Olen 98-vuotias. Olen elänyt Suomessa aikana, jolloin sosiaaliturvaa ei käytännössä ollut.

Olen 98-vuotias. Olen elänyt Suomessa aikana, jolloin sosiaaliturvaa ei käytännössä ollut. Nämä eivät ole mielipiteitä, vaan elettyä todellisuutta. En vain nähnyt köyhyyttä, minä elin sitä. Synnyin ison talon pojaksi, minusta tuli muonamiehen kakara, mutta koulutuksen kautta päädyin jäämään eläkkeelle ylilääkärin virasta. 

Isäni oli kotimme pakkohuutokaupan jälkeen muonamies. Se tarkoitti elämää, jossa palkka ei ollut rahaa vaan ruokaa, työpäivät venyivät auringonnoususta auringonlaskuun ja perheen toimeentulo riippui täysin työnantajan tahdosta. Kun isäni loukkaantui ja sairastui, perheeltä katkaistiin muona. Syyksi riitti epäily ja leimaaminen. Ruoka loppui, vaikka perheessä oli lapsia ja sairas isä. 

Apu ei tullut järjestelmältä. Se tuli toisilta köyhiltä. Muut muonamiehet jakoivat omastaan, vaikka heilläkin oli vähän. Lapset tekivