Lue keskustelun säännöt.
Miksi aina, kun kerron lapsettomuuden surusta...
10.05.2026 |
...minulle ehdotetaan tukiperhetoimintaa?
Jo lapsettomuuden tahattomuudesta ja siihen liittyvistä vaikeista tunteista mainitseminen tuntuu vaikealta, mutta nyt minua on alkanut ahdistaa jo valmiiksi tämä seuraavaksi koittava vääntö.
Tukiperhetoiminta on äärettömän tärkeää ja kannatettavaa, mutta en ymmärrä, miten tämän ajatellaan millään tavalla olevan edes jotenkin sama asia, kuin oma lapsi.
Lisäksi tukitoiminnassa pitää minun mielestäni mennä se tuettava lapsi edellä, ei minun (aikuisen) tuki tai tarpeet. Eräs ystäväni oli tukilapsi itse, ja parasta oli, kun pääsi tukiperheessä viettämään ihan tavallista turvallista arkea perheissä, joissa oli myös muita lapsia ja nuoria. Aidosti epäilen, että minä pystyisin tällaista tunnetasolla tarjoamaan. Toki tuen sukulaisten ja ystävien sekä tuttavien lapsiperheitä apuani tarjoamalla.
Mutta, pystyisikö joku selittämään, mikä juttu tämä tukiperheasian tarjoaminen "ratkaisuksi" lapsettomalle on? Omasta kokemuksesta pyytäisin myös harkitsemaan, onko tämä ihan oikeasti se repliikki, mikä kannattaa heittää, vaikka tarkoitus hyvä olisikin?
Kommentit (16)
Tuuleeko siellä ylhäällä? Pelaakko koripalloo?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli suru tai ongelma sitten mikä tahansa, suurin osa ihmisistä lähtee esittämään jotain ratkaisua tilanteeseen eli eivät osaa kuunnella empaattisesti.
Pyytämätön neuvo on moite.
Mulla ei ole sama suru kuin sulla, mutta oman surun kanssa opin, että ihmisille ei juurikaan kannata puhua siitä yhtään mitään. Ainakin ensin pitää varmistaa, etteivät ala neuvomaan ja osaavatko kuunnella. Monien kanssa on ystävyys jäänyt.
Otan osaa suruusi. Olen pahoillani puolestasi.
Kysymykseesi mulla ei nyt ole muuta vastausta kuin se että ihmiset aliarvioivat toisten älyä ja luulevat että kun joku avautuu se tarkoittaa, että haluavat neuvoja ja ratkaisun.
En tiedä. Kun minä miehenä kerron haaveilen ja toivon löytäväni itselleni kumppanin ja toiveestani muodostaa perhe. Saan vastaukseksi monesti vain pää kiinni vi--tun incel; tai jotain vastaavaa.....
"Lisäksi tukitoiminnassa pitää minun mielestäni mennä se tuettava lapsi edellä, ei minun (aikuisen) tuki tai tarpeet."
No niinhän se menisi silloinkin, jos sinulla olisi lapsia. Olisit vain tyytyväinen, että joku jaksaa ehdottaa sulle ratkaisua, vaikka se ei mieluinen olisikaan.
Ei pidä päästää toisten sanomisia ihon alle.
Ehkäpä he tarkoittavat vaan hyvää sinulle.
Hyvä et ymmärrät itsekkin et sinulla ei ole kykyä tukiperhetoimintaan.
Kipeitä asioita kannat mutta ei muiden puheet ole sinua kohtaan tarkoitettu pahalla, ne vaan tunkeutuu sinuun tiukasti koska et ole asian " päällä"
Kaikkee hyvää sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä. Kun minä miehenä kerron haaveilen ja toivon löytäväni itselleni kumppanin ja toiveestani muodostaa perhe. Saan vastaukseksi monesti vain pää kiinni vi--tun incel; tai jotain vastaavaa.....
Tarkoitatko kun kerrot tuntemattomille netisså vai ystävillesi ihan livenä?
Nää on näitä.
Mulla on esikoinen ja kaksoset. Jos erehdyn valittamaan kun on kolmen pienen lapsen kanssa rankkaa, vastaus on yleensä:
Itepä olet lapsia noin paljon tehnyt!
