Yle kyselee että millaisia päätöksiä pitäisi tehdä jotta päättäjät saisivat sinut kuluttamaan enemmän rahaa
Esimerkiksi millaisia poliittisia päätöksiä haluatte ja odotatte Suomen päättäjiltä jotta he saisivat sinut ostamaan esimerkiksi enemmän taloja, autoja, osakkeita ja rahastoja kuin mitä nykyisin ostat?
Kommentit (51)
Lopettaa vanhustenhoito! Siitähän tässä on kyse. Meillä rahat on iäkkäillä ja nehän ei käytä niitä. Siksi vanhustenhoidon lopettaminen tappaisi mummot nopeammin ja laittaisi rahat perinnöksi nuoremmille...
Tämä näin sarkastisesti, mutta onhan se totuus, että rahat makaa pääosin iäkkäiden tileillä ja ne ei käytä rahaa. Eivät vanhat ole koskaan käyttäneet. Nuukuus on iän myötä normaalia.
Eu:sta pois, koska meidän pieni maamme ei voi tukea toisia Euroopan maita ja sotaa kärsivä maita, kun me itse voimme silloin huonosti ja meillä on rahat loppu, jonka vuoksi joudumme olemaan velkaa, kun olemme auttaneet muita maita, mutta omille kansalaisille ei rahaa enää riitä. Suomi vain köyhtyy tämän myötä Eu säännösten myötä, kun muut rikkaammat maat eivät ymmärrä sitä, että Suomi on pieni maa ja meillä ei ole oikeasti niin paljon rahaa laittaa hyväntekeväisyyteen. Jossa siis omat kansalaiset kärsivät köyhyydestä ja leikkauksista. Niin silloin ei tämä korttipakka pysy kunnossa lainkaan. Ja miten perus suomalaiset ovat jakaneet rahaa Länsirata hankkeeseen ja muutenkin poliitikkojen illan istujaisiin esim. viinit, ruoat ja matkustuskulut ym. Ja metsästys seuralle, jonka vuoksi monia luonnon eläimiä ja jopa susia ammutaan, kun se oli suojeltu kanta. Perusuomalaiset eivät kuulu lainkaan siihen Valtioon, jossa tuetaan hyvinvointi valtiolta. Mutta ihan mukava kuulla koronan alussa, kun poliitikot lisäsivät omaa palkkaansa kriisin keskellä? Silloin on aika jäävi hoitamaan Suomen Valtion asioita.
Vierailija kirjoitti:

EU voisi vaihteeksi tukea meitä, kunhan päättäjät uskoisivat että Suomella ei ole kokoaan suurempi lompakko.
Vierailija kirjoitti:
Kansalaispalkka.
Eikös se huomenna (toukokuun alussa) voikaan tuleva yleistuksi eli "general social security benefit", tai lyhyemmin "universal redit", ole juuri tuo kansalaispalkka mutta ainoastaan vain eri nimellä?
Aha. No leikattiin 4800 vuosi työttömänä. Töissä säästän nyt 1000 euroa kk. Viime vuonna 6000. Tänä vuonna tiedetysti 5000. Jos sopimus ei jatku.
Voishan sitä kuluttaa, mutta kun. Kuulemma pitää ite hoitaa. Ei saada toimeentulotukea, koska lapsen säästöt ja kaks vuotta mun säästöt.
Mitenhän ne sais mut kuluttamaan 4800 vuodessa enemmän.
Ei mitenkään. Laitoin auton pois 6 vuotta sitten. Kun karsin kulutusta. On hyvä olla tallessa rahaa niitä terveysmenoja varten. Viimeksi hammaslääkäri 73 euroa. En vuonna sekin maksaa enemmän.
Toimeentulotuella voi kuluttaa joka lantin. Kun et saa toimeentulotukea. Säästetään.
Ne 31000 köyhää lasta tulee työtä tekevistä perheistä, jotka eivät saa toimeentulotukea. Siitä seuraavasta portaasta, mihin köyhien olisi helpoin tavoitella. Siitä leikattiin eniten.
Ei me voida kuluttaa.
Ansiosidonnaisen heikentyminen on suurin syy, miksei uskalla kuluttaa enää mihinkään. Pakko säästää, jos ja kun työpaikka menee alta.
Keskituloisena perheellisenä pk-seudulla ei ole varaa edes asumiseen, kun jää työttömäksi. 70-80-luvulla syntyneet varautuvat myös siihen, ettei kukaan hoida heitä vanhana. Istun lanttien päällä ja loput sijoitan. En aio omistaa Suomesta mitään kiinteää jatkossakaan. Luottamus ei palaa enää koskaan
Työssäkäyvien verotus sekä tuet minimiin, näin työssäkäyvät voisivat palkata työttömiä tekemään puolestaan asioita, ruohon leikkuuta, kaupassa käyntiä, lastenhoitoa, siivousta, perseen pyyhintää jne.
Nykyisen hallituksen eroa ja joutumista oikeuden eteen petoksista. Kaikki työehtoja heikennetyt muutokset pitää kumota. Ek hajotettava, Häkämies syytteeseen suhmuroinnista.
No ei ole pelkästään valtiosta kiinni. Jos on tunne että työt loppuu niin pakkohan se on elää säästeliäämmin jotta on puskuria varalta.