Yksinäisyys tappaa henkisesti

Vierailija kirjoitti:

Se on myös raskasta, että joutuu tekemään kaiken itse

Ja osaamaan, tietämään, miettimään ja päättämään kaiken yksin. Mitään ei ikinä voi puntaroida toisen ihmisen kanssa eikä saa toista näkökulmaa mihinkään eikä voi kysyä apua itseä tietävämmältä. Lopulta meni ainakin itsellä siihen etten osaa päättää enää mitään vaan kaupassa pähkäilen esim jääsalaatin ja friseen välillä ihan kuin olisi jotenkin merkityksellinen valinta kyseessä. 

Ja niin, varautumaan kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan jotta pärjää siinäkin tilanteessa varmasti yksin. Sitä tekee jotain katastrofilaskelmaa non-stoppina ja sekin on tosi raskasta.

Muita samassa tilanteessa olevia?

Vierailija kirjoitti:

Missä ne yksinäiset ihmiset kohtaa? 

 

Baarissa? Jos ei halua baarissa käydä niin kirjastossa? :)

Harrastuksissa. Mikä itseä kiinnostaa, sinne mukaan vain.

Kukaan ei tule hakemaan kotoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on myös raskasta, että joutuu tekemään kaiken itse

Ja osaamaan, tietämään, miettimään ja päättämään kaiken yksin. Mitään ei ikinä voi puntaroida toisen ihmisen kanssa eikä saa toista näkökulmaa mihinkään eikä voi kysyä apua itseä tietävämmältä. Lopulta meni ainakin itsellä siihen etten osaa päättää enää mitään vaan kaupassa pähkäilen esim jääsalaatin ja friseen välillä ihan kuin olisi jotenkin merkityksellinen valinta kyseessä. 

Ja niin, varautumaan kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan jotta pärjää siinäkin tilanteessa varmasti yksin. Sitä tekee jotain katastrofilaskelmaa non-stoppina ja sekin on tosi raskasta.

Juurikin noin. Se on niin kuin yksityisyrittämistä (joudut tekemään päättämään kaiken yksin ja niellä virheet), mutta siihen päälle vielä elät yksin.

Yksin kävelyllä, yksin pyöräillä, yksin matkustella, yksin kaupassa, yksin katsot maisemia... lista on loputon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on myös raskasta, että joutuu tekemään kaiken itse

Ja osaamaan, tietämään, miettimään ja päättämään kaiken yksin. Mitään ei ikinä voi puntaroida toisen ihmisen kanssa eikä saa toista näkökulmaa mihinkään eikä voi kysyä apua itseä tietävämmältä. Lopulta meni ainakin itsellä siihen etten osaa päättää enää mitään vaan kaupassa pähkäilen esim jääsalaatin ja friseen välillä ihan kuin olisi jotenkin merkityksellinen valinta kyseessä. 

Ja niin, varautumaan kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan jotta pärjää siinäkin tilanteessa varmasti yksin. Sitä tekee jotain katastrofilaskelmaa non-stoppina ja sekin on tosi raskasta.

Alkanut miettimään, että voiko tämmöistä olla muualla kuin Suomessa? Taitaa olla kulttuurissakin paljon vikaa. 

Yksinäistä varmaan ulkomaillakin, mutta kai siellä on vieraanvaraisempia ihmisiä, joihin helpompi tutustua?

Naiset eivtbole koskaan yksin saavat aina parisuhteen ja seksiä.Epäreilua

Vierailija kirjoitti:

Naiset eivtbole koskaan yksin saavat aina parisuhteen ja seksiä.Epäreilua

Helpompaa heillä on tuossa asiassa. Eri asia hyppääkö nainen kepistä keppiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on myös raskasta, että joutuu tekemään kaiken itse

Ja osaamaan, tietämään, miettimään ja päättämään kaiken yksin. Mitään ei ikinä voi puntaroida toisen ihmisen kanssa eikä saa toista näkökulmaa mihinkään eikä voi kysyä apua itseä tietävämmältä. Lopulta meni ainakin itsellä siihen etten osaa päättää enää mitään vaan kaupassa pähkäilen esim jääsalaatin ja friseen välillä ihan kuin olisi jotenkin merkityksellinen valinta kyseessä. 

