MURKKU MUUTTAA ISÄN LUO!

Luimme mieheni kanssa viestisi alkua ja aloimme yhdessä nauramaan. Eihän meidän tytöt olekaan aivan poikkeavia, vaan tällaisia toimintamalleja näköjään liikkuu tässä sukupolvessa. Meillä myös ovet paukkuvat ja aikuisten sanat kaikuvat kuuroille korville, olemme mieheni kanssa joka päivä murkkujen mielestä ihan tyhmiä, nipottavia turhia olentoja.

Mutta tuo tupakansavu ja kaljanhaju ei meillä ole mahdiollista, sillä asumme aivan maaseudulla niin,että kauppaan on lähes 30 km matkaa. Ja kyläyhteisön tiukka kontrolli takaa, että täällä on mahdotonta käyttäyttää päihtieitä ilman, että siitä tulee tieto vanhemmille.

Nuorilla on mielestäni (ainakin itselläni oli) sellainen ajatus, että ruoho on aidan takana vihreämpää. Eikä sitä voi muuksi todistaa, ennenkuin nuori saa sen itse kokea.

Miksi nuorenne ei voi muuttaa edes takaisin? Eipä hän voi tietää, onko elämä maalla mukavampaa, ellei saa sitä itse kokeilla. Ehkä teillekin olisi hyvä saada hieman lepoaikaa ja antaa tytön mennä isän luokse, viihtyypä siellä sitten pidempään tai ei. Ajatelkaa vaikka, että se on molemminpuolista lomaa ja antaa aikaa selkeyttää ajattelua puolin ja toisin.

Lähtee se nuori kuitenkin jossakin vaiheessa kokonaan omille teilleen, joten eihän se harjoittelu äidillekään pahasta ole. Vielä sentään lapsi on isän huomassa, ei karannut eikä kokonaan omillaan.

Lapsistaan on kuitenkin jossakin vaiheessa luovuttava. Ihan nurkkaan ei kannata jälkipolvea ahdistaa, ettei sitten tarvitse surra haudalla, jossa makaa maamme muutenkin suuren itsemurhatilaston lisä.

Nuoret ovat herkkiä ja niitä pitäisi ymmärtää. Ei tämä pallo muuta pyörimissuuntaa eikä mitään muutakaan loputonta tapahdu, jos nuori saa muuttaa isän luokse väliaikaisesti tai pysyvästi. Onhan hänellä oikeus nauttia elämästään isänsäkin kanssa.

Nuorilla on monia keinoja etsiä rajojaan ja parhaimmat elämänopit tulevat ns. kantapään kautta. Itse olen sanonut omille nuorilleni, että jos kotona elämä ei kiinnosta, niin ovet ovat auki. Myös takaisin tulevalle maitojunalle ovet ovat auki eli äidin ja isän luokse saa tarvittaessa aina tulla, kohteli elämä sitten ihan miten tahansa.

Voimia vaan teillekin. Ei se nuorten tunteiden kanssa eläminen ole aina ruusuilla tanssimista. Tai sitten ne ruusut on pirun piikkisiä :)

Jos tilanteenne on tosiaan se, etta kaikki osapuolet siis myos lapsen isa ovat sita mielta etta muutto isan luo olisi hyvaksi, niin mikas siina!



Muistan vain itse omasta nuoruudestani kuinka helppoa se oli aina vastoinkaymisten tullessa vastaan nakata aidille etta muutan isan luo! Se ei kuitenkaan koskaan toteutunut, monestakin syysta ja hyva niin =)



Neuvoisin teita avaamaan avoimen keskustelun isan suuntaan, kyselemaan milta hanesta se tuntuu ja onko han valmis ottamaan vastuun kannettavakseen. Jutelkaa koko perheen kesken asioista ja useasti ja uudestaan ja uudestaan, sisaistaminen kay paljon helpommin sita kautta ja ehka tytto alkaa miettia asioita uudemman kerran...



Tuohon muuhun kayttaytymiseen sen verran, etta murkuille ihan kuin uhmaikaisillekin asioiden toteuttaminen vaatii sita jatkuvaa muistutusta ja katsomista etta asiat todellakin tehdaan niinkuin on sovittu! Jos pyydat esmes toimittamaan vaatteet pyykkikoriin, niin odota niin kauan etta ne vaatteet ihan oikeesti kannetaan sinne pyykkikoriin ensimmaisesta kaskysta! Toimii ainakin meidan kahden murkun kanssa, eivat tykkaa etta mamma norkoilee huoneessa ;)



Kaljoitteluun ja tupakointiin meidan perheella on selva kanta, sitten kun ikaa on tarpeeksi niin olkaa hyvat vain! Alaikaisena ei ole mitaan asiaa, ja jos jaisivat kiinni jommastakummasta niin sanktiot olisivat aika rajut: arestia ensalkuun + kaikkien kavereiden vanhempien kanssa keskustelu joko puhelimitse tai naamatusten! Mun mielesta lasten ei kuulu haista kaljalta saati tupakalta!



