ymmärrän,mutta en sitte toisaalta yhtään ymmärrä miten terapia voisi toimia, jos jonkun asiakkaan puheenaiheena olisi vaikka rahan vähyys.
Kommentit (64)
Terapiassa myöskään pelkkä juttelu ei tuota useinkaan pysyviä tuloksia, ellei harjoittele käyttäytymisensä muuttamista.
Psykoterapia on konseptina todella keskiluokkaista. Moniongelmaisille ihmisille tulisi tarjota enemmin jotain elämänhallinnan valmennusta ja arjen tukea sosiaalipalveluista käsin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei se sinun kohdalla näytä toimivan. Vaihda terapeuttia tai lopeta koko terapiassa käynti.
Vierailija kirjoitti:
Älykkyydellä tai järkeilyllä ei ole asian kanssa tekemistä, ongelmat ovat yleensä nimenomaan tunnetasolla, ei siinä, etten järjellä "tajuaisi" esim. olevani yhtä arvokas kuin muut, vaan siinä, etten pysty kokemaan niin.
Tällaiseen auttaa nlp-terapia. Fake it til you make it tyylinen lähestyminen. Arvosta ensin itseäsi ja sitä kautta pikkuhiljaa muidenkin on pakko alkaa arvostamaan sinua, ihan niinkuin jos treenaat hauista niin kyllä muutkin sen jossain vaiheessa noteeraavat ja alkavat pitämään sinua isohauksisena :DIhmiset ovat liian sidoksissa validaation hakemiseen muilta. Tämä on tärkeä taito lapsuudessa, mutta aikuinen voi aika lailla määrittää kaiken omassa elämässään kunhan nyt ei ihan psykoksi ala. Terapeutit mielellään tätä heikkoutta käyttävät hyväkseen.
Mä yritin sitäkin aiemmin, mutta se ei auttanut, pikemminkin siitä oli haittaa. Tämä psykodynaaminen taas on auttanut. Tätähän ei mitenkään voi todistaa tieteellisesti, mutta uskon, että joillain ihmisillä pitkä ns syväpsykoterapia muuttaa vahingollisia psyyken rakenteita, mikä johtaa pysyvämpään paranemiseen kuin nuo lyhyemmät terapiat, joista toki on myös apua monille. Olen itse psykologi koulutukseltani joten olen pystynyt arvioimaan kohtuullisen hyvin sitä, mikä toimii minulle. Missään nimessä pitkä psykoterapia ei ole järkevä ratkaisu kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Terapiassa myöskään pelkkä juttelu ei tuota useinkaan pysyviä tuloksia, ellei harjoittele käyttäytymisensä muuttamista.
Psykoterapia on konseptina todella keskiluokkaista. Moniongelmaisille ihmisille tulisi tarjota enemmin jotain elämänhallinnan valmennusta ja arjen tukea sosiaalipalveluista käsin.
Minä käyttäisin jopa termiä elitististä pl todella hc-tason traumaterapian. Arveluttavaa, kustannustehotonta, hidasta. Jumalattoman kallista.
No ei ole terapeutit vetää KAUHEAA PALKKAA ! Puhuu paskaa eikä auta mitenkään . Syytellään aikuisten ihmisten vanhempia siitä miten aikuisella menee hävetkää jo . Kehtaatte rikkoa Mooseksen käskyn kunnioita isääsi ja äitiäsi myös muiden äitejä isiä . Hävetkää jo . Jeesus käski kääntyä pois pahuudesta ja ilkeydestä . Kiitä kuule sinäkin joskus . Valittajat ei pääsee luvattuun maahan ikinä huomasitteko .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muistan lukeneeni aikoinaan eräästä tutkimuksesta, miten tietyntyyppisen onnettomuuden jälkeen kriisiterapiaa saaneet versus asiaa itse käsitellet, olivat toipuneet järkytyksestään tietyn ajan kuluttua. Tulokset olivat karut, mitä enemmän terapiaa sitä huonommat olivat tulokset.
Joo olen saman tyyppistä lukenut. Jos esimerkiksi ihminen olisi silminnäkijänä jossain traumatisoivassa tilanteessa, olisi järkevintä laittaa heidät heti tekemään jotain ihan muuta, vaikka pelaamaan tetristä muutamaksi tunniksi eikä keskustelemaan tapahtuneesta. Mitä enemmän asiaa tuoreeltaa pui, sitä syvempi ja pysyvämpi muistijälki jää.
Vierailija kirjoitti:
Terapiassa myöskään pelkkä juttelu ei tuota useinkaan pysyviä tuloksia, ellei harjoittele käyttäytymisensä muuttamista.
