Yliluonnollinen ja UFOT todistettu Jacques Vallee toimesta
Tämänkin kirjoittaja äänestää vuoden 2027 eduskuntavaaleissa Vasemmistoliittoa, joten mistään trumpittelusta ei seuraavassa ole kysymys.
Kehotan kaikkia tutustumaan vuonna 1939 syntyneeseen ranskalaiseen nykyisin Yhdysvalloissa asuvaan mieheen nimeltä Jacques Vallee. Hän on nimittäin dokumentoiduilla tutkimuksillaan ja niistä tehdyillä kirjoillaan todistanut yliluonnollisen maailman ja UFOjen olemassaolon. Hän sai vuosikymmeniä kestäneelle tutkimustyölleen pontimen 1950 -luvun puolivälissä tekemästään omakohtaisesta ufohavainnosta.
Hän ei ole mikään hörhö. Hänellä on monta tutkintoa, mm. tohtorintutkinto tekoälystä, ja hän on toiminut astronomina. Hän on kirjoittanut kirjoja muistakin aiheista esimerkiksi tekniikan kirjoja. Hänen Wikipedia -sivuiltaan (englanninkielinen ja suomenkielinen) hörhöksi leimaaminen puuttuu täysin, ja kannattaa kokeilla mitä Google AI tekoälymoodissa vastaa hänestä tehtyihin kysymyksiin, niin näkee että jopa tieteellistä maailmankuvaa edustava Google AI antaa positiivisen kuvan hänestä.
Hän on tutkinut yliluonnollista ja ufoja vuosikymmeniä, ja hänellä on yli 500 tarkkaan tutkitun ja dokumentoidun tapauksen arkisto aiheesta. Hän on tullut siihen tulokseen, että nämä ilmiöt ovat varmasti todellisia, mutta niiden takana on yksi ja sama tuntematon yliluonnollinen voima, joka on aiempina vuosisatoina esiintynyt silloisille ihmisille ymmärrettävässä muodossa keijuina ja kummituksina, ja nykyään sama voima esiintyy enimmäkseen esimerkiksi erilaisina poltergeist -ilmiöinä ja avaruusolennoiksi tekeytyneenä. Erityisesti on huomattava, että "ufot ja alienit" ovat todellisia, mutta ne eivät tule avaruudesta vaan jonkinlaisesta toisesta ulottuvuudesta. Sen tarkoitus on ohjata ihmiskunnan "kollektiivista itsetietoisuutta" tiettyyn suuntaan. Vallee käyttää tästä kuvaavaa nimitystä Control System. Hänen tunnetuin kirjansa aiheesta on Passport to Magonia.
Vallee ei väitä tietävänsä, mikä tämä toisesta ulottuvuudesta peräisin oleva voima pohjimmiltaan on tai mitkä ovat sen pohjimmaiset motiivit.
Kommentit (5)
Ihan vaan tiedoksi, kyse ei ole mistään todistuksesta vaan puhtaasti ko. henkilön omasta mielipiteestä.
UFO on yksinkertaisesti tunnistamaton lentävä objekti. Sellaisissa ei ole mitään erikoista tai yliluonnollista.
Eikä mitään yliluonnollista muutenkaan ole olemassa, koska kaikki olevainen on pelkästään luonnollista ja luonnonlakien mukaista. Esim. jossain syvän meren pohjassakin on varsin ihmeellisen ja oudon näköisiä otuksia, kun ne elävät suuressa hydrostaattisessa paineessa ja pimeydessä, mutta ei niissä ole mitään yliluonnollista.
Kannattaa perehtyä Vallee:n nimeen, jos aihe kiinnostaa.
Jo Google AI tekoälymoodiin tehdyt kysymykset päästävät hyvään alkuun.
YouTubessa olevassa Joe Rogan Experience -podcast:ssa on vuoden vanha haastattelu Vallee:lta. Joe Rogan leimataan toisinaan oikeistolaiseksi, mutta todellisuudessa hän ei ole republikaani tai demokraatti vaan oman tiensä kulkija, on tosin totta että ikävä kyllä Rogan tuki viime vaaleissa Trumpia.
Vallee puhuu siinä haastattelussa mm. Pentagonin Stargate -projektista, joka ihan virallisestikin oli Pentagonin tai sitä lähellä olevien tahojen projekti ns. kaukonäkijöiden hyödyntämiseksi sotilastiedusteluun yms..
Vallee tietää mistä puhuu.