Tähän vastaan että:
Olet oikeassa, olisi pitänyt abortoida kaksosista toinen raskausaikana, kaks lasta on niin paljon helpompi kuin kolme...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
""Lisäksi tukitoiminnassa pitää minun mielestäni mennä se tuettava lapsi edellä, ei minun (aikuisen) tuki tai tarpeet."
No niinhän se menisi silloinkin, jos sinulla olisi lapsia. Olisit vain tyytyväinen, että joku jaksaa ehdottaa sulle ratkaisua, vaikka se ei mieluinen olisikaan."
Tietenkin näin olisi myös oman lapsen tapauksessa. Se mitä tarkoitin oli etsiä vastausta kysymykseen, miksi muut antavat tuon tukiperheneuvon: ajattelevatko he sitä ratkaisuna minun suruuni, koska sitähän sen ei minusta kuuluisi nimen omaan olla? Miten tuo sinun mielestäsi olisi hyvä ratkaisu?
- AP
Lapsettomaksi jääminen on elämäni pahimpia kokemuksia. Se kipu ei vaan lähde pois. Mutta en puhu siitä ääneen ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Outo ajatus että lapseton ihminen olisi tosta vaan käypänen tukiperhetoimintaan.
Meidän lapsilla on tukiperhe, enkä todellakaan ajattelis niin että se riittää että tukiperhe "tykkää lapsista".
Se on vaativaa työtä, koska tuettavalla lapsella/perheellä on haasteita elämässään, eikä se tukiperhetoiminta todellakaan ole pelkkää makkaranpaistoa ja telkkarin katselua jonkun muun lapsen kanssa.
3/9:lle Se on juuri noin! Ajattelen aivan samoin! Pettyneenä kanssaihmisiin, olen lopettanut kaiken avautumisen surustani. Yksinäistä, joo-mutta eipä enää tarvitse tyrmistyä epäempaattisista tölväisyistä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomaksi jääminen on elämäni pahimpia kokemuksia. Se kipu ei vaan lähde pois. Mutta en puhu siitä ääneen ikinä.
Tuo on selvää itsensä piehtaroimista, lapsella tietty vanhemman sosiaalisen statuksen suhteen suuri merkitys, mutta ei siihen vaikuta onko oma vai kasvatti ja koirakin paikkaa jossain määrin sitä ulkopuoliseksi jäämistä. Silti vajaa-älyisen lapsen kasvatus on kipeämpi kuin oleminen tyystin ilman.
Vierailija kirjoitti:
Oli suru tai ongelma sitten mikä tahansa, suurin osa ihmisistä lähtee esittämään jotain ratkaisua tilanteeseen eli eivät osaa kuunnella empaattisesti.
Pyytämätön neuvo on moite.
Mulla ei ole sama suru kuin sulla, mutta oman surun kanssa opin, että ihmisille ei juurikaan kannata puhua siitä yhtään mitään. Ainakin ensin pitää varmistaa, etteivät ala neuvomaan ja osaavatko kuunnella. Monien kanssa on ystävyys jäänyt.
Otan osaa suruusi. Olen pahoillani puolestasi.
Kysymykseesi mulla ei nyt ole muuta vastausta kuin se että ihmiset aliarvioivat toisten älyä ja luulevat että kun joku avautuu se tarkoittaa, että haluavat neuvoja ja ratkaisun.
Miksi avautua, jos ei halua kommentteja? Puhuu vaikka seinille sitten, miksi rasittaa ystäviään yksinpuhelulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osa ihmisistä ei vaan kestä muiden suruja, ja siitä syystä heidän on pakko esittää jotain ratkaisua, vaikka sitä ei ole edes pyydetty. No sitten tulee just näitä, että voithan adoptoida tai auttaa muiden lapsia. (Mulla on melkein 50 vuoden kokemus tahattomasta lapsettomuudesta, joten tiedän tarkkaan, miten vaikea useimpien ihmisten on siihen suhtautua. Itse olen jo hyväksynyt asiaintilan kauan sitten.)
Eipä tulisi mieleenkään tuollaista ehdotella, myös sijaisperheeksi en ehdottaisi, enkä edes adoptointia, sillä ensimmäiset ovat lisäksi jonkinlaista sosiaalityötä johon ei kaikista ole ja adoptiokaan ei ole kaikille mahdollista.
T lapsettomuustaustainen 2 lapsen äiti.
Voithan sinä adoptoida lapsen jos täytät kriteerit.