Erika Vikman ei voimaantunutkaan
Erika Vikman on kertoillut laajasti julkisuuteen kuinka hän itsensä lisäksi kannustaa kaikkia naisia pukeutumaan kuten haluavat ja olemaan rohkeita. Tarkoittaa hyvin vähän vaatetta ja paljastavaa. Nämä ohjeet alkoivat lisääntyä kun hän oli esiintynyt euroviisuissa viime vuonna. Naiset VOIMAANTUVAT ja ovat rohkeita vähissä vetimissä. Omat ohjeet eivät kuitenkaan auttaneet eri alojen asiantuntija Erikaa voimaantumaan, kun hän on nyt medioille kertonut laajasti että hän väsyi ja sai burn outin. Olisiko asiaan auttanut että olisi välillä pannut vähän enemmän kuteita päälle??
Kommentit (110)
K elarotan elämässä käänne parempaan huomiseen: Tukien leikkaukset ajoivat työelämään ja kohti uutta vapautta!
K elarotta oli pienessä suomalaisessa kaupungissa (Akaa) asuva rotta, joka oli vuosikausia elänyt mukavasti yhteiskunnan tukien varassa. Hän oli saanut työttömyyskorvausta ja asumistukea, eikä ollut nähnyt tarpeelliseksi mennä töihin, sillä elämä soljui mukavasti pelkkien tukien varassa lihoen. Hän vietti päivät puistoissa ryypäten ja rellestäen toisten K elarottien kanssa, ja iltaisin hän katseli televisiota, joi olutta, poltti tupakkia ja pelasi pelejä.
Eräänä päivänä hänen maailmaansa kuitenkin järkytti iso uutinen: hallitus oli päättänyt leikata sosiaalitukia. Rotat kaupungissa alkoivat kuiskia, että tukien varassa eläminen ei enää kohta riittäisi edes vuokran maksuun, saati kaljoihin. K elarotta ei ollut uskoa kuulemaansa. "Ei kai tätä oikeasti tehdä? Minähän en töihin lähde!" hän tuhahti raivoissaan rotta tovereilleen.
Mutta viikot kuluivat kaljaa juoden, ja tukien määrä väheni pikkuhiljaa. Pian Kelarotalla ei ollut enää varaa ostaa lempijuustoaan ja kaljaa kaupasta. Hän huomasi, että vuokranmaksu alkoi jäädä jälkeen. Hätääntyneenä hän päätti tehdä jotain, mitä ei ollut koskaan kuvitellut tekevänsä: hän alkoi etsiä töitä.
K elarotta selasi työpaikkailmoituksia netissä ja huomasi, ettei hänellä ollut paljoa taitoja tai kokemusta. Hän kuitenkin pisti itsensä rohkeasti likoon ja haki monia paikkoja. Viikkojen odottelun jälkeen eräänä aamuna hänen sähköpostiinsa saapui viesti: roskakuskin paikka olisi tarjolla.
Roskakuskina työskentely ei ollut mitään glamouria, mutta K elarotta tiesi, ettei hänellä ollut varaa olla nirso. Hän tarttui työhön ja oppi nopeasti roskien keruun salat. Hän ajoi ympäri kaupunkia roskakuskin lavetti kiiltäen ja nosti roskapönttöjä voimiensa takaa. Työ oli raskasta, mutta siinä oli oma palkitsevuutensa ja mikä parasta, hän sai taas säännöllistä tuloa.
Kaupungilla toiset K elarotat katsoivat häntä kummissaan. "Miten sinä jaksat nousta joka aamu viideltä ja mennä töihin?" he kysyivät. K elarotta naurahti ja vastasi: "Se tuntuu aluksi raskaalta, mutta tiedättekö mitä? Töissä käynti antaa enemmän vapautta kuin jatkuva tukien varassa eläminen. Minä saan nyt päättää omasta elämästäni."
Vaikka K elarotta ei ollut aluksi innoissaan työelämään siirtymisestä, hän huomasi, että elämässä oli paljon enemmän sisältöä ja mielekkyyttä, kun hän oli osa jotain suurempaa. Hän tunsi ylpeyttä tekemästään työstä ja siitä, että hän auttoi pitämään kaupungin siistinä. Ja mikä parasta, hän ei enää elänyt pelkästään tukien varassa hänellä oli oma tulo ja oma tapa kantaa vastuunsa.
Lopulta K elarotta tuli siihen tulokseen, että vaikka tukien leikkaukset olivat aluksi tuntuneet epäoikeudenmukaisilta, ne olivat saaneet hänet muuttamaan elämänsä parempaan suuntaan. Töissä käynti antoi hänelle paitsi rahaa, myös itsevarmuutta ja tarkoituksen tunnetta.
