Olenko hysteerinen hygienian suhteen?
Katsoin töissä hämmentyneenä, kun ihmiset menivät syömään lounasta taukotilaan ja kukaan ei pessyt käsiään ennen lounaalle menoa. Samoilla käsillä, joilla oli käyty asiakaskäynneillä, istuttu tietokoneella, hoidettu juoksevia asioita mentiin ottamaan jääkaapista ruokaa, käyttämään mikroa, penkomaan kaapista aterimia jne. Itse mietin tätä hämmentyneenä, sillä käyn aina käsipesulla sisälle tullessa ja ruokailemaan käydessäni. Muutenkin pesen kädet useamman kerran päivän aikana, jos kädet tuntuvat likaisilta, aloitan ruoanlaiton tms.
Muutenkin olen saanut kuittia, että olisin jotenkin "liian siisti". Käyn suihkussa pääsääntöisesti päivittäin. Puhtaat käsipyyhkeet vaihdan lapsiperheessämme pari kertaa viikossa, jokaisella on oma käsipyyhe. Lakanat vaihdetaan n. 1,5 välein, kun alkavat tuntua pölyisiltä. Meillä imuroidaan n. 1-2 kertaa viikossa vähän sen mukaan, näkyykö lattialla jotain pientä roskaa. Ruokatahrat tms pyyhitään tuoreeltaan. Lapsen en anna räpeltää käsillään jotain yhteistä ruokakulhoa, vaan annostelen hänelle ruoan lautaselle valmiiksi.
Toinen asia, josta huomaan olevani hyvin eri linjoilla osan työkaverieni/tuttujen kanssa. Mielestäni sairaana ei tule lähteä minnekään. Minusta on moraalitonta, että joku lähtee sairaana töihin tartuttamaan toiset, koska ei ole raaskinut olla pois töistä. Pahimmillaan sitten istut ruokapöydässä jonkun Katrin kanssa, joka toteaa iloisesti 10 min keskustelun jälkeen, että heillä ei enää tänään oksennettu, niin vihdoin pääsi töihin. Siinä sitten itse jännität, tuletko kipeäksi. Suu auki kuuntelin, kun eräs työkaverini kävi tartuttamassa iäkkääseen vanhempaansa sairaalavierailulla keuhkokuumeen, kun ei malttanut jäädä kipeänä kotiin, vaan halusi ehdottomasti mennä katsomaan leikkauksesta toipuvaa vanhempaansa.
Olenko minä hysteerinen hygienian suhteen vai meneekö tämä vielä normaalin piikkiin?
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Et ole. Monella hämärtynyt ymmärrys tautien ja pöpöjen leviämisestä. Olen sun kanssa samassa veneessä ja kuulostat tolkun ihmiseltä
Ihan samoin meillä toimitaan. Olemme eläkkeellä oleva pariskunta. Olemme viimeksi sairastaneet koronan kesällä 2023, sitä ennen minä sairastin influenssan 1999, mies ei sitäkään. En tiedä, johtuuko näistä elintavoista, vaan harvinaisen hyvästä luontaisesta vastustuskyvystä.

Kirjoitinpa hassusti. Pitää olla tierysti... johtuuko elintavoista, VAI ...
Osaa ei yksinkertaisesti kiinnosta hygienia. Itse seuraan hämmentyneenä erästä ihmistä, joka ei pese käsiä, antaa lastensa lähteä sairaana kouluun jne. Sitten ihmettelee, kun opettaja usein soittaa kotiuttavansa sairaan lapsen kesken päivän ja lapset ovat usein kipeänä. Mistäköhän johtuisi? Eivät koskaan saa toipua rauhassa, lähtevät puolikuntoisena liikenteeseen ja tartuttavat vielä toisetkin...
Et ole, vaan kyllä kädet olisi hyvä pestä ennen syömään menoa. Tämä on tapana ainakin monissa kouluissa. Toisten puolesta en jaksaisi huolestua, vaikka näen lounaspaikoissa työmiesten kävelevän suoraan ovesta buffaan. Joissakin paikoissa on käsienpesupaikka heti oven jälkeen niin, että siinä useammat pesevät kätensä. Harvemmat menevät käymään ensin ravintolan perällä olevassa vessassa käsiään pesemässä.