Psykoterapia on konseptina todella keskiluokkaista. Moniongelmaisille ihmisille tulisi tarjota enemmin jotain elämänhallinnan valmennusta ja arjen tukea sosiaalipalveluista käsin.
Elämän hallintaa kun puoliso lyö ja polttaa lapset taloon ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työssä käyvien päälle käy muu uskontoiset on oikeat vainot kristittyjä vastaan .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan lukeneeni aikoinaan eräästä tutkimuksesta, miten tietyntyyppisen onnettomuuden jälkeen kriisiterapiaa saaneet versus asiaa itse käsitellet, olivat toipuneet järkytyksestään tietyn ajan kuluttua. Tulokset olivat karut, mitä enemmän terapiaa sitä huonommat olivat tulokset.
Joo olen saman tyyppistä lukenut. Jos esimerkiksi ihminen olisi silminnäkijänä jossain traumatisoivassa tilanteessa, olisi järkevintä laittaa heidät heti tekemään jotain ihan muuta, vaikka pelaamaan tetristä muutamaksi tunniksi eikä keskustelemaan tapahtuneesta. Mitä enemmän asiaa tuoreeltaa pui, sitä syvempi ja pysyvämpi muistijälki jää.
Turvatalot on täynnä naisia joita miehet uhkailee uskontomiehet erityiset . Yksikin ampui naisen joka oli turvakodissa .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ette te elä todellisuudessa ennen kuin olette itse kriisin trauman tai joudutte rikoksen uhriksi. Vain vertaistuki voi auttaa tasaamaan SHOKKI TILAA. Kokemus jakaa saman kokeneiden kanssa sitä järkytystä. Rikollisten uhrit tietää .
Kun sun oma lapsi kuolee tai miehesi hakkaa sinut sairaalaan alat ymmärtää miltä tuntuu toisista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kenelläkään erityisesti miehellä ole mitään oikeutta varastaa naisten rahoja saati tavaroita . Se on rikos.
Minun kokemuksen mukaan terapioissa opitaan paapomaan ja kieriskelemään itsesäälissä ja syyttämään muita, erityisesti omia vanhempiaan. Siellä ei opita kestämään elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älykäs ihminen ei hyödy terapiasta mitään. Älykäs osaa itsekin ajatella. Pahinta on, jos terapeutti paljastuu tyhmäksi. Jos asiakas on kokenut elämää ja ehkä iäkkäämpi kuin terapeutti, on mahdotonta, että muna neuvoisi kanaa. Itse voisin hyötyä terapiasta ( jos olisi joku ongelma, mutta kun ei ole!), jos terapeutti olisi mukava, komea mies. Saisin egobuustia siitä, että vietän tämän komistuksen kanssa edes tunnin viikossa. Lol
Älykkäälläkin voi olla tunnepuolella häikkää, ajatusvääristymiä, tai persoonallisuushäiriö. Minusta tuo selittää hyvin sitä, miksi paperilla älykkäät ihmiset sekoilee. Joku voi olla esim Mensan jäsen, tai olla opiskellut useita tutkintoja, mutta sitten sekoilee henkilökohtaisessa elämässään.
Aika moni on itselleen sokea, olipa sitten älykäs tai ei. Lisäksi on voinut elää koko elämänsä sosiaalisissa olosuhteissa, joita on luullut normaaleiksi, mutta jotka ovat aiheuttaneet vain kärsimystä traumaa ja tuhoa, ja ovat siis kaikkea muuta kuin normaalit olosuhteet.
Terapia auttaa tämän kaiken ymmärryksessä ja oman itsen, toiminnan ja valintojen muutoksessa, irti päästämisessä, eteenpäin menossa, jne. samalla ollen puolueeton tuki.
Terapia ei hoida tai paranna kusipäitä, tai sadisteja ympärilläsi, siihen terapia ei pysty, eikä sen tarvitsekaan pystyä (siihen ei pysty mikään muukaan taho). Mutta sinä hyödyt siitä elämänlaadullisesti parhaimmillaan erittäin paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmisen ongelmat ei sillä parane että niissä velloo. Toisaalta traumaattiset tapahtumat pitäisi käsitellä jotta niistä pääsisi eteenpäin.
Tuo väite edellä, ettei älykäs hyödy terapiasta on osittain totta, mutta ongelma on siinä, ettei moni älykäs persoonallisuushäiriöinen tunnista ongelmiaan. Tai siis ne ongelmat eivät häiritse häntä, ei narsistisuus häiritse itse narsistia. Terapiaan pitäisi ottaa mukaan läheisiä ja ex-puolisoita, jotka kertoisivat terapeutille mikä asiakkaassa on vikana. Toisaalta ei siitäkään usein hyötyä olisi, on äärimmäisen harvinaista että narsisti tunnistaisi olevansa narsisti tai näkisi mitään tarvetta muuttua. Vikahan on muissa.
