Miten kerroit lapsellesi erityisyydestä

Voi tilata Haukkarannan koulusta



Teksti Haukkarannan sivuilta (http://www.haukkaranta.fi/WebShop/tuotekuvaukset/tuote60.html?cat=Kirja…)



OLEN JOTAKIN ERITYISTÄ - KUINKA KERTOA LAPSILLE/NUORILLE HEIDÄN AUTISMISTAAN TAI ASPERGERIN OIREYHTYMÄSTÄÄN





Peter Vermeulenin Olen jotakin erityistä -kirja toimii oivallisena työvälineenä käsiteltäessä lasten ja nuorten kanssa heidän omia ominaisuuksiaan, kuten luonnetta, taitoja, tunteita, suhteita muihin ihmisiin jne. Kirja etenee niin, että se mahdollistaa vaiheittaisen ja hitaan etenemisen kohti oman vamman käsittelyä. Vaikka kirja on tehty autististen ihmisten näkökulmat huomioiden, se on täysin käyttökelpoinen ja muokattavissa muillekin vammaryhmille. Tri Vermeulen on tehnyt kirjastaan hyvin konkreettisen. Kirjan alkuosa ohjaa ammattilaisia kirjan käyttöön useilla ideoilla. Kirjan vapaasti kopioitava loppuosa sisältää varsinaisen työkirjaosuuden, jonka lapsi tai nuori täyttää ohjaajan kanssa. Se on runsaasti kuvitettu ja erityisesti suunniteltu henkilöille, joille kommunikaatio on vaikeaa.



Haukkarannan koulussa saadut käyttökokemukset osoittavat sen, että lapsen ja nuoren tulee saada tietää oma vammansa. Vamman hyväksyminen on pitkä ja hidas prosessi, jonka apuvälineenä ja tukikeskustelujen työvälineenä on käytetty juuri tätä kirjaa. Matka kohti autismin ymmärtämistä on yksilöllinen ja sisältää monenlaisia tunteita. Autistinen ihminen on saattanut kokea monenlaisia ongelmallisia tilanteita tietämättä, mistä hänen ongelmansa johtuvat. Tästä syystä hänen on tärkeää saada tietoa omasta vammastaan oman ainutlaatuisuutensa kautta ja myönteisessä hengessä.



Realistinen ja oikeaan aikaan annettu tieto ja omien vahvuuksien ja heikkouksien tiedostaminen vievät kohti itseluottamusta: ¿tällainen olen¿ ja ¿tällaiseksi ajattelen itseni¿. Useiden nuorten tapauksissa vamman käsittely on näkynyt mielialassa. Nuori on saattanut olla hyvinkin masentunut ennen prosessin alkua, ja masennus on helpottunut merkittävästi kirjan läpikäynnin aikana ja loppumittauksissa. Kyse on elämänkaaren mittaisesta työstä, mutta se on hyvä aloittaa silloin, kun lapsi tai nuori itse kyselee erilaisuudestaan, osaa henkilötietonsa tai on kehitysiältään vähintään 4-vuotias. Mikäli vamma on jäänyt selittämättä lapselle tai nuorelle diagnosoinnin yhteydessä, se on hyvä selittää mahdollisimman pian.



Kirja on myös hyvä apuväline, kun käydään luokkakavereiden kanssa läpi vamman käsitettä. Sen avulla voi kuvata sisaruksille helposti ymmärrettävällä tavalla, mistä autismissa on kyse. Sosiaalisten taitojen ryhmiin (esim. henkilöille, joilla on Aspergerin oireyhtymä) kirjaa voi myös suositella yhdeksi työkaluksi.

ja uudelleen kun meni kouluun.



Ensimmäisellä kerralla tuskin lotkautti korviaan kun kerroimme että hänellä on asperger, ehkä se oli liian abstrakti asia hahmotettavaksi sen ikäisenä. Asia tuntui menevän perille kun hän huomasi menevänsä eri kouluun kuin päiväkotikaverinsa ja huomasi että hänen luokallaan oli vain 6 oppilasta kun muissa oli paljon enemmän.



Selitin, että jokaisella luokan oppilaalla on asperger ja siksi oppilaita on vähemmän jotta saavat työskennellä rauhassa ja on enemmän aikuisia auttamassa. Selitin, että asperger tarkoittaa sitä, että aivot ovat inasen eri tavalla kehittyneet kuin suurimmalla osalla ihmisistä ja sen vuoksi jokaisella as-lapsella on erilaisia vaikeuksia joko oppimisessa, kaverisuhteissa, matematiikassa, käyttäytymisessä tms. ja näitä asioita saa harjoitella rauhassa pienessä luokassa. Helpommissa aineissa ollaan sitten yhdessä rinnakkaisluokkien kanssa.



