Miksi tuollaisista Joeleista tehdään artikkeleita vaikka oikeasti 99% työttömistä haluaa normaaleihin palkkatöihin.
Tuollaisella vain ruokitaan vihaa työttömiä kohtaan.
Kommentit (100)
Hajota ja hallitse. Kun saadaan kansalaiset riitelemään keskenään, niin poliitikot saavat koplata rauhassa yhteisiä varoja itselleen ja eturyhmilleen kenenkään kiinnittämättä asiaan huomiota. Siinä syy lyhyesti.
Otsikkoon: Koska tavallinen työtön ei kiinnosta ketään. Ei edes työnantajia.
"Onko lähdettä tuolle 99% vai vedätkö fiilispohjalta?"
Ainakaan mikään tutkimus ei ole koskaan löytänyt mitään merkittävää määrää ideologisesti työttömiä.
Media on keskittynyt mustamaalaamaan työttömiä, nostamaan esiin pieneen joukkoon liittyviä yleistyksiä totena ja lisäämään vihapuhetta.
Nykyinen vastakkainasettelu on sietämätöntä. Jokainen pienelläkin järjenhippusella ymmärtää, että työttömien joukkoon mahtuu monenkirjavaa ihmistä, joista suuri osa on jäänyt työttömäksi viimeisen parin vuoden aikana. Samalla työttömyysturvan ja sen ohessa muuta sosiaaliturvaa on leikattu rajulla otteella.
Mediasta saa joka viikko lukea uusista yt-neuvotteluista, konkursseista ja yleensä yritystoiminnan vaikeuksista tällä hetkellä.
Pelkästään tämän vuoden aikana on työttömien määrä lisääntynyt n. 50:llä tuhannella, ja maaliskuun 2026 lopussa kuntien työllisyyspalveluissa olikin jo 342 800 työtöntä työnhakijaa. Suomi pitää kärkipaikkaa Euroopan työttömyystilastoissa.
Mikään edellämainituista ei ole tämän hetken työttömien aikaansaannosta. Työttömyys on seuraus surkeasta talouspolitiikasta, jota on toteutettu jo jonkin aikaa. Läheskään kaikki työelämästä työttömiksi jääneet eivät todellakaan edusta Joeleita, joita lienee promillen verran nyt on.
Vierailija kirjoitti:
Noita on ihan hitosti, ei ole vaan läpällä sanottu. Kaveri on TE-toimistossa töissä, ja kertoo että todella iso osa työttömistä ei edes suostu hakemaan työpaikkoja yms.
Tuo on vain kiertoselitys sille ettei sun kaveri saa palkkansa vastineeksi mitään työllistymistä edistävää tulosta aikaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Media on keskittynyt mustamaalaamaan työttömiä, nostamaan esiin pieneen joukkoon liittyviä yleistyksiä totena ja lisäämään vihapuhetta.
Kunnia sille, jolle se kuuluu. Työttömien mustamaalauksen kiistaton kunnia kuuluu työllistämispalveluille.
Media vaan toistaa työllistämispalveluiden usean vuosikymmenen aikana lanseeraamia väitteitä työttömien työkyvyttömyydestä, työhaluttomuudesta, elämänhallinnan puutteesta, kouluttautumattomuudesta, päihdeongelmista,... sekä lukuisista muista työkykyä heikentävistä kehityshäiriöistä ja terveysongelmista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun se työpaikka pedataan suhteilla pölhö-kustaalle, niin kukaan toinen ei kovasta yrittämisestä huolimatta voi saada pölhö-kustaan työpaikkaa. Kuka siis on se henkilö, joka saa itku-potkuraivarit, kun työttömät eivät riittävän ahkerasti ja vuoden jokaisena päivänä yritä hakea pölhö-kustaan työpaikkaa?
Kun on avoin työpaikka, niin toki työttömätkin yrittää hakea, vaikka ensisijaisesti työpaikkaan valitaan työpaikanvaihtaja. Historian perusteella tiedetään, että työnantaja rääkyy ettei yksikään hakenut avoimeen työpaikkaan, jos kaikki työpaikkaa hakeneet oli työttömiä.
Tietenkin työpaikan vaihtaja on parempi vaihtoehto työnantajalle kuin elämäntapatyötön.
Leimaamalla kaikki työttömät elämäntapatyöttömiksi luot enemmän työttömyyttä kuin vähennät sitä.
Tuota tarinaa levitetään nyt monessa lehdessä, sillä toisin kuin täällä väitetään, oikeisto omistaa melkein kaikki lehdet.
Kun kannatus laskee, aletaan kerätä näitä tarinoita, että oman puolueen toimenpiteet näyttäisivät edes vähän järkeviltä.
No, eivät näytä.
Vierailija kirjoitti:
Näitä työttömien syyllistämisiä on ollut niin monta etten osaa sanoa enää monesko tämä on. Elämäntapa työttömiä on tyyliin prosentti työttömistä. Niillä ei ole kokonaisuuden kannalta mitään merkitystä.
Näin. Kun ensin saataisiin työhaluiset työttömät töihin, niiden työhaluttomien tukia voisi helposti nostaa kymmenellä prosentilla eikä se tuntuisi kenenkään kukkarossa.
Pohtia voisi myös sitä, kuinka moni työtön sanoo, ettei töihin haluakaan, koska on jo vaipunut toivottomuuteen työllistyä.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei voi olla ideologisesti työtön, sillä tuet loppuvat nopeasti, jollet hae töitä tai ota vastaan töitä.