Ja niin, varautumaan kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan jotta pärjää siinäkin tilanteessa varmasti yksin. Sitä tekee jotain katastrofilaskelmaa non-stoppina ja sekin on tosi raskasta.

Juurikin noin. Se on niin kuin yksityisyrittämistä (joudut tekemään päättämään kaiken yksin ja niellä virheet), mutta siihen päälle vielä elät yksin.

Yksin kävelyllä, yksin pyöräillä, yksin matkustella, yksin kaupassa, yksin katsot maisemia... lista on loputon.

Mutta miksi olet yksin?

Etkö koskaan ala juttelemaan kenellekään?

Eikö sinulla ole sukulaisia tai ketään vaikka entistä työ- koulukaveria?

Käytkö esim taloyhtiön pihatalkoissa?

Ei jos käy välillä panemassa maksulllista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on myös raskasta, että joutuu tekemään kaiken itse

Ja osaamaan, tietämään, miettimään ja päättämään kaiken yksin. Mitään ei ikinä voi puntaroida toisen ihmisen kanssa eikä saa toista näkökulmaa mihinkään eikä voi kysyä apua itseä tietävämmältä. Lopulta meni ainakin itsellä siihen etten osaa päättää enää mitään vaan kaupassa pähkäilen esim jääsalaatin ja friseen välillä ihan kuin olisi jotenkin merkityksellinen valinta kyseessä. 

Ja niin, varautumaan kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan jotta pärjää siinäkin tilanteessa varmasti yksin. Sitä tekee jotain katastrofilaskelmaa non-stoppina ja sekin on tosi raskasta.

Mäkin olen huomannut, että elämä on pelkkää suorittamista, kun on aina vain omassa seurassaan. Kyllähän se kapeuttaa näköalannja menee suhteellisuudentaju. Voin vatuloida tai veivata jotain simppeliä asiaa ihan rauhassa tuntitolkulla, kun ei ole mitään tähdellisfä, ei mitään syytä huomioida ketään muuta. Asiat menettävät merkityksensä, tai pikemmin kaikesta tulee yhtä puuroa: ihan sama mitä teet tai teetkö mitään. Who cares.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on myös raskasta, että joutuu tekemään kaiken itse

Ja osaamaan, tietämään, miettimään ja päättämään kaiken yksin. Mitään ei ikinä voi puntaroida toisen ihmisen kanssa eikä saa toista näkökulmaa mihinkään eikä voi kysyä apua itseä tietävämmältä. Lopulta meni ainakin itsellä siihen etten osaa päättää enää mitään vaan kaupassa pähkäilen esim jääsalaatin ja friseen välillä ihan kuin olisi jotenkin merkityksellinen valinta kyseessä. 

Ja niin, varautumaan kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan jotta pärjää siinäkin tilanteessa varmasti yksin. Sitä tekee jotain katastrofilaskelmaa non-stoppina ja sekin on tosi raskasta.

Juurikin noin. Se on niin kuin yksityisyrittämistä (joudut tekemään päättämään kaiken yksin ja niellä virheet), mutta siihen päälle vielä elät yksin.

Yksin kävelyllä, yksin pyöräillä, yksin matkustella, yksin kaupassa, yksin katsot maisemia... lista on loputon.

Mutta miksi olet yksin?

Etkö koskaan ala juttelemaan kenellekään?

Eikö sinulla ole sukulaisia tai ketään vaikka entistä työ- koulukaveria?

Käytkö esim taloyhtiön pihatalkoissa?

Small talkkia jutellaan aina välillä joidenkin kanssa. Tullut pelkoa ihmissuhteisiin, koska negatiivisia kokemuksia kiusaamisesta. Arka paikka. Sukulaisia ei ole, perhe on. Työttömällä ei ole työkavereita ja koulukavereita. Viimeksi ollut töissä 5 vuotta sitten. Heti jätettiin työpaikalla yksin. Mennyt luottamus ihmisiin ja työelämään. Jatkuvaa pelkoa, että mitä seuraavaksi.

Autismissa on puolensa ja puolensa. Kestän hyvinn6ksinäisyyttä, mutta kun pitäisi pakosta hoitaa asioita ihmisten kanssa, siitä ei tule mitään. Siis jumittuu kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Odottanut monta vuotta, että jotain hyvää tapahtuisi. Kuitenkaan ei ole tapahtunut mitään...