Tuollainen ajattelu, että "sinä olet viallinen kun me muut niin päätämme" on itsessään sairas. Jos joku yksilö ryhmässä on muulle ryhmälle sietämätön, se yksilö voidaan poistaa ryhmästä. Mutta tuollainen joukkolynkkaus, että tässä olisi jotakin vikaa ja että porukalla nyt pahoinpitelemme hänet on seko. Ehkä tämä yksilö on kehittynyt lauman vahvimmaksi yksilöksi ja alfaksi, pitää siksi siirtää kovatasoisempaan laumaan tai sitten hyväksyä että hän on alfa - näin toimivat myös urheilujoukkueet. Ilmeisesti sinulla on joku "läheiset" / "suku" obsessio ja lukko, joka estää tällaisen vapaan liikkuvuuden ihmisryhmien välillä. Nämä ovat vain mielen rakennelmia, mitä ei tarvitse orjallisesti noudattaa.
Hä?
Esimerkkinä tilanne, jossa läheiseni seurusteli erään eronneen miehen kanssa, joka paljastui sairaalloisen mustasukkaiseksi. En nyt mene yksityiskohtiin mutta täällä vauva.fi:ssä on hyvä ketju mustasukkaisen puolison sairaimmista edesottamuksista, sieltä voi lukea millä tavoin tämän tyyppisen henkilöt kontrolloivat puolisoitaan. Tämä mies oli käynyt vuosia terapiassa avioeronsa jälkeen, mutta eihän siitä tietenkään ollut mitään hyötyä, kun eihän hän itse kerro terapeutille millä tavoin hän on epäillyt, kytännyt ja alistanut ex-puolisoaan vuosia, eikä näin ollen terapeutti sitä voinut tietää. Ei hän todellakaan ollut mikään lauman vahvin yksilö tai alfa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole. Sä voit ihan hyvin ostaa aiheesta kirjan ja tehdä harjoituksia itseksesi. Netistä löytyy myös sivustoja, joissa on harjoitteita. Psykoterapiassa vatvotaan samoja asioita kyllästymiseen asti ja aina yritetään keksiä, jokin trauma, josta kaikki asiat johtuvat. Aikuisia ihmisiä ohjataan syyttelemään lapsuuttaan. Kuitenkin loppupelissä olisi tärkeämpää tehdä konkreettisia juttuja oman tilanteen edistämiseksi eikä vain märehtiä menneisyydessä ja miettiä syypäitä. Toki on hyvä tunnistaa, jos jokin asia vaikuttaa ajatusmaailmaan, mutta ei jäädä siihen liikaa kiinni vaan miettiä ratkaisuja ja mitä itse voi realistisesti tehdä juuri nyt.
Tuo vellominen on tosiaan iso ongelma.
Markus rantala kirjoitti kirjassaan masennuksen biologia, että metsästäjäkeräilijät eivät masentuneet kroonisesti, sillä ei ollut aikaa. Liike ja elämän aktiivisuus ohjaavat huomion muualle traagisisitakin tapahtumista.
Jouduin itse cptsd-tasoisen tapahtumasarjan uhriksi ja se löi muutamaksi vuodeksi aika maahan. Oli tarve ymmärtää tapahtumaa mutta toisaalta olin onneksi tietoinen tuosta mekanismista ja menin koko ajan eteenpäin siitä huolimatta, että tuntui paskalta ja motivaatiota ei ollut. Tapahtumat huomioonottaen palauduin mielestäni todella nopeasti. Nykyään en koe enää edes mitään katkeruutta tai surua, sillä tuo jatkuva liike ja sitä kautta syntynyt positiivinen kokemuksellisuus on muuttanut myös näkökantaani menneisyyteen. En siis ajattele asiasta enää samalla tavalla kuin muutama vuosi sitten. En käynyt terapiassa siksi, että lääketiede oli osallisena tuon trauman aiheuttamisessa ja menetin kaiken luottoni kyseisiin palveluihin.
Markus Rantala tekee käytännössä enimmäkseen huuuhaa-tutkimusta, jossa väittää eläintutkimuksen tulosten olevan yleistettävissä ihmisiin eikä kykene tekemään erottelua oman incel-tasoteoria-ajattelunsa ja peruselämän välillä.
CPTSD:tä ei kehitetä parissa vuodessa aikuisiällä. Nyt kannattaisi vähän tarkistaa käsitteitä.