Tunnen pari ideologisesti työtöntä, joiden tuet ovat 0 euroa. Heillä toki on hyväsydäminen elättää. Joelin on kiire löytää itselleen sugarmama tqi -daddy tai elellä vanhempiensa kustannuksella
Älä nyt viitsi. Lukisit ja ajattelisit lukemaasi.
Minulla oli työttömyysjakso juuri kun olin kirkasotsaisena valmistunut. Kaiken turhan hakemisen jälkeen mietin vakavasti, että mitä hyödytti. No työllistyin aikanaan omalle alalleni ja hyvä niin. Mutta esim. työvoimaviranomaistaho työttömyysaikana ei todellakaan ollut mitenkään kannustava. He tarjosivat "kursseja". Esim. se ainoa kurssivaihtoehto, jonka näin itselleni hyödyllisenä, evättiin, koska olin "ylikoulutettu" siihen.
"Joel hakee parhaillaankin töitä, ja hänellä on myös työvoimaviranomaisen asettama työnhakuvelvoite. Työnhaku on edellytys sille, että saa työttömyystukea.
Joel kertoo hakeneensa myös hiljattain opintoihin. Myöhemmin selviää, pääseekö hän jälleen aloittamaan media-alan opinnot syksyllä.
Opinnot kuitenkin huolettavat, erityisesti Suomen korkean työttömyyden takia.
– Pelottaa velkaantuminen. Mitä siitä seuraa, kun opiskelijat pakotetaan nostamaan lainaa kymmenien tuhansien eurojen edestä? Millä lainan voi maksaa takaisin, jos on vaikea saada töitä, vaikka olisi korkeakoulutettu?
Sama huoli on ollut esillä myös Joelin kaveripiirissä.
– Olemme pohtineet aivan samoja asioita." Lähde: https://www.iltalehti.fi/mieli/a/b20f0dd6-b0bc-49b2-928e-c58f7cf5af6f
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa nyt fiilikseen minkälaista on olla mies ku puhutaan naisiin kohdistuvasta väkivallasta tai ahdistelusta
Ihan eri asia. Kyllä silloin saa yleistää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaisin että prosentit ovat 50/50. Kyllä noita loisia on nykyään valtavat määrät...
Ja linkkiä väitteeseen, mieluummin vielä täysin puolueeton lähde.
Ap:lta et kysynyt linkkiä. Outoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaisin että prosentit ovat 50/50. Kyllä noita loisia on nykyään valtavat määrät...
Ja tämä perustuu mihin? Kun olet noin varma asiastasi, niin ei voi olla mahdotonta kertoa lähdettä tälle.
Ap väittää, toinen veikkaa. Ap:lta ei kuitenkaan lähdettä kysellä
Kun kansa alkaa huutamaan vastaa ja kyseenalaistamaan sun toimintaa eli tässä tapauksissa leikkauksia ynnämuuta ja sun ote alkaa lipemään niin sillon alkaa median voima eli oikeutetaan oma toiminta sillä että etsitään syyllinen kiikarin alle ja näytetään kansalle että tässä on se ongelma tämän takia me teemme mitä me teemme. Eihän se oikeasti liity työttömiin ollenkaan, siihen vaan tarvitaan se syntipukki aina. Ja mediaa kyllä käytetään apuvoimana kaikkeen. Ne voi ite tehä mitä ne haluaa kuhan ne antaa sen syntipukin typeryksille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaisin että prosentit ovat 50/50. Kyllä noita loisia on nykyään valtavat määrät...
Ja tämä perustuu mihin? Kun olet noin varma asiastasi, niin ei voi olla mahdotonta kertoa lähdettä tälle.
Ap väittää, toinen veikkaa. Ap:lta ei kuitenkaan lähdettä kysellä
Alapeukuttajat voisivat ihan suoraan kertoa, miksi vain toiselta vaaditaan lähde.
Ei kyllä pidä paikkaansa tuo 99% ei voi olla sattumaa että minun tuttava porukasta löytyy tuolla prosentilla kun minun tuttavista kaksi haluaa työllistyä ja loput sanoo että ei halua edes tehdä töitä tai sitten että suostuu ottamaan vain semmoisen paikan vastaan missä ihan kaikkinosuu iihdalleem hänen mielestä
Kokoomus vetoiset lehdet harrastavat ennakkomarkkinointia tulevia vaaleja ajatellen. Mahtaako kyseinen henkilö edes olla todellinen.
Sä voit olla elämäntapatyötön nolla- tuilla, jos sulla on rikkaat vanhemmat tai rikas elättäjä.
Elämäntapatyöttömiä ei ole. On vain työttömiä, jotka kieltäytyy pakkotyöstä ja kauppatavarana olemisesta. Ne työttömät, jotka ovat lopettaneet työpaikkojen hakemisen tietävät etteivät koskaan tule työllistymään.
Se työttömän turhaksi tiedetty yrittäminen on sen vuoksi tärkeää, että "aasi ja porkkana" -menetelmällä työttömät saadaan osallistumaan palveluihin, joita veronmaksajien pohjattomalla kukkarolla rahoitetaan. "Aasi ja porkkana" -menetelmän huippu eli työllistyminen tapahtuu näihin palveluihin tai muihin vastaaviin järjestöihin, joilla veromaksajien kukkarosta lähinnä pumpataan helppoa tuloa.
Jokainen järjellinen ihminen ymmärtää, että työllistyminen palkkatyöhön tuo yhteiskunnalle verovaroja ja nämä turhat palvelut ovat tuhlausta, joille ei ole koskaan saatu mitään vastinetta.