Luen yliopiston paasykokeisiin ja aina kun joku kuulee suunnitelmistani, minulle muistutetaan etta kannattaisi tehda ne aineenopettajan opinnot myos tyollistymisen kannalta. Mun m

ja hän perusteli miten se menee, eikä huomannut virhettään vieläkään. Tunnin lopussa se tajus että opiskelija oli oikeassa. Lisäksi hän jatkoi tuntia kunnes joku huomautti että juna lähtee, pitäs päästä pois kun oli kaksoistunti ja pidettiin yhteen ja auskultantti laskeskeli että eihän nyt vielä lopu tunti. Ne ei sitten menny läpi ne tunnit vaikka muuten oli aina moitteeton opetus. Hän ei halunnu uudestaan yrittää kun oli kuulemma niin väsynyt. Yritti sitten toki myöhemmin ja toivottavasti saikin läpi. Tuli vaan mieleen tuosta että ei se aina helppoa ole.

Vuosi oli kyllä erittäin kuormitettu, ja päivät venyivät pitkiksi. Hirveästi asiaa oli ympätty 35 opintoviikkoon...Kirjallisuustieteessä se kuormittavuus oli kuitenkin tullut tutuksi. Kun parin opintoviikon tenttiin pitää päntätä 3500 sivua, tuntui muutaman sadan sivun tenttipaketit aivan ihanilta. Lisäksi kasvatustieteelliset opinnot eivät omasta mielestäni olleet teoreettisesti kovin haastavia. Moni asia oli sellainen maatiasjärjelläkin pääteltävissä oleva, ja välillä tuntui jopa, että arkipäiväisistä kasvatuksen ja ryhmätoiminnan lainalaisuuksista olisi väkisin yritetty vääntää tiedettä. Tenttikirjallisuus meni selailemalla ja tiivistyksiä lukemalla ihan helposti jakeluun. Ne harjoittelut ja tuhannen ja yhden ryhmän/asian päällekkäin hoitaminen olivat niitä v***umaisia. Mielestäni opinnot olivat siis käytännössä raskaat, mutta teoreettisesti helpot. - Varsinkin verrattuna kirjallisuustieteeseen, joka raskaine lukupaketteineen ja joka helvatun suuntaan (historia, kulttuuris-poliittiset suuntaukset, yhteiskunnalliset asiat, filosofia, uskonto jne.) haarautuvine teoriapohjineen vaatii tosi paljon ihmisen yleissivistykseltä.

Jos jonkin lisäpätevyyden voi suht helpolla hankkia, se kannattaa hankkia.

Onhan se helppo valinta ja aika varma työllistyminen, mutta jos itse ei koe olevansa opettajatyyppiä eikä oikeasti halua opettajaksi, ei ole minusta järkeä. Itse haluaisin ainakin omille lapsilleni oikeasti motivoituneen opettajan, eikä alalle pakon edessä tai vahingossa ajautunutta ihmistä.



t: eräs joka jätti opettajanpätevyyden hankkimatta

alalle ap pyrkii? Joka alalla ei tietenkään kannata opettajaksi hakeutua (ylitarjonta, ei petusta...)



Moni ala on sellaisia, että ehkäpä tosiaan kannattaa ne open-paperitkin hankkia, eihän se tarkoita että pitää ryhtyä opettajaksi. Mutta esim. 10 v kuluttua voit jo haaveilla vakipaiskasta ja pitkästä kesälomasta.

ja tuntemukset voivat myös muuttua.



Itse en aikoinani hankkinut opettajan pätevyyttä, töitä on rittänyt hyvin ilmankin, mutta jälkikäteen ajatellet pieni lisäpuristus ja yksi lisäpätevyys olisi ihan vallan hyvin kelkkaan mahtunut.



Ja opettajankoulutuksessa oppii ihan yleishyödyllisiä asioita, joista on hyötyä työelämässä. Esim. esiintymistä.



3

Se on kuulkaa harhaluulo. Olen itse aineenopettajan paperit suorittanut pätkätyölainen/ työtön.

persoonaltaan ihanne opettaja, joka kaiken lisäksi ei pala loppuun yläasteen vaativassa arjessa...Mutta siinäpä se onkin, että aineenopettajuus kuuluu niihin ammatteihin, joissa ihmisen täytyisi olla aika pirun lahjakas aika pirun monella alueella täyttääkseen " ihanne opettajan" vaatimukset (teoreettinen vankka tietopohja pitäisi osata yhdistää mitä erilaisempiin sosiaalisiin taitoihin intuitoista ja ihmistuntemuksesta auktoriteetin hallintaan ja vielä osata siihen päälle esiintyä, toimia innostajana ja motivaation antajana jne.) Tosiasia on, että vaikka me kaikki haluamme lapsillemme sen super motivoituneen ihanneopen, ei tällaisia monitaitureita kuitenkaan ole riittävästi täyttämään kaikkia opettajuuksia. Minä ainakin silloin mieluummin ottaisin lapselleni opettajaksi sen korkeakoulusta pätevöityneen, kasvatustieteitä ja opetettavaa ainetta maan parhaissa opeissa opiskelleen ja harjoittelut käyneen opettajan - vaikkei opettajuus hänen ykköstoive uralla olisikaan - kuin jonkun tsägällä perusopinnot vääntäneen pätkätöitä tekevän sijaisen, joka puolen vuoden päästä vaihtuisi taas toiseen sijaiseen.