Ja viela yks jota kaytettiin meilla parisen vuotta sitten eli jaakaapin oveen listat kaikille lapsille kahden viikon jaksoissa. Siihen merkitaan paivakohtaisesti mita kenenkin pitaa tehda. Iltaisin lapset saavat itse antaa oman arvionsa eli miten paiva on mennyt, sitten keskustelua ja aikuisten arvioinnin aika. Nama kaikki ovat nakyvilla listoilla ja kahden viikon paasta katsotaan, miten paivat on sujuneet, jos ollaan plussalla niin lapsi saa jonkun paattamansa hyodykkeen tms. Jos taas ollaan miinuksella, rakentavaa keskustelua aiheesta: miten toimin tulevaisuudessa etta hommat menee plussalle!



Kuulostaa varmaan aika lapselliselta, mutta teidan tilanteessa olisin kylla valmis kokeilemaan tatakin =/



Tsemppia vain sinne, ihania nuo murkut kuitenkin on =)

Meillä on uusio perhe, eikä uus isällä tietenkään ole sellaista "rakkaus/tunne" sidettä lapsiimme kuin itselläni. Hänen tiukka kantansa tytön pois muuttamiseen on, että takaisin ei ole tulemista.

Nyttenkin heillä on päällä kamala riita, mököttämiseen ja huutamisineen. Itse olen yrittänyt sanoa että ole aikuinen, ja mene puolitiehen vastaan sopimaan asiat, vaikka ehkä tytön tulisikin pyytää anteeksi käytöstään. Mutta ei, Tytön on tultava miehen luo joka on kuin tulta ja tappuraa, ei millaanlailla hähestyttävä ihminen suutuspäissään.



Usein riidat alkavat aivan mitättömistä asioista, tottakai omat jäljet kuuluu korjata, tarvaroita ei jätetä hujan hajan, mutta tuntuu että miehenikin on toisinaan aivan liian pilkunviilaaja. Olen yrittänyt sanoa, että nostanhan minäkin joskus hänen jälkijään pois, ilman hirveätä huutoa. Itse käytttää puuro, kahvi ym purut loppuun eikä todellakaan niitä täytä seuraavalle valmiiksi. Mutta auta armias jos teini jättää tipan maitoa tölkkiin ja tölkin jääkaappiin alkaa vuosisadan sota ja huuto.



Omaa erehtyväisyyttään ei näe, ottaa kaiken hyökkäyksenä itseään kohtaan, musiikin soitto, tyhjä mehu tölkki pöydällä, kaikki v...a häntä kohtaan.



Olisikohan aviolitto neuvonnan paikka? Tuntuu toisinaan että on.

Ahdistaa olla ja elää jatkuvassa kyttälyssä ja riidassa, kun nämä kakarat eivät mitään osaa. olaan vaan ja eletään kuin pellossa.



Mitä enemmän avaudun esim netissä, huomaan etten ole ainoa. Ei lapseni ole lihavia läskiperseitä (anteeksi), läksyt hoidetaan, joskus törttöillään, asioista joutuu muistuttamaan, ihan normaaleja lapsia.



Ei diktaattorimaisella kasvatuksella tule kuin katkeria, pelkääviä ja arkoja lapsia.

Mielipiteet tapetaan, ne on oltava uo isän mielipiteiden suuntaisia, kaikki muu on hairatusta ja siksi juuri maailma menee päin p...tä.



Tulipa tekstiä, alkaa olla patoutumia pää täynnä. Kun miehelleni yritän näitä asioita ihan oikeasti NÄTISTI puhua, hän saa aivan hirveät raivarit, kuinka helvetti voin olla niintyhmä, ja ajatella asioista tuolla ja tuolla lailla, mitä v..n idiootti hiirulainen ämmä. Vain hänen aiansa ovat oikein, vaikka aina näkökantoja voi olla monia, eikä välttämättä mikään 100% oikeassa. Vai oleko sittenkin aivan sekaisin päästäni, enkä ymmärrä miten väärässä olen??

Jaksamista sinulle.



Ajattelin jo aiemmin vastata, että anna tytön muutta isänsä luo, voihan sieltä sitten palata takaisin (kunhan ei nyt kokoajan muuta edestakaisin mielialan mukaan), mutta jos miehesi kanta on tuo, niin onpa vaikeaa...