"Suu auki kuuntelin, kun eräs työkaverini kävi tartuttamassa iäkkääseen vanhempaansa sairaalavierailulla keuhkokuumeen, kun ei malttanut jäädä kipeänä kotiin, vaan halusi ehdottomasti mennä katsomaan leikkauksesta toipuvaa vanhempaansa."
Keuhkokuume ei varsinaisesti ole sellainen, joka tarttuu tavallisessa tapaamisessa, vaan se on seurausta jostakin muusta infektiosta.

Kyllähän sen keuhkokuumeen saa, jos vaikka influenssaa poteva ihminen menee kylään ja tartuttaa toisen. Keuhkokuume on seurausta siitä infektiosta. Ja eiköhän jokainen tervejärkinen käsitä, että jos menet sairaana moikkaamaan leikkauksesta toipuvaa (kenties huonokuntoista) ihmistä, niin tartunta voi olla hänelle kohtalokas.
Miten te uskallatte käydä ulkomailla!
Etelän turistirysissä. Bakteereja pitkin maailmaa ja hygienia sitä sun tätä. Ja vielä syötte siellä.
Tuossa itärajan toisella puolella ei hygieniasta paljon välitetä.
Mutta allergiatkin loistaa poissaolollaan verrattuna itärajan tälle puolen.
Ihan järkevältä kuulostaa. Sitä jäin ihmettelemään, että mistä tiedät, että työkaverit ei pese käsiään ennen ruokailua. Meillä on ainakin niin ahdas keittiö töissä, että ei siihen kukaan voi tulla käsiään enää pesemään toisten tukkeeksi. Itsekin pesen kädet aina ennen ruokailua vessassa, eli ei kukaan tiedä keittiössä pesinkö vai en.
Joskus ennen vanhaan kun lapsi syntyi laitettiin lapsen suuhun lehmänpaskaa. Lapsen bakteerikanta kehittyi ja vastustuskyky parani.
Vierailija kirjoitti:
Ihan järkevältä kuulostaa. Sitä jäin ihmettelemään, että mistä tiedät, että työkaverit ei pese käsiään ennen ruokailua. Meillä on ainakin niin ahdas keittiö töissä, että ei siihen kukaan voi tulla käsiään enää pesemään toisten tukkeeksi. Itsekin pesen kädet aina ennen ruokailua vessassa, eli ei kukaan tiedä keittiössä pesinkö vai en.
Meillä töissä pieni taukotila. Heti taukotilan vieressä 1 käsienpesuallas sekä 2 vessaa. Äänieristystä ei ole eli kuulen kyllä, jos joku pesee kädet.
T. Toimistotöissä oleva
Mitä ajattelitte tuolla ylihygieenisuudella saavuttaa?
Bakteereja ette pakoon pääse. Niitä on kaikki pinnat täynnä.
Desinfioitteko aina Auton ratin?
Kaikki ovenkahvat?
Tuolien käsinojat?
Pöytien pinnat.
Kynät?
Puhelimet ja näppäimistöt jne jne...
Jos ette käsien pesu oli turhaa.
Vierailija kirjoitti:
Miten te uskallatte käydä ulkomailla!
Etelän turistirysissä. Bakteereja pitkin maailmaa ja hygienia sitä sun tätä. Ja vielä syötte siellä.
Varmaan heillä on mukana oma käsidesi ja desinfioivia kosteuspyyhkeitä.
Syövät vain hyvin kypsennettyä ruokaa.
Et ole. Itselläni hyvin samanlainen hygieniataso.
Esim eilen tehtiin kavereiden kanssa yhdessä ruokaa. Kukaan muu ei pessyt käsiä kun aloitimme.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ajattelitte tuolla ylihygieenisuudella saavuttaa?
Bakteereja ette pakoon pääse. Niitä on kaikki pinnat täynnä.
Desinfioitteko aina Auton ratin?
Kaikki ovenkahvat?
Tuolien käsinojat?
