Älkää kuluttako mihinkään vielä vuoteen! Pannaan tämä häpeällinen hallitus
lopettamaan pohjamudissa. Me suomalaiset olemme resilienttiä kansaa, kyykytetään persut ja kokkarit kivikaudelle eikä ikinä enää äänestetä kumpaakaan valtaan. Ei edes apupuolueiksi. Me pystymme siihen! Enää alle vuosi - sitten alkaa inhimillisyyden voittokulku!
Kommentit (54)
Meinaatko että ne kuluttavat ihmiset on tähänkään asti ollut mitään vasemman laidan edustajia?
En usko että ne joilla on rahaa kuluttaa (oikean laidan ihmiset) ovat lopettamasssa kuluttamista.
Nehän ne just kuluttavat. Kotimaassa. Alakoululainen tajuaa sen, mutta ei orpopurrakaksikko.
Ei kannata ryhtyä tällaiseen. Talous heikkenee vain lisää, eikä tulevalla demarijohtoisella hallituksella tule olemaan helppoa. Lisäksi oikeistoa äänestävät voivat tehdä samoin seuraavan hallituksen aikana.
Ei haittaa vaikkeivät rikkaat kulutua, niitä on persujen ja kokkareiden mukaan niin vähän, ettei niillä ole vaikutusta edes verotuloihin. Kyllä ne on ne köyhät jotka tätä maata pyörittää
Olipas ap ehdotus vailla järkeä , eli lisää työttömyyttä.
Eikös toi suju teiltä luonnostaan? Tai näin olen ymmärtänyt kun olen lukenut vauvikselta miten pitää valita näkkileivän ja lääkkeiden välillä kun molempiin ei rahat riitä.
Eli haluat seuraavan hallituksen aloittavan vielä enemmän pohjalta ja vielä enemmän leikkauksia ja veronkorotuksia?
Hyvä idea. Jatkan siis samaan tapaan.
Jep. Nyt kaikki sukanvarteen ja vaalien jälkeen suomi uuteen nousuun. Nykyhallitus viedään saunan taakse häpeämään
En kuluta mitään tänä vuonna enkä sitten seuraavaan 4 vuoteen kun SDP on vallassa korottamassa veroja.
Ei kai persaukiset mitään muutenkaan kuluta :D
Lupaat siis olla kuluttamatta verovaroja?
Sinä tatjana et ole suomalainen eikä sinusta ikinä tule suomalaista.
Inhimillisyyden? onko se inhimillistä että tänne punavihreät tuottaa taas näitä rötöstelijöitä. Ehkä se on mukava pelätä yhä enemmän taksissa, baareissa, kaikkialla.
Vain taloudellisesti kunnossa oleva valtio voi taata kenellekään mitään
Vierailija kirjoitti:
Nehän ne just kuluttavat. Kotimaassa. Alakoululainen tajuaa sen, mutta ei orpopurrakaksikko.
Mut hei kiva, kun dempukkakompurat tajuu.
Vierailija kirjoitti:
Inhimillisyyden? onko se inhimillistä että tänne punavihreät tuottaa taas näitä rötöstelijöitä. Ehkä se on mukava pelätä yhä enemmän taksissa, baareissa, kaikkialla.
Vain taloudellisesti kunnossa oleva valtio voi taata kenellekään mitään
Onko tämä taloudellisesti kunnossa kun köyhyys vaan lisääntyy? Mikään hallitus ei ole niin surkea kuin nykyinen hallitus. Ei jatkoon. Ja persut helvettiin hallituksesta. Muusta ne ei jaksa jauhaa kuin maahan muutosta. Ei ole taloutta nostanut yhtään, vaikka kaikki rajat on pistetty kiinni huolella.
Vierailija kirjoitti:
Jep. Nyt kaikki sukanvarteen ja vaalien jälkeen suomi uuteen nousuun. Nykyhallitus viedään saunan taakse häpeämään
Ei sinne mahdu. siellä on jo Sannuliinin porukka….
Kaikki mukaan.