Positiivinen kokemuksellisuus kuulostaa tekoälyn keksimältä.
Voit toki elää ja sanoittaa omaa elämääsi ihan miten haluat, mutta tämä lähenee disinformaatiota.
Mietin usein tätä psykoterapian ja psykologian tapaa jäsentää asioita. Traumataustaisena todella tukahduttavan kontrollin ja mieleltään eri tavoin järkkyneiden vanhempien lapsena olen ikäni taistellut sen kysymyksen kanssa, mikä on minun vikaani ja mikä jonkun toisen.
Psykologian ja psykiatrian puolelta olen pääsääntöisesti aina saanut sellaista "apua", jossa kokemukseni on irrotettu muista ihmisistä ja keskitytty siihen mikä minun diagnoosini on, mitkä minun patologiset tapani, mikä kaikki minussa on sairasta. Osasyy tähän on se, että monien vastaavien ihmisten tavoin minulla meni vuosikymmeniä todella tajuta kuinka sairasta ja väkivaltaista vanhempieni käytös minua kohtaan oli. En vieläkään tiedä, onko kyse ollut eri hoitotahojen osaamattomuudesta vai siitä, että ennen vanhaan on ollut niin vahvana ajatus, että tyttölapsesta saattaa ikäänkuin ilman mitään syytä tulla hysteerinen ja itsetuhoinen ja vanhempia ei tule siitä syyttää, jos he ovat muuten keskiluokkaisen ja vakaan oloisia. Vaikka yleensä syy on nimenomaan perheolosuhteissa.
Sitten kun yhdessä psykoterapiassa tähän pureuduttiin, en kyennyt sitä vastaanottamaan, koska terapeutti muuten ymmärsi minua joissain asioissa niin väärin ja pidin häntä hieman epämiellyttävänä. Mutta suurin osa heistä tuntuu olevan juuri tuollaisia, osin oikeassa, osin ymmärtävät väärin ja osin ovat epämiellyttäviä, kuten varmaan kaikki meistä.
Minulla on kuulemma luonnottoman suuri syyllisyydentunto ja todella vakavasti vääristynyt, negatiivinen minäkuva, joka ei vastaa todellisuutta lainkaan. Siksi iso osa hoidoista on usein mennyt siihen, että yritän tiedostamattani pahentaa tilannettani vielä entisestään ja vedän terapeutin myös mukaan tähän. Erityisesti psykodynaaminen pahentaa helposti syvästi traumatisoitunutta persoonaa, joka ei kuitenkaan ole persoonallisuushäiriöinen. Se nimittäin mahdollistaa vielä suuremman arsenaalin psykologisia välineitä oman psyyken tuhoamiseen. Tässä kyseessä henkisesti väkivaltaisen narsistiperheen musta lammas siis, jonka elämän tehtävä on ollut tuhota itseään, jotta muilla perheenjäsenillä olisi parempi olo.
Kun jokin aika sitten tajusin tämän kuvion, jouduin samalla hylkäämään psykoterapian kehyksenä kokonaan. Hylkäsin myös koko lapsuudenperheeni. En halua enää tuhoutua.
Yritin silloin pyrkiä psykoterapiaan kun terapeuteista oli pulaa.
Kukaan ei halunnut minua alkuhaasttattelun jälkeen asiakkaaksi ja tunsin muutenkin olevani epämukavassa tilassa.
Tuon kokemuksen jälkeen en uudelleen mennyt enkä harkitse terapiaa.
Psykiatriaa ei ikinä olisi pitänyt laskea tieteeksi. Ei se sitä voi olla samalla tavalla kuin kemia tai joku meribiologia. Menee enemmän humanistisen tiedekunnan alle. Aika pilipalia suurin osa koko aiheesta, esim serotoniinilla on hyvin vähän tekemistä masennuksen kanssa, silti ihmisille edelleen lapataan SSRI-lääkkeitä kuin karkkia. Ehkä ainoa alahaara jolla voisi olla jotain perää on Stanfordin yliopiston tutkimustyö metaboliseen psykiatriaan, eli katsotaan miten ruokavalio ja metabolinen oireyhtymä liittyy vahvasti esim. kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön ja ahdistukseen. Suolistobakteerit yms huomioitu. Tuossa alkaa olla jo jotain perää, keho kun on psykofyysinen kokonaisuus.
Ja kyllä, olen kokeillut terapiaa monta kertaa. Kaikki kehuneet kuinka hienosti tiedostan omat tunteeni ja analysoin omaa ajatteluani. Teki usein mieli kysyä mistä hitosta mä sulle sitten maksan...