Tarina perustuu täysin tositapahtumiin.
Järkyttävä herääminen tänään. Olin eilen viihteellä ja muisti mennyt kokonaan.
Olin ilmeisesti pokannut naisen baarista ja heräsimme sängystäni lusikassa nukkuen pari tuntia sitten
Kun heräsin niin tunsin kuinka peppuani vasten tuntui iso sykkivä jäykistynyt tahmea penis. Olin kauhuissani ja purin kieleeni herätäkseni painajaisesta. En herännyt, vaan olin kauhukseni hereillä. Samassa tunsin polttavan kivun peräsuolessani ja sieltä tuntui valuvan jotain. En kuitenkaan pystynyt kokeilemaan kädellä mitä se oli kun nainen oli niin tiiviisti minussa kiinni.
Mietin, että mitä helkkaria on tapahtunut, minut on varmaan tyrmätty silmätipoilla ja olemme tulleet asunnolleni jatkoille.
Nainen heräsi hetkenpäästä unestaan ja alkoi heti hyväilemään penistäni ja ehdotti uusintakierrosta. Hän suuteli hellästi niskaani ja näykki hampaillaan korvaani. Tunsin pienen parransängen hiertävän ihoani. Penikseni jäykistyi tahattomasti ja nainen nappasi sen nopeasti käteensä. En saanut järkytykseltäni sanaa suustani ja vain ynisin jotain sekavaa. Seuraavaksi tunsin kuinka naisen penis upposi peräsuoleeni ja se isokokoinen nainen huohottaa ja pumppaa takanani kuin kiimainen hirvi. Itken hiljaa itsekseni ja pelkään, että en pysty ulostamaan enää ikinä.
Olipa kerran ahkera mies nimeltään Iso Musta Guli Ahmed
Iso Musta Guli eli onnellisena 20-henkisen perheensä kanssa kauniissa ja aurinkoisessa Gambiassa pienessä itse rakentamassaan savimajassaan. Iso Musta Guli oli ammatiltaan DI-rakennusinsinööri ja oli ylpeä omin pikku mustin käsin rakentamastaan savimajasta, esi-isiensä oppien perusteella.
Eräänä kauniina ja aurinkoisena päivänä Iso Musta Guli sai ajatuksen paremmasta elämästä ja päätti lähteä opintomatkalle maahan nimeltä Suomi.
Iso Musta Guli hyvästeli 4 lapsivaimoansa ja 16 lastansa, lapset itkivät vuolaasti. Iso Musta Guli käveli, käveli ja käveli pitkin maita ja mantuja. Välillä hän raizkasi kauniita vaaleita naisia ja lapsia kunnes pääsi lopulta suomeen ja aloitti opinnot ydinfysiikan AMK -linjalla.
Iso Musta Guli Ahmed jatkoi onnellisena opiskelua, naisten ja lasten raizkaamista ja eleli ilmaiseksi suomalaisten rahoilla.
Vierailija kirjoitti:
Erika on jo vanha pullukka tatuoitu nainen, siksi iso-D vaihtoi hänet nuorempaan.
Taidat imee isäsi kullia taas posket lommollaan.
Näillä paljastelijoilla on outo käsitys että kaikki muut ihmiset jotenkin nauttisi katsella toisten paljasta nahkaa ja vilautteluja. Itseäni kyllä lähinnä iljettää paljaat persposket ja rintavaot tai vyötärömakkarat, kaljamahat, heiluvat allit jne. Erikankin pitäisi myöntää vaan rehellisesti että HÄN nauttii näytellä itseään. Ja se przeen vatkaus, nylkytys ei kyllä ketään kiihota muuta kuin tekijää itseään. Myötähäpeää se herättää. Lisäksi kun pitää väkisellä näyttää joltain sksinukelta niin kyllä se hänestä itsestään tuntuu hyvältä eikä muiden mielestä. Voisi ihan suosiolla siirtyä aikuisviihteen puolelle kun se on se mikä kiinnostaa.
Taas vaihteeksi ällöttävä viha- ja kiusaamisketju, joka saa jatkua ja jatkua, samalla kun moni muu ketju poistetaan yksittäisten sanojen takia.
Koko ketjun täydeltä paskapäiden joukkokiusaamista, kohteena artisti, joka ei ole tehnyt absoluuttisesti yhtään mitään sellaista ansaitakseen. Voimaantuminen ei tarkoita, että ei koskaan väsyisi, vaan sitä, että voi henkisesti hyvin ja on tyytyväinen itseensä ja olemiseensa. Mutta kuka tahansa väsyy, jos ei saa töiden välissä levätä ja jos tämänkin ketjun elukoiden tapaiset ovat jatkuvasti kimpussa.