Ennen viimeisintä viestiäsi ajattelin, että tytön voisi olla hyväkin asua isänsä luona välillä. Saisitte tilanteen rauhoittumaan. Ja jos maaseudulla olisi vähemmän houkutuksia "paheisiinkaan"? Eihän se sinun äitiyttäsi poista, vaikka tyttäresi isänsä luona asuisikin.



Minkä ikäinen tyttäresi on? Mitenkäs koulunkäynti, joutuisiko vaihtamaan koulua, jos muuttaisi isänsä luo, vai voisiko pysyä samassa koulussa?



Mietin vaan, että pystyisikö tyttären, isän ja nykyisen miehesi kanssa sopimaan määräajan, esim. puoli vuotta tai esim. kevääseen, jolloin tyttäresi asuu isällään, ja sitten asumisjärjestely katsottaisiin uudelleen? Tällöin tyttäresi ei tarvitsisi tulla "häntä koipien välissä", jos haluaakin palata, hän säilyttäisi ikäänkuin kasvonsa. Samoin kuin nykyinen miehesikin.

Kuulostaa ihan fiksulta väliaikais ratkaisulta. Eikä minua haittaa jos kotiin palataan häntä koipien välissä. Kyllähän me aikuisetkin mokataan ja opitaan asioista, ja niinkuin joku edellä sanoi, kuinka 14v voisi edes tietää millaista siellä isän luona maalla on käytännössä asua, kun ei ikinä ole sellaista kokenut.

Inhimillisyys, se on mieheni mielestä heikkoutta. Mielen muuttaminen on toisten pomputtelua ja takin kääntämistä, mikä on mielestään irvokkainta mitä toinen ihminen voi toiselle tehdä.

Kasvatus on mielestään musta valkoista rajojen asettamista, ja kun on jotain tehty (esim tämä asuminen) niin siitä ei sitten ikinä eneen KOSKAAN voi muuttaa toisenlaiseksi.

Eli käytännössä lapsen olisi mahdotonta tulla sanomaan anteeksi nyt tein kyllä väärän ratkaisun, yritetäänkö uudelleen.

Tässä on ero kun on tunne side lapseen, ja jos kylmästi vaan "kasvattaa" ajattelematta asioiden inhimillisiä puolia.

Olen varannut ajan torstaille parisuhde neuvojalle! saas nähdä lähteekö mukaan. Ihan siksi että joko saan kuulla olevani täysin sekopäinen akka (se on sitten pakko hyväksyä =)) tai vahvistusta sille että olenkin oikeilla jäljillä, edes jossain...

Poika 15 v ja vajaa vuosi sitten uhkaili muutaman kerran muuttavansa isänsä luo. No, tilanne on juuri se,että isä on loppuviimein paljon tiukempi jos poika pysyvästi sinne muuttaisi (paitsi nyt isäviikonloppuina antanut pojalle melko paljon periksi; pääsee kavereille yöksi tai sitten sopii,että voi tulle kotiin yöksi, ilman kysymistä minulta..Poika osaa vetää oikeista naruista). Kaikilla on omat huolensa ja murheensa uusperheissä ja varsinkin tuo lastenkasvatus on hankalaa, jos toinen ei ota sitä vastuuta, mikä kuitenkin kuuluu myös hänelle. Meillä muuttoajatukset oli pelkästään kiristysmielessä sanottuja. Kun sanoin,että antaa palaa vaan, siellähän elämä autuaaksi muuttuukin, niin eipä ole paljon enää sen asian tiimoille poika palannut. Nyt viikonloput on vaikeita olla isän luona, puoliväkisin san lähtemään.

Katsotaan nyt miten jatkossa etenee, kun tuntuu taas olevan erittäin kireä tunnelma ja poika kokee olevansa väärin kohdeltu, kun sanoin että tietokoneen käyttöaika säädetään pariin tuntiin päivässä. Pahimmillaan on aamusta yömyöhään ollut koneella, kun olen oikeen katsonut, että miten kauan jaksaa.. Istuisi siinä vaikka viikon putkeen, jos ei kukaan pois ajaisi.



Ja meillä kyllä haistaan tupakalle, kaljalle ei vielä, mutta sitä kauhulla odotellessa. Mikäpä tuohon tupakointiinkaan auttaa, eipä poikaa voi kotiinkaan telketä, polttaa kun on koulussa tms. Ei siinä paljon sanktiot auta. Rahahanat on kiinni, mutta kummasti ne jostain sitä tupakkaa saa.



Tsemppiä myös miehen kanssa, meillä onneksi pystytään nykyisen miehenkanssa puhumaan näistä asioista, juuri vkl pidettiin pieni juttutuokio, kun käytiin lenkillä. Se on suuri apu, kun homma pelaa siltä osin, voin vaan kuvitella miten rankaa on,kun on ns. puun ja kuoren välissä.