Pitäiskö vihdoinkin alkaa sitten toimia, eikä pelkästään odotella?

Mene mukaan SPR:n ystävätoimintaan. Kodeissa on paljon ihmisiä, jotka odottavat vierailuja.

Siinähän tulee hyöty molemmin puolin.

Nainen saa talot,työt ja parisuhteet jo 18 vuotiaana epäreilua

Vierailija kirjoitti:

Autismissa on puolensa ja puolensa. Kestän hyvinn6ksinäisyyttä, mutta kun pitäisi pakosta hoitaa asioita ihmisten kanssa, siitä ei tule mitään. Siis jumittuu kokonaan.

Itse olen käynyt autismitutkimuksissa 10v sitten. Ei todettu mitään. Ehkä kuitenkin niitä piirteitä. Miettinyt, että aistiiko ihmiset tämän ja siksi helpompi kohde työpaikoilla. Itsellä kohteliaisuutta ihmissuhteissa, sitten tulee tökeröä käytöstä, niihin reagointia-> hankaluuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on myös raskasta, että joutuu tekemään kaiken itse

Ja osaamaan, tietämään, miettimään ja päättämään kaiken yksin. Mitään ei ikinä voi puntaroida toisen ihmisen kanssa eikä saa toista näkökulmaa mihinkään eikä voi kysyä apua itseä tietävämmältä. Lopulta meni ainakin itsellä siihen etten osaa päättää enää mitään vaan kaupassa pähkäilen esim jääsalaatin ja friseen välillä ihan kuin olisi jotenkin merkityksellinen valinta kyseessä. 

Ja niin, varautumaan kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan jotta pärjää siinäkin tilanteessa varmasti yksin. Sitä tekee jotain katastrofilaskelmaa non-stoppina ja sekin on tosi raskasta.

Missään asiassa ei ikinä kukaan ole sun puolella eikä kukaan ole tsemppaamassa. Mihinkään asiaan ei voi edes ajatella saavansa tukea vaan kaikesta pitää selvitä omin voimavaroin. Kukaan ei ikinä kehu mistään (no ei toisaalta moitikaan) eikä ole onnellinen sun puolesta eikä myöskään myötäelä surussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on myös raskasta, että joutuu tekemään kaiken itse

Ja osaamaan, tietämään, miettimään ja päättämään kaiken yksin. Mitään ei ikinä voi puntaroida toisen ihmisen kanssa eikä saa toista näkökulmaa mihinkään eikä voi kysyä apua itseä tietävämmältä. Lopulta meni ainakin itsellä siihen etten osaa päättää enää mitään vaan kaupassa pähkäilen esim jääsalaatin ja friseen välillä ihan kuin olisi jotenkin merkityksellinen valinta kyseessä. 

Ja niin, varautumaan kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan jotta pärjää siinäkin tilanteessa varmasti yksin. Sitä tekee jotain katastrofilaskelmaa non-stoppina ja sekin on tosi raskasta.

Juurikin noin. Se on niin kuin yksityisyrittämistä (joudut tekemään päättämään kaiken yksin ja niellä virheet), mutta siihen päälle vielä elät yksin.

Yksin kävelyllä, yksin pyöräillä, yksin matkustella, yksin kaupassa, yksin katsot maisemia... lista on loputon.

Mutta miksi olet yksin?

Etkö koskaan ala juttelemaan kenellekään?

Eikö sinulla ole sukulaisia tai ketään vaikka entistä työ- koulukaveria?

Käytkö esim taloyhtiön pihatalkoissa?

Small talkkia jutellaan aina välillä joidenkin kanssa. Tullut pelkoa ihmissuhteisiin, koska negatiivisia kokemuksia kiusaamisesta. Arka paikka. Sukulaisia ei ole, perhe on. Työttömällä ei ole työkavereita ja koulukavereita. Viimeksi ollut töissä 5 vuotta sitten. Heti jätettiin työpaikalla yksin. Mennyt luottamus ihmisiin ja työelämään. Jatkuvaa pelkoa, että mitä seuraavaksi.

Kiva, jos on oma perhe. 

Tuo SPR:n ystävätoiminta voisi olla hyvää toimintaa, siinähän käydään pieni koulutus asiaan.