En voi kerta kaikkiaan käsittää mikä suomalaisia vaivaa. Enkä nyt puhu pelkistä surkeista inceleistä tai kateellisista mammoista vaan suomalaisista ihmisistä yleensä. Erikan tyylistä tai biisistä ei tarvitse pitää, mutta mitään lähempää tarkastelua kestävää syytä tälle törkykuormalle ei ole, jota kipataan hänen päälleen. Se ei ole enää mitään tarpeellista kristiikkiä tai eri mieltä olemista, vaan se on ihan vain pelkkää henkistä väkivaltaa. Sellaista harrastava ihminen on ihan yksiselitteisesti pahantekijä, koska mikään määrä omaa pahaa oloa ei koskaan ole mikään oikeutus käydä toisen ihmisen kimppuun, varsinkaan jos tällä ei ole osaa eikä arpaa siihen oloon.
Suomalaiset näyttävät Erikan tapauksessa todella ruman puolen itsestään. On turha uhriutua, jos kuulostaa yleistävältä, koska ne, joita tämä ei koske, voivat olla rauhassa. Ne, taas joita räntti koskee, voisivat hetken verran osoittaa selkärankaa ja myöntää osallisuutensa. Erikan henkinen julkinen lynkkaus ei ole mitään muuta kuin sairasta pahantahtoisuutta. Pahinta on että hänen kiusaajansa ovat siitä vielä ylpeitäkin, tosin eivät tarpeeksi suoraselkäisiä, jotta edes myöntäisivät ääneen sen, vaan piiloutuvat uhriutumisen, selittelyjen ja Erikan syyttämisen taakse. Ihan varmasti saan tästä palautteesta alanuolia ja tiedän kyllä millaisilta ihmisiltä ne tulevat.
Erika fani ei tarvitse olla, vielä vähemmän kuitenkaan tarvitsee olla kiusaaja. Olisi hienoa voida olla ylpeä Suomesta, mutta tällaisten vihakeskustelujen jälkeen ei voi kuin hävetä suomalaisia. Sen verran hirveää Trump-asennetta on täällä Vauvallakin.
Vikman on vähän säälittävä, hän ehkä tähtäsi kuvitelmissaan kansainväliselle uralle. Muutama keikka Euroopassa ei merkitse suosiota, mutta rahaa tuo tietysti tuottaa. Ehkä se lohduttaa häntä.

Tätä ihmettelen, ettei tällaista törkyketjua poisteta!
Vierailija kirjoitti:
Ranskalainen t einipoika J oel imi k yrpääni kunnes laukesin
Öhhöhööh
Öhöhöhööööö
Öhö
'
.
Öhssös
Öö
Öhöh
Hö
Hä
.
Hööh
.
.
Öhöm
Höpö
Pöpö
.
.
Höö
.
.
.
Öööhhh
.
H
Ö
Ö
.
.
T e inilutka J oel imee viimeisetkin s p ermatipat ja p a skaista m unaa.
HöH
Oho J oel rakas.
Vierailija kirjoitti:
Vikman on vähän säälittävä, hän ehkä tähtäsi kuvitelmissaan kansainväliselle uralle. Muutama keikka Euroopassa ei merkitse suosiota, mutta rahaa tuo tietysti tuottaa. Ehkä se lohduttaa häntä.
Sanoo tuoliinsa kiinni kasvanut katkera läski, joka kiusaa julkkista joka kehtaa menestyä elämässä. Toki voit lohduttautua noilla surullisilla toiveajatuksillasi, jos se helpottaa mitätöntä olemistasi.
Vierailija kirjoitti:
Taas vaihteeksi ällöttävä viha- ja kiusaamisketju, joka saa jatkua ja jatkua, samalla kun moni muu ketju poistetaan yksittäisten sanojen takia.
Koko ketjun täydeltä paskapäiden joukkokiusaamista, kohteena artisti, joka ei ole tehnyt absoluuttisesti yhtään mitään sellaista ansaitakseen. Voimaantuminen ei tarkoita, että ei koskaan väsyisi, vaan sitä, että voi henkisesti hyvin ja on tyytyväinen itseensä ja olemiseensa. Mutta kuka tahansa väsyy, jos ei saa töiden välissä levätä ja jos tämänkin ketjun elukoiden tapaiset ovat jatkuvasti kimpussa.