Eihän kukaan korkeakoulusta valmistunut, joka todella EI halua opettajaksi, ala opettajaksi. Mutta moni, joka esim. ensisijaisesti haluaisi vaikkapa tutkijaksi, alkaa kyllä mieluummin opettajaksi kuin työttömäksi tutkijaksi...Eikä tämä tarkoita, että ihmisestä tulee HUONO opettaja. Kuinka moni oikeasti on JUURI siinä ammatissa tai asemassa, johon ihan kaikkein eniten maailmassa haluaa?

Jos ap kokee opettajuuden vastenmieliseksi, ei hänen kannatakaan tehdä aineenopettajan pedagogisia opintoja, mutta jos se tuntuu sellaiselta " ehkä" -vaihtoehdolta, kannattaa ne tehdä takataskuun. Korkeakoulussa joutuu kuitenkin tekemään sivuaineita kymmeniä opintoviikkoja, ja yksi sivuaine voi ihan hyvin olla ne pedagogiset paperit. Eihän se tarkoita, että täytyisi opettajaksi työllistyä.



Itse päätin opintojeni loppusuoralla tehdä ne pedagogiset opinnot " kaiken varalta" , vaikka opintoja aloittaessani olin aivan varma, että opettajaa minusta ei ainakaan tule. Ja nyt, valmistuessani tänä kesänä, olen aivan innoissani nimenomaan aineenopettajan hommista! Minun kohdallani kävi niin, että ikään kuin kasvoin siihen ammattiin opintojen aikana, ja innostuin siitä. Mieli voi myös muuttua, eikä niistä opinnoista ainakaan mitään haittaa ole. Siellä oppii myös paljon sosiaalisia perustaitoja, ryhmätoimintaa, ryhmän vetämistä ja esiintymistä, joista ei varmaan missään ammatissa ole haittaa.

piskelussa hirveästi aikaa ja opintoviikkoja joltain muulta itseä kiinnostavalta. ap

Lue ensin vuosi tai pari kolme vuotta pääainettasi ja ensisijaista sivuainettasi. Opettajan pätevyyden voit hankkia ihan lopuksikin, tai jopa valmistumisen jälkeen, jos siltä vaikka jossain vaiheessa sattuisi alkaa tuntua...

valmistuttuasi?

a ym, joihin kirjallisuuden opiskelijat usein työllistyvät, on kielitieteen opinnoista hyötyä. Miksi et aloittaisi kirjallisuustiede pääaineena ja suomen kieli sivuaineena, ja katsoisi sitten parin vuoden päästä, haluatko toiseksi sivuaineeksi jotain muuta, vai ehkä sittenkin ne pedagogiset?



Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajuudessa tosiaan on tuo tupla-aine opetettavana, joten se kyllä rajaa sivuainevalinnan täysin. Vapaita aineopintoja ei tutkintoon tämän lisäksi edes mahdu/tarvita. Aika monella on käynyt niin, että on aluksi ajatellut, ettei halua opettajaksi, ja ottanut sivuaineeksi jotain muuta kuin vaaditun toisen aineen. Sitten kun on opettajuuteen kuitenkin päätynyt, on joutunut tekemään aika paljon ylimääräisiä opintoja. Siis ylimääräisiä sen FM-tutkintoon vaadittavan 160 opintoviikon (en tiedä paljonko on uusissa opintopisteissä) päälle.



Kehoittaisin sinua ainakin ekana vuotena keskittymään ihan vain pääaineeseen. Eihän niitä sivuaineita tarvitse heti valita. Ja miettimään jatkoa vasta vähän myöhemmin. Opiskeltavaa riittää kyllä pääaineessa ja tiedekunnan yhteisissä opinnoissa (kieliopinnot, tvt-opinnot) pariksikin vuodeksi ilman, että tarvitsee vielä edes miettiä sivuaineita. Mutta jos haluat heti aloittaa myös sivuaineen, suosittelen kyllä tuota suomen kieltä. Silloin on opettajuus vielä mahdollinen, ja vaikka et sitä haluaisikaan, on suomen kieli, kuten sanottu, hyödyllinen muillakin kirjallisuuteen liittyvillä aloilla.

että oli vittumaisin vuosi elämässäni.

ajan pilvin pimein.

sinne on soveltuvuuskoe.



Ja aineenopettajien tilanne ei ole helppo tällä hetkellä.



t. työtön aineenope

10 %, joten ehkä ei kannata vielä asialla stressata.