Mitä tekisit, jos huomaisit 39 v. olevasi raskaana?

Vierailija:

enenpää ei tule, en halua olla " vanha äiti"

Meillä isommat sisarukset odottavat iltatähteä aivan täpinöissään :) Ja minä olen täyttänyt jo 44, eikä ollenkaan pelota, ettenkö jaksaisi.

Luultavimmin on ruma ja tyhmä yh joka ei saa enää edes miestä. Siitä kumpuaa katkeruus niitä kohtaan, jotka voivat kasvattaa perhettä vielä reilusti yli kolmekymppisinä...

nyt loppuu tää lapsellinen leikki mun kohdalta, mielipiteeni olen ilmaissut. Jos se toisia sattuu silel en voi mitään.



Tuohon typeryyteen, en edes tän enenpää kommentoi

Vierailija:

Luultavimmin on ruma ja tyhmä yh joka ei saa enää edes miestä. Siitä kumpuaa katkeruus niitä kohtaan, jotka voivat kasvattaa perhettä vielä reilusti yli kolmekymppisinä...

Mutta minulla on kyllä mies, ja onhan minulla aina perhe... vauvaa vaan ei enää tule.

-46/48/53/57-

mutta ensimmäinen kolmen sarja oli jo silloin turvallisesti koulussa.



Otin iltatähden vastaan, mutta en enää suostu " uhraamaan elämääni" lapselle, vaan lapsi saa sopeutua minun elämääni. Tyttö on nyt 2 vee ja käytän paitsi isoja veljiä hoitajina, myös paljon ulkopuolisia, MLL:n lastenhoitajia, opiskelijoita, pari au pairiakin on ollut...



Toisaalta en myöskään stressaa mistään " pakollisista kasvatusasioista" . Tyttö on vielä ihan reippaasti vaipoissa, syö tissiä, nukkuu äipän vieressä tissi suussa (jos se jotenkin häiritsisi, olisin tietenkin kouluttanut johonkin muuhun, mutta en itse asiassa raaski luopua siitä pikku lämpöpatterista). Meillä ei ole mitään uni- tai ruokailurytmiä, ei pakollisia ulkoiluja yms, vaan toimimme niin kuin kuhunkin tilanteeseen parhaiten sopii.



Uskon että lapsista kasvaa ihmisiä ilman liikaa pingottamistakin. Toki taaperoikäinen syö aikaa ja voimavaroja, mutta tosiaan liian stressaantumisen estämiseksi on muutkin hoitajat keksitty...

Tuleva lapsi on perheen viides enkä ole hetkeäkään miettinyt jaksamista vauvan kanssa. Aika on rajallista, se on totta ja mitä useampi lapsi, sen enemmän miettii riittääkö aikaa kaikille. Sisarukset ovat myös rikkaus toisilleen, vanhempien ei joka hetki tarvitsekaan viihdyttää lapsia eikä kuljetella harrastuksiin alituiseen. Meillä uusi tulokas on aina vastaanotettu ilman mustasukkaisuuskohtauksia ja huolenpito on ollut välillä ylenpalttistakin.



Tällä haluaisin vain sanoa, että kenties on tarkoitettu, että teille vielä vauva tulee. Ratkaisu on kuitenkin jokaisen oma, sitä ei saa nettikeskustelupalstan kommentointi tehdä. Perheen muiden lasten harteille en kuitenkaan ratkaisua laittaisi, vaikka olisivat jo isompiakin. Päätös lapsesta kuuluu vanhemmille, ei sisaruksille.

Vierailija:

mutta ensimmäinen kolmen sarja oli jo silloin turvallisesti koulussa.

Otin iltatähden vastaan, mutta en enää suostu " uhraamaan elämääni" lapselle, vaan lapsi saa sopeutua minun elämääni. Tyttö on nyt 2 vee ja käytän paitsi isoja veljiä hoitajina, myös paljon ulkopuolisia, MLL:n lastenhoitajia, opiskelijoita, pari au pairiakin on ollut...

Toisaalta en myöskään stressaa mistään " pakollisista kasvatusasioista" . Tyttö on vielä ihan reippaasti vaipoissa, syö tissiä, nukkuu äipän vieressä tissi suussa (jos se jotenkin häiritsisi, olisin tietenkin kouluttanut johonkin muuhun, mutta en itse asiassa raaski luopua siitä pikku lämpöpatterista). Meillä ei ole mitään uni- tai ruokailurytmiä, ei pakollisia ulkoiluja yms, vaan toimimme niin kuin kuhunkin tilanteeseen parhaiten sopii.