Pöytien pinnat.
Kynät?
Puhelimet ja näppäimistöt jne jne...
Jos ette käsien pesu oli turhaa.
Luin kerran, että tutkimusten mukaan tv:n kaukosäädin on yksi esineistä, joissa on eniten likaa ja bakteereja.
Koronan ajoilta on jäänyt sellainen tapa, että mistä tahansa ulkoa, kaupasta tai muulta tullessani pesen kädet, pyrin kulkemaan kodin ulkopuolella ovista niin etten koske paljain käsin oven kahvoihihin, hissin nappuloihin jne. Kotonakin pesen kädet tietysti wc-käynnin yhteydessä , alkaessani laittaa ruokaa ja ruuan laiton välissäkin esim. jos joudun koskemaan kananmuniin. Itseäni pesen tietysti päivittäin (kriittiset paikat aamuin ja illoin), mutta suihkussa käyntejä olen vähentänyt 3-4 kertaan viikossa koska en hikoile paljon, kesäkuumalla suihkussa käyn päivittäin. Alusvaatteet ja sukat menevät vaihtoon päivittäin enkä muitakaan vaatteita pidä päälläni päivätolkulla välillä niitä pesemättä. En tietääkseni saanut koronan jyllätessä tartuntaa eikä minulla ole muutenkaan juuri koskaan mitään flunssia tai muita tartuntatauteja ja yksi syy tähän on varmasti hyvä käsihygienia.
Jos menee hampurilaisravintolaan, niin onko siellä käsienpesuallasta muualla kuin vessassa? Jos ei niin ainakin ennen henkilökuntaa pitää pyytää avaamaan vessan ovi ja se on sitten tehtävä ennen ruokailua.
Myös muissa ravintoloissa on ilmeisesti mentävä vessaan käsipesulle ennen ruokailua.
Minusta ap:n toiminta kuulostaa ihan normaalilta. Noin toimin itsekin. Meillä käsipyyhkeet vaihdetaan vaan viikottain ja osan imuroinneista hoitaa robotti.
Mielestäni normaalin raja menee siinä, ettei omia siivous- ja hygieniakäsityksiä saa alkaa tuputtaa muille tai laittaa omaa perhettä kärsimään siivouksen takia. Esimerkkinä vaikka äitien perjantainen raivosiivoaminen, jota on palstallakin puitu. Muuten saa siivota ja touhuta rauhassa niin paljon kuin haluaa.
Ap on oikeassa siinä, että monilla on hygieniaymmärrys aika heikkoa ja käsien pesua aliarvostetaan. Mutta ei kannata liikaa tarkkailla mitä muut tekee, turhaa käyttää aivokapasiteettiaan siihen.
Vierailija kirjoitti:
Jos menee hampurilaisravintolaan, niin onko siellä käsienpesuallasta muualla kuin vessassa? Jos ei niin ainakin ennen henkilökuntaa pitää pyytää avaamaan vessan ovi ja se on sitten tehtävä ennen ruokailua.
Myös muissa ravintoloissa on ilmeisesti mentävä vessaan käsipesulle ennen ruokailua.
Käsidesipyyhe. Kannan aina mukana niitä.
Vierailija kirjoitti:
Eipä tuolla pelto ja metsätöissä paljon käsiä peseskellä, samoilla paskaisilla käsillä syödään kaivellaan hampaat ja tehdään kaikki muukin.
Onhan osa nykyihmisistä aivan hygieniahulluja.
Mutta eihän pelto- ja metsätöissä niin altistukaan muiden ihmisten levittämille taudinaiheuttajille. Eikös pelloilla ja metsässä ole ns.luonnollisia mikrobeja, nehän vain parantavat vastutuskykyä. Tietysti jotkut maaperästä leviävät bakteerit voivat olla vaarallisia, mutta todennäköisyys on paljon pienempi kuin buffet-linjaston ottimista tai työkaverin aivastuksesta saatu tartunta.
Onhan sillä väliä, jos toiset eivät pese käsiään ja kulkevat sairaana ihmisten ilmoilla. Siitähän ne taudit itsellekin tarttuu.