En voi kerta kaikkiaan käsittää mikä suomalaisia vaivaa. Enkä nyt puhu pelkistä surkeista inceleistä tai kateellisista mammoista vaan suomalaisista ihmisistä yleensä. Erikan tyylistä tai biisistä ei tarvitse pitää, mutta mitään lähempää tarkastelua kestävää syytä tälle törkykuormalle ei ole, jota kipataan hänen päälleen. Se ei ole enää mitään tarpeellista kristiikkiä tai eri mieltä olemista, vaan se on ihan vain pelkkää henkistä väkivaltaa. Sellaista harrastava ihminen on ihan yksiselitteisesti pahantekijä, koska mikään määrä omaa pahaa oloa ei koskaan ole mikään oikeutus käydä toisen ihmisen kimppuun, varsinkaan jos tällä ei ole osaa eikä arpaa siihen oloon.
Suomalaiset näyttävät Erikan tapauksessa todella ruman puolen itsestään. On turha uhriutua, jos kuulostaa yleistävältä, koska ne, joita tämä ei koske, voivat olla rauhassa. Ne, taas joita räntti koskee, voisivat hetken verran osoittaa selkärankaa ja myöntää osallisuutensa. Erikan henkinen julkinen lynkkaus ei ole mitään muuta kuin sairasta pahantahtoisuutta. Pahinta on että hänen kiusaajansa ovat siitä vielä ylpeitäkin, tosin eivät tarpeeksi suoraselkäisiä, jotta edes myöntäisivät ääneen sen, vaan piiloutuvat uhriutumisen, selittelyjen ja Erikan syyttämisen taakse. Ihan varmasti saan tästä palautteesta alanuolia ja tiedän kyllä millaisilta ihmisiltä ne tulevat.
Erika fani ei tarvitse olla, vielä vähemmän kuitenkaan tarvitsee olla kiusaaja. Olisi hienoa voida olla ylpeä Suomesta, mutta tällaisten vihakeskustelujen jälkeen ei voi kuin hävetä suomalaisia. Sen verran hirveää Trump-asennetta on täällä Vauvallakin.
Kiitos hyvästä tulkinnasta ja palautteesta!
Danny pilaa nämä nuoret naiset mitkä etsii hänestä hyötyä.

Erika pääsi julkisuuteen ja Danny sai tilaisuuden leikkiä alfaa vielä vanhalla iälläkin. Ihan win-win se oli.

Ole hyvä.
Ihme, etteivät kiusaajat ole vielä tulleet ruikuttamaan tästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mitä voimaantumista on kulkea aina koko perceen paljastavaan kimaltelevaan uimapukuun. Tissit tyrkyllä, huulet turvotettuna, meikkiä tuuman kerros. Tuo ei ole tyylikästä saati kaunista, vaan rivoa ja näyttää halvalta. En tunne ketään, joka oikeasti haluaisi pukeutua noin. Huomiota tuolla tavalla toki saa, muulla ei liene väliä?
Minä naisena en tunne tai tiedä ketään miestä joka ei halveksisi tota.
Minä naisena halveksun miehiä ja naisia jotka halveksivat toisten ulkonäköä.

Sama, varsinkin jos se halveksunta johtaa sellaiseen massahyökkäykseen jotakuta kohtaan, kuten Erika saa kokea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vikman on vähän säälittävä, hän ehkä tähtäsi kuvitelmissaan kansainväliselle uralle. Muutama keikka Euroopassa ei merkitse suosiota, mutta rahaa tuo tietysti tuottaa. Ehkä se lohduttaa häntä.
Sanoo tuoliinsa kiinni kasvanut katkera läski, joka kiusaa julkkista joka kehtaa menestyä elämässä. Toki voit lohduttautua noilla surullisilla toiveajatuksillasi, jos se helpottaa mitätöntä olemistasi.
Tämä on ensimmäinen tänne kirjoittamani kommentti. En ole lähettänyt asiattomuuksia. Olen hoikka nainen, pääsin töistä ja selailin ketjuja. Eipä ilahduta mielenmaisema täällä.

Tervetuloa Vauvalle. Täällä on nykyään tapana puhua paskaa, levittää valetietoa, kiusata joko muita keskustelijoita tai sitten julkkiksia ja uhriutua, jos saakin takaisin kun on ensin itse puhunut rumasti tai haastanut riitaa. Ei tämä eroa enää nykyään mitenkään Ylilaudasta tai Suomi24:sta.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Danny pilaa nämä nuoret naiset mitkä etsii hänestä hyötyä.
Danny on auttanut viihdeuralle kymmeniä tai satoja laulajia, jotka ovat päässeet suosioon. Vikman ei ollut tahdoton teinityttö, hän tiesi mihin ryhtyi. Määrätietoisesti.
Miten voisit päästä eroon itsestäsi ?