Uskon että ekaluokkalaisena hän kävi läpi jonkinlaisen asian käsittelyvaiheen, kun esitteli itsensä bussipysäkollä, kauppajonossa ja vastaantulijoille olevansa *****- aspergerlapsi. Se tuntui jotenkin kaamealta, mutta samalla se oli tarpeellinen vaihe ja meni ohi pian.



Kävimme myös läpi asioita jotka ovat aspergerin vuoksi hänelle erityisen helppoja ja kiinnostavia. Hän askartelee ja piirtää, on erittäin kiinnostunut luonnosta, historiasta, kemiasta, tähtitieteestä yms., pystyy keskittymään todella tiiviisti tutkimiinsa asioihin ja on kuvataiteellisesti todella monipuolisesti lahjakas ja luova.



Nykyään asperger vilahtaa puheissa harvoin. Opettaja vaan kerran nauraen kertoi miten poika oli koulun ruokalassa kehottanut luokkakaveriaan syömään lihapullansa reippaasti, koska liha on aspergerlapselle erittäin terveellistä. :)

Lapsi 5 v.Mummo toivoi, etten kertoisikaan...

kertomatta jättämisessä on se riski, että lapsi miettii asiaa itsekseen ja ahdistuu, koska tuntemukselle ei löydy sanoja ja selitystä. Kun tiedon saa omalta vanhemmalta, asia ei välttämättä mene perille heti, mutta pysyy muistissa. Kun myöhemmin tulee eteen tilanne jossa erilaisuus tulee esille, lapsella on tieto valmiina asiasta ja hän pystyy käsittelemään asiaa siltä pohjalta että hänellä on tällainen ominaisuus, jonka kanssa hänen pitää selvitä. Hänen ei tarvitse ajatella että hänessä on jotain vikaa, vaan että hänellä on tällainen ominaisuus jonka kanssa hänen pitää elää. Siksi on tärkeää että hän saa tiedon sinulta.



Joillakin lapsilla on vaikeuksia keskittymisessä, joillakuilla kävelyssä, jotkut ovat ujoja, jotkut eivät ymmärrä sosiaalisia tilanteita. Sinun lapsesi haaste on puhuminen ja puheen ymmärtäminen kuten minunkin nuoremmalla lapsellani. Jotkut sanovat sitä haasteeksi, jotkut vammaksi, jotkut piirteeksi, mutta meidän tehtävämme on osoittaa että lapsi on rakas sellaisena kuin on. Se auttaa lasta kestämään myöhemmin eteen tulevia takaiskuja.

Koulu on sellainen, jossa tav. luokat ja erityisryhmät ovat fyysisesti koululla sijoitettu sekaisin ja erityislapset " vierailevat" tav. ryhmissä kaikissa aineissa joissa sen katsotaan olevan mahdollista.

Koska koulu ei erittele erityislapsia ja muita lapsia, emme mekään ole tehneet asiasta erityistä numeroa. Meillä ei kuitenkaan ole ongelmat olleet vielä mitenkään selkeitä eikä lapsi ole erottunut kovinkaan selvästi omassa tavallisessa eskariryhmässään.

Pieni selitys kuitenkin oli paikallaan, kun poika meneekin eri kouluun kuin muu eskariryhmä. Se selittettiin pojalle niin, että koska toisessa koulussa on pienempi ryhmä, hänellä on helpompi oppia uusia asioita. Tuntui riittävän. Kaikenlaisesta kehityksestä ja mahdollisista diagnoosien muuttumisesta johtuen, tulee varmaankin vielä aika, jolloin asiasta puhutaan enempi. Nyt riittää tämä.

Itse työskentelen erityisnuorten kanssa, ja siellä ryhmässä ei eritellä erityisyyttä : )

Kiitos kommenteistanne :)



Meillä tyttö on integroidussa päiväkotiryhmässä, joten suuri osa lapsista käy puhe- yms terapioissa ja senkin lapsi katsoo siis olevan täysin normaalia juttua. Ei ole hoksannut, että itse asiassa suurin osa kaikista muksuista ei käy puheterapiassa.



Tässä keväällä kävimme 5v neuvolassa, johon kuuluu myös lääkärintarkastus. Olin aika lailla äimän käkenä kun lääkäri kysyi tytöltämme että haittaako sinua tuo puheesi! Ei ymmärtänyt tyttökään vaan varmaan luuli että höpötti liikaa... Vähän erikoinen kysäri lääkäriltä mielestäni.



Päiväkodin kevätjuhlassa oli taas kuitenkin helppo " benchmarkata" miten se oman lapsen meno vertautuu muihin lapsiin. Kyllähän eron normilapsiin näkee :/ Oli itsellekin palautus maan pinnalle, toisaalta vahvisti ajatusta siitä, että pitäisi tosiaan olla ajatus pureksittuna ja hallussa kun tulee eteen aika keskustella erityisyydestä.



Mutta toivon totisesti että saamme lapsemme itsetuntoa tuettua niin, että se pysyisikin näin hyvänä kuin on nyt. Hän on suorastaan innokas esiintyjä ja diivan alku :)