Uskon että lapsista kasvaa ihmisiä ilman liikaa pingottamistakin. Toki taaperoikäinen syö aikaa ja voimavaroja, mutta tosiaan liian stressaantumisen estämiseksi on muutkin hoitajat keksitty...

Mahdollinen tuleva lapsi on ansainnut vanhempiensa jakamattoman huomion ja huolenpidon, niinkuin vanhemmat sisaruksensakin aikanaan. Varsinkin pienenä. Ei ole isompien sisarusten velvollisuus hoitaa pienempiään, heidän aikansa kyllä tulee, toivottavasti. Apua voi tietysti jossain tilanteessa kysyä, jos tiukka paikka tulisi mutta vastuu on vanhemmilla.



Tällaista asiaa ei mielestäni myöskään voi kysellä keskenkasvuisilta lapsiltaan, entä sitten jos päädytäänkin siihen, ettei uutta sisarusta oteta vastaan? Miten se selitetään lapsille?



Monenlaisia kysymyksiä herättää tämä.



ap

Joskus tietenkin voi tulla hetkiä, jolloin mietitte, että pitikö tämä lapsikin tähän vielä ehdoin tahdoin hommata... Mutta jos ynnää plussahetket ja miinushetekt, niin saldo on kyllä huimasti plussan puolella.

Näin oli ainakin meillä. Tosin kuopus oli toivottu ja vartavasten hankittu.

Isompien ollessa jo koululaisia, oli ihanasti aikaa olla pienimmän kanssa.

Se olisi todellinen ihme.



t. 37vee kohduton.

olevat lapset olivat silloin 14-,15- ja 17-vuotiaita. aloitin siis " uudelleen" ja päivääkään en vaihtaisi pois. 3 vanhinta on tyttöjä ja tämän pahnanpohjimmainen poika. mukava on seurata vaihteeksi myös näitä poikamaisia juttuja, vaikka emme mitenkään nyt erityisen kiitollisia tietenkään lapsen sukupuolesta ole = )



jaksanut olen hyvin, vanhempana olen vielä nauttinut urakalla joka minuutista, ehkä siksikin, että tiedän tämän olevan viimeinen kerta oman pikkuisen kanssa. yövalvomisia olemme joutuneet kestämään pari vuotta, mutta en kokenut niitäkään mitenkään erityisen raskaana. ihan oikesti, kaikki on ollut enemmän kuin ihanaa. mutta joku toinen voi kokea sen raskaana, ymmärrän kyllä

Vierailija:

Tällaista asiaa ei mielestäni myöskään voi kysellä keskenkasvuisilta lapsiltaan, entä sitten jos päädytäänkin siihen, ettei uutta sisarusta oteta vastaan? Miten se selitetään lapsille?

ap

Ei meilläkään ole käyty lasten kanssa keskustelua aiheesta niin, että heiltä olisi kysytty, että pidetäänkö tulokas. Vaan kyselty ympäripyöreästi hiukan heidän tunnelmiaan ja ajatuksiaan aiheesta, vaikka jotain naapurin vauvaa aasinsiltana aiheeseen käyttäen. Jos herättää kovin voimakkaita reaktioita, niin sitten voi kuvitella, mitä tapahtuisi jos omaan kotiin vauva tulisi.

Lähinnä tarkoitin, että sitten, kun aikuiset ovat päätöksen tehneet, niin isommat lapset otetaan heti odotukseen mukaan ja heille kerrotaan rehellisesti mitä saattaa olla alkuvaiheessa odotettavissa: itkua, parkua, kakkavaippaa, ajanpuutetta ym. mutta mitä iloa vauva myös tuo tullessaan. Ja se vaativin vauva-aikahan menee ohi. Ja vaikkapa valokuvien avulla katsaus kunkin omaan vauva-aikaan virittää myös hyvin aiheeseen.

Ja matkan varrella on koko ajan myös muistutettava, ettei vauva ole teille aikuisille yhtään sen tärkeämpi/rakkaampi kuin ne vanhemmat sisaruksetkaan.

Mulla niitä ihmeitä on sitten kaksittain; sain esikoiseni 37-vuotiaana ja kuopuksen 40-vuotiaana ja molemmat ekasta yrityksestä ja normaalin

raskauden jälkeen terveet lapset.

Ihanko tosissaan joku kuvittelee että yli 35-vuotias ei enää tule raskaaksi tai ei voi saada tervettä lasta...?