Trollaamiseen saattaa liittyä psykopatiaa ja narsismia
Kun ihminen jankuttaa samaa vuosia, siitä kehittyy ihmiselle myös identiteetti, koska identiteetti muodostuu ihmiselle tavoista ja ajatusmalleista päivän mittaan. Se on summa vaikeita psykologisia häiriöitä ihmisellä. Hyvin usein tälläinen ihminen tekee myös monia trollitilejä ja nimiä itselleen, hän yleensä kuvittelee yleisönsä luulevan, että muutkin ovat hänen puolellaan. Tälläinen ihminen myös vastailee itselleen paljon. Ihmiset saattavat luulla, että kyseessä on monia trolleja, vaikka kaikkien tunnuksien takana on yksi ja sama yksinäinen ja huomionhakuinen ihminen, voi olla jopa psykopaattinen tai narsismiin taipuvainen. Paras ase on kun ei anna huomiota ollenkaan.
Kommentit (239)
Asiaa Ap. Trollaaminen ja kiusaaminen on eräänlaista manifestointia, itsesuggestiota. Siksi esimerkiksi kostavat ihniset tuhoavat lopulta itsensä. Joka miekkaan tarttuu, miekkaan kuolee.
Hyvä analyysi Ap, tismalleen samaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
MIten tänne palstalle ei voi kirjoittaa edes "up", sekin menee jonotukseen
👴🏼👍🏼
Täytyyhän sellaisen, hienoja ketjuja työkseen paskovien trollien olla päästään kipeitä, että moista jaksavat tehdä! Havaitessaan toimivan ketjun, jossa keskustellaan hyvässä hengessä oivaltavin puheenvuoroin, he saavat nautintonsa, kun pilaavat sen sujuvan keskustelun ja ilon yhdessäolosta. Toisten juttelelu keskeytyy, tulee sanaharkkaa, väärinkäsityksiä ja lopulta ketju tyrehtyy omaan surkeuteensa. Pitää olla outo tyyppi kuka tuota kiusaamista harrastaa!
Hän on jäänyt jumiin jankutukseensa. Eteenpäin siirtyminen on vaikeaa.
Se on itseasiassa aika luontainen asia mikä syntyy heikolle mielelle. Eli jos ihminen kokee tavallaan ulkomaailman turvattomaksi ja ei pysty mitenkään hallitsemaan omaa ympäristöään omassa arjessa eli ei pysty jäsentämään asioita itselleen sopiviksi, vaan tuntee että ulkomaailma tavallaan murskaa hänet itsensä. Niin sellanen ihminen vajoo sit kotiin vaan yksinäiseksi ja yleensä sitten se keskustelupalsta on ainut paikka jossa tämä ihminen saa sen kontrollin tunteen omasta elämästään koska nyt hän kehittää itselleen illuusion että hän on keskustelupalstalla joku "boss" tai joku "tunnettu" tyyppi ketä arvostetaan ja kenet tiedetään. Se luo tälle heikolle ihmiselle valeilluusion omasta kontrollista ja hyväksytyks tulemisesta.
Nämä kuvittelevat olevansa jotain "verkon kuninkaita" :D
Vierailija kirjoitti:
Asiaa Ap. Trollaaminen ja kiusaaminen on eräänlaista manifestointia, itsesuggestiota. Siksi esimerkiksi kostavat ihniset tuhoavat lopulta itsensä. Joka miekkaan tarttuu, miekkaan kuolee.
Hyvin sanottu
Psykologian tutkimuksissa trollin toiminnan taustalta löytyy usein seuraavia piirteitä:
Negatiivinen huomio on parempi kuin ei mitään: Trolli voi kokea jäävänsä arjessaan tai yhteisössä vaille huomiota. Hänelle huutaminen, suuttuminen ja torjunta ovat todiste siitä, että hän onnistui vaikuttamaan muihin.
Vallantunne: Muiden tunteiden manipulointi tuo trollille vallan ja kontrollin tunteen, jota hänellä ei ehkä ole omassa elämässään.
Nimettömyys ja estottomuus: Anonyymiys vapauttaa tavallisetkin ihmiset sosiaalisista normeista, jolloin he uskaltavat käyttäytyä huomionhakuisemmin ja aggressiivisemmin kuin kasvotusten.
Pimeä persoonallisuus: Äärimmäisissä tapauksissa trollaamiseen liittyy persoonallisuuden piirteitä, kuten narsismia (itsekeskeisyys), sadismia (kiksejä muiden harmista) ja psykopatiaa (empatian puute).
Trollin kesyttämiseen käytetäänkin yleensä ohjetta "älä ruoki trollia". Kun huomionkipeä häirikkö jätetään täysin vaille huomiota ja reaktioita, palkinto jää saamatta ja hän siirtyy yleensä muualle
Nämä poliittiset trollit ovat kaikkein pahimpia kenen elämäntehtäväksi on muodostunut spämmää puoluetoimistojen propagandaa aamusta iltaan nettipalstoille. Välillä oikeasti tulee mietityksi että minkälainen ihminen on niin tyhmä että ei tajua sen auttavan omaa arkea tai elämää oikeasti yhtää millään tavalla.
Itse en erota trollaamista ja ei-trollaamista toisistaan.
Tällä palstalla ei hyväksytä, jos joku on tyytyväinen tai hänellä menee hyvin. Silloin hänelle kerrotaan että hän ontrolli.
Oletettavasti, jos itse elää kurjuudessa ja yksinäisyydessä, olettaa, että muutkin elävät.
Vierailija kirjoitti:
Tekoälyllä on monta persoonaa. Onko AI hullu?
Mielenkiintoista että trolli vertaa ihmisen käyttäytymistä, tässä tapauksessa huomionhakuista trollaamista tekoälyyn.
Vierailija kirjoitti:
Puppa hallitsee palstaa 👴💚🥸👵🍺🥩
Ou jee! 🤠🥳😎
Vierailija kirjoitti:
Nämä kuvittelevat olevansa jotain "verkon kuninkaita" :D
Vääristynyt kuva, joku saattaa jankuttaa jotain jugurtti juttua vuosia sen takia että hänet "tunnettaisi" tai hänen läsnäolonsa huomattaisi, ketään ei oikeasti kiinnosta :D
Hän saattaa olla pakkomielteinen