Suomi oli aika paska maa 60-70-luvulla
-Hirveä määrä maalaisia muuttaa kaupunkeihin, ja meininki on sen mukaista
-Suomalaisten terveys oli Euroopan huonoimpia
-Nainen ei saa mennä yksin ravintolaan saati baariin
-Alkoholia ei osattu juoda sivistyneesti juuri missään piireissä
-Euroviisuissa pelkkää myötähäpeää herättäviä biisejä, jotka nousevat korkeintaan kansainvälisiksi pilkan aiheiksi
-Tarvitseeko jääkiekkoa edes mainita? Eka kulta tuli -95, ja senkin juhliminen meni överiksi
Miksi vasta seuraavat sukupolvet nostavat Suomen irti tuulipuvuista, humalahakuisesta juomisesta ja surkeasta musiikista?
Kommentit (85)
Osittain syynä oli myös epäonnistunut evakoiden asutus. Pienet tilat eivät tuottaneet tai riittäneet elintason ylläpitoon. Työttömyys oli suurta ja leveämpää leipää lähdettiin hakemaan muualta - varsinkin Ruotsista.
Vierailija kirjoitti:
Silloin ei ollut njeegereitä, ei muslimeja eikä muutakaan roskaa. Se oli hienoa aikaa. Suomi täytyy palauttaa takaisin noihin hyviin aikoihin.
Tiedät vallan hyvin, että tuollainen on mahdotonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mutta näiden EU agendojen myötä tapahtui Suomen tuhoutuminen:
-tuhoisa energiapolitiikka joka on kaatanut EU maiden teollisuuden
-tuhoisa köyhdyttämisen agenda joka on tuhonnut EU maiden asukkaiden talouden
-islma-muslimi-somali hyökkäys EU maihin joka on tuhonnut EU maat
Jännästi Suomella on mennyt kuitenkin heti paremmin kun mentiin EU:n. En haluaisi elää EU:n takaisessa Suomessa
Paremmin? Tsekkaappa Velkakello.fi ja katsele kaupunkien katukuvaa.
Miltä näyttää? Meneekö meillä hyvin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin ei ollut njeegereitä, ei muslimeja eikä muutakaan roskaa. Se oli hienoa aikaa. Suomi täytyy palauttaa takaisin noihin hyviin aikoihin.
Tiedät vallan hyvin, että tuollainen on mahdotonta.
Ei ole. Kaikki on muutettavissa ja vieläpä hyvin nopealla aikataululla. Suomi on vielä pelastettavissa eikä apatiaan saa vaipua!

Mitkäs olisivat ne keinot? Siis keinot, mitkä ovat laillisia.

Lakeja säädetään eduskunnassa. Tarvitsemme vain oikeat päättäjät niin alkaa tapahtumaan ja nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Unohdit kroonisen r.yssän nuoleskelun? Mut ei seitkytluku mitenkään huonoa aikaa ollut. Kuuskytlukua muistan hyvin vähän.
Tää oli tärkeä! Lammaskansa hurras jotain suomettunutta kepulais-Kekkosta. Istui kolme kautta, eikä moni älynnyt kyseenalaistaa mikä taustavoima tässä oli taustalla. Eipä Koivistossakaan ollut hurraamista.
Kekkonen oli neljättä kautta presidenttinä kun joutui eroamaan presidentin tehtävästä, kolmatta kautta pidennettiin poikkeuslailla.
60 ja 70-luvulla tehtiin kaikki parhaat rocklevyt. Siltä osin elettiin kultaisia vuosia.
Vielä 60-luvulla Suomi oli kehitysmaa.
No, taidetaan olla sitä taas.
Vierailija kirjoitti:
Vielä 60-luvulla Suomi oli kehitysmaa.
No, taidetaan olla sitä taas.
Tiedätkö sinä pikku ressukka edes mikä on kehitysmaa?
Päinvastoin Suomi oli silloin parhaimmillaan. Kokoomus oli aisoissa ja persuja ei ollut olemassakaan.
Vierailija kirjoitti:
Päinvastoin Suomi oli silloin parhaimmillaan. Kokoomus oli aisoissa ja persuja ei ollut olemassakaan.
Stalinistiselle komukalle ihanneaikaa siis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin ei ollut njeegereitä, ei muslimeja eikä muutakaan roskaa. Se oli hienoa aikaa. Suomi täytyy palauttaa takaisin noihin hyviin aikoihin.
Tiedät vallan hyvin, että tuollainen on mahdotonta.
Ei ole. Kaikki on muutettavissa ja vieläpä hyvin nopealla aikataululla. Suomi on vielä pelastettavissa eikä apatiaan saa vaipua!
