Itsensä kuvaajille on varattu omia huoneita kuntosaleilla
- POSEERAUSHUONE? ihmetellään Facebookissa esimerkiksi Puskaradio Jyväskylän keskustelussa.
- Siis minkä?
Ihmettely sai alkunsa kysymyksestä, joka koski Jyväskylän PTV gymin poseeraushuoneen lukitusta.
Tunnetun sosiaalisen median vaikuttajan, personal trainerin ja kuntosaliyrittäjän PT Vatasen eli Jooel Vatasen PTV gymit ovatkin todennäköisesti Suomessa ensimmäisten poseeraushuoneiden rakentajien joukossa, mutta niitä löytyy muiltakin saleilta, esimerkiksi Vantaan Tammistossa sijaitsevalta FitVantaa – Iron Paradise -kuntosalilta.
- Ajatus tuli, kun perustin tätä kuntosalia alkukesästä 2024, ja täällä oli yksi ylimääräinen huone, kertoo salin omistaja Riku Kärkkäinen.
FitVantaan kuvaushuoneessa on peilejä kolmella seinällä sekä lisäksi vielä yksi pyörien avulla siirreltävä peili, jonka kautta voi itsensä nähdä myös takaapäin.
Oleellista on myös valaistus.
- On tärkeää, että poseeraushuoneessa on epäsuora valaistus, sillä se korostaa varjoja. Sieltä löytyy myös himmennin, millä spottivalojen voimakkuutta voi säätää, Kärkkäinen kertoo.
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Ja tämäkin on ilmeisesti jotenkin mammoilta pois?
Markkinatalous katsokaas toimii niin, että kun jollekin palvelulle on kysyntää, niin joku sitä alkaa tarjota. Ja kaikki voittavat, paitsi katkerat mammat.
Tuolla yhdellä salilla oli siis ylimääräinen huone, mutta jos noin muuten ajattelee, että kaikilla saleilla olisi poseeraushuone, niin siitä pitäisi saada maksu asiakkailta, koska kyse olisi niistä vähiten tuottavista neliöistä, vaikka neliövuokra olisi sama kuin muilla tiloilla. En näe tätä kovin kannattavana yrittäjän näkökulmasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pyöreä pehmustettu huone olisi huomattavasti tarpeellisempi.
Varmasti kaltaistasi lihavaa ämmää harmittaakin, että on myös hyväkuntoisia ihmisiä, jotka haluavat ottaa kuvia saavutuksistaan ja edistyksestään.
Kertoo ihmiskunnan rappiosta, kun monelle tärkein saavutus elämässä on treenattu perse.
Treenattu perse on parempi kuin roikkuva!
Tämä!
Kirottuja kaikki jotka kuvaa niin että myös sivullisia joutuu kuvaan.
Kaikki nuo ylimääräiset huoneet ja palvelut lisäävät asiakkaalta veloitettavaa hintaa.
Jos vierekkäin on kaksi samanlaista salia, joista toinen on perussali 50 euroa kuukaudessa ja toinen 60 euroa kuukaudessa ja siinä tuo somehuone, niin kummankohan tavallinen kuluttaja valitsee?
Hyvä homma. En ainakaan pilkkaisi. Tuo on monelle ihmiselle elämäntapa ja kilpailevat lajeissa joissa poseerataan. Joten sitä pitää harjoitella. olen nähnyt tätä tehtävän ihan nostolavallakin, joten mun mielestä toki parempi vaihtoehto, että tehdään omassa rauhassa/ huoneessa jonka valot ja tilat sopivat siihen.
Ihmiset harrastaa eri juttuja. Ei oo multa pois
:D Taitaa olla varmaan yksi peruste tuollaisen huoneen kysynnälle.
Vähentää setämiesten kuolaneritystä ja läähätystä x määrän. Sinänsä harmi... Kun itsekkin kuuluun setämiesryhmään. Mutta mä vaan salaa vähän vilikaisen. Silleen sivusilmällä. Ja kävelen päin kyykkyräkkiä :D
Treenattu perse on parempi kuin roikkuva!