Karkkisäännöt lapsuudenkodissasi? Miten vaikuttivat?

Ei mun lapsuudenkodissa ollut mitään karkkisääntöjä. Sain jo pienestä pitäen viikkorahaa ja ostin sillä mitä halusin. Meillä oli myös tili lähikauppaan, jota sain käyttä melko vapaasti. Omilla lapsillano om ollut myös viikkorahat ja vapaus itse valita mitä sillä tekee.

Lauantai karkkipäivä ja jos jostain oli saanut viikolla karkkia, piti se säästää lauantaille.

Lapsena halusi karkkia, muttei ole juuri mielessä ollut aikuisena.

Saatiin karkkia aina, kun käytiin kaupassa, eli pari kertaa viikossa. Karkki oli joku pieni, suklaapatukka tai pieni aski. Karkkipussi oli sitten harvoin saatava juttu, ehkä sellaisen sai lahjaksi, tai tuliaisena sukulaiselta, tai vastaavaa. 

Vähän vanhempana äiti jätti mulle silloin tällöin vitosen pöydälle ennen töihin lähtöä ja sillä kävin ostamassa koulun jälkeen kioskilta irtokarkkeja. 

En ole kova syömään karkkia. Joskus ostan irtokarkkeja, jotka hotkin heti, jopa niin, että tulee paha olo. Sitten taas muistan, että miksi ei kannata ostaa karkkia. Lapsena en välttämättä ahminut kaikkea kerralla, tosin harvoin sainkaan isoa määrää. 

Lauantai. Mutta leivoskeksiä oli kaapissa. Sitä ilmestyi yliluonnollisesti aina lisää ja lisää. Olisi voinut olla muutakin vaihtoehtoa keittiössä jälkiruokana.

Vierailija kirjoitti:

Ei mitään sääntöjä.

Harvoin syötiin karkkeja. Eipä ole mitään ongelmaa ollu, vaikka vähän karkkeja saatiin.

Sama. Ei mitään karkkisääntöjä. Lopputulos: Ei kiinnosta karkit.

Ei sääntöjä, tosin karkkia ei kotona ollut kuin jouluna ja synttärilahjaksi kummeilta.

Aikuisena en karkkia syö, suklaa on ainoa "karkkiherkku", jota voin kohteliaisuudesta ottaa.

Karkkia sai vain tyyliin synttärinä, jouluna ja juhannuksena.

Jos vieraat toi tulisisiksi karkkipussin, sitä ei saanut säästää vaan piti avata heti ja tarjota kaikille. Siinä se pieni pussi menikin ja itse hyvä jos sai yhden

Mulla ei ole mitään mielikuvia karkeista ennen kouluikää. Meille ei niitä koskaan ostettu enkä osannut niitä kaivata. Kuulemma kun olin 3-vuotias ja tarhassa oli tarjolla kaverin synttärikarkkeja, olin kysynyt "mikä tää on?". Joskus ekalla luokalla menin serkkujeni kanssa kauppaan ja he rohmusivat innolla lähikaupan irtokarkkeja. Maistoin jotain sitruunapommeja ja merkkareita ja olin että okei, ei ehkä ihan mun juttu. Ihan kivat maut, mutta ei nyt kuitenkaan. En ole sittemminkään innostunut karkeista. Suklaakonvehdit on jees esim. joulun aikaan, mutta muuten ei nappaa.

Ei ollut karkkipäivää. Mitään herkkuja ei käytännössä saatu. Äidillä oli pakkomielle terveelliseen syömiseen, eli ortoreksia nykytermein. Siitä asti kun pois muutin, olen vetänyt herkkuja kaksin käsin. Olen siis lihava. Omille lapsilleni olen ollut salliva, he ovat normaalipainoisia. Eli heillä on terve suhtautuminen herkutteluun. Ovat 18 ja 16v.

Ei ollut sääntöjä 70-80-luvuilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mitään sääntöjä.

Harvoin syötiin karkkeja. Eipä ole mitään ongelmaa ollu, vaikka vähän karkkeja saatiin.

Sama. Ei mitään karkkisääntöjä. Lopputulos: Ei kiinnosta karkit.

Meillä sai karkkia kerran viikossa, kun käytiin kaupassa. Ei ollut kauppaa vieressä. Kävin neljä ekaa vuotta kyläkoulussa kodin lähellä, sitten mentiin kouluautolla kirkonkylälle. Vasta yläasteella kävin karkkiostoksilla välitunnilla. Vitosella ja kutosella ei uskaltanut lähteä koulunpihasta kauppaan.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei kotona pidetty mitään karkkipäiviä, eikä ollut mitään yleistä raha-automaattia (viikkorahaa).

Jos halusi rahaa, piti tehdä töitä, esim pinota klapeja liiteriin, kantaa apuna työkaluja metsätöissä, talvella lumityöt, halon hakkuu ymym

Lähin kauppa oli 10 kilometrin päässä, jos tienatuilla rahoilla halusi, sai vapaasti mennä fillarilla hakemaan karkkia.

 

Meininki on sama vielä nelikymppisenä, rahaa ei tule taikaseinästä vaan sen eteen on tehtävä töitä ja paikallaan saa käydä ostamassa jos sen kokee sen arvoiseksi.

M43

Just noin ja kun joskus sain yhden toffeen sukulaiselta, se jaettiin kuuteen osaan.