Mitkäs olisivat ne keinot? Siis keinot, mitkä ovat laillisia.
Lakeja säädetään eduskunnassa. Tarvitsemme vain oikeat päättäjät niin alkaa tapahtumaan ja nopeasti.
Nykyiset päättäjät elävät vieläkin 1960-luvulla. Eivät edes tiedä kävikö Drooni Suomi, vai onko se tulossa.
Mä elin onnellisimmat vuoteni 70-luvulla.
Sain lapseni ja asuttiin Korsossa. Suomalaiset olivat silloin paljon sosiaalisempia. Ei ollut niin paljon rahaa ja tavaraa, mutta naapuriapu ja talkoot oli vielä kunniassa. Tein itse lasten vaatteet ja leivottiin omat leivät.
Kyläiltiin usein ja meillä kävi usein vieraita.
Elämä oli onnellista vaikka en ollut siihen aikaan käynyt koskaan ulkomailla tai lentänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä missä tuon ajan Suomen maalaisilla oli ulkohuussi ja yhteinen hammasharja niin Ruotsissa elettiin huomattavasti laadukkaammin ja perheillä oli sisävessat. Ero Ruotsiin oli valtava.
Ruotsi ei ollut sotinut vuosisatoihin omalla maallaan. Suomen osa on aina ollut kova jo pelkästään verotuksessa, Ruotsin kuningaskunta kuppasi täältä miehet pakkoveroina Ruotsin ulkomailla käymiin sotiin ja lihotti itseään suomalaisten kustannuksella viemällä täältä rikkaudet jolla Suomea olisi voitu kehittää ja tuomalla tänne ruotsalaisen aateliston joille suomalaiset joutuivat palvelijoiksi. Lisäksi Nliitolle hävityt sodat ja raskaat sotakorvaukset, siirtoväkeä jouduttiin asuttamaan elinkelvottomille viljelysseuduille mm. Lappiin, Suomen parhaat alueet kuten Karjalan kannaksen ja Viipurin venäläiset varastivat. Ruotsinkielisillä ei ollut kiinnostusta sallia suomalaisille yhtään mitään mikä olisi herättänyt kansallisuusaatetta. Tältä pohjalta on kuitenkin noustu, ruotsalaisilla ei mitään vastaavaa sisukkuutta ole ja seuraavien vuosikymmenien aikanahan tuo romahtaa samantyyppisrksi persläveksi kuin joku Etelä-Afrikka tms.
Eli lyhyesti sanottuna häviäjäkansaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mutta näiden EU agendojen myötä tapahtui Suomen tuhoutuminen:
-tuhoisa energiapolitiikka joka on kaatanut EU maiden teollisuuden
-tuhoisa köyhdyttämisen agenda joka on tuhonnut EU maiden asukkaiden talouden
-islma-muslimi-somali hyökkäys EU maihin joka on tuhonnut EU maat
Jännästi Suomella on mennyt kuitenkin heti paremmin kun mentiin EU:n. En haluaisi elää EU:n takaisessa Suomessa
Sarkasmi on taitolaji - tai sitten olet joku statilainen!
Auts, luin että satiainen.
Oletko ap elänyt sen ajan. Itse olin silloin nuori aikuinen, perheen perustanut ja ensimmäisen lapsen saanut. Olen varmaan niin dementoitunut, etten kyllä mitään kurjaa tuossa ajassa nähnyt. Aika oli vaan silloin toinen ja elettiin siinä hetkessä.
Vierailija kirjoitti:
mutta näiden EU agendojen myötä tapahtui Suomen tuhoutuminen:
-tuhoisa energiapolitiikka joka on kaatanut EU maiden teollisuuden
-tuhoisa köyhdyttämisen agenda joka on tuhonnut EU maiden asukkaiden talouden
-islma-muslimi-somali hyökkäys EU maihin joka on tuhonnut EU maat
Nazzi Saksan perintöä jatkoi Ursula Von Der Leyen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä unohda vanhanpojan veroa! Jos et ollut naimisissa (ja pyöräyttämässä lasta) viimeistään 24-vuotiaana, sait maksaa ylimääräistä siitä hyvästä.
Tuo olisi nykyään todella ajankohtainen vero palauttaa.
Ehkä toistaiseksi hieman liian aikaista. Suomessa on vielä aivan liian vähän kohdullisia miehiä.
Nyt nuoleskellaan EU:ta ja sen järjettömiä määräyksiä, jotka sortavat ennen itsenäisen Isänmaamme pelkäksi EU:n provinssiksi!
Mikä onkaan ero? Sekö, että nykyään ovat kurkut suorempia ja Suomi maksaa italialaisten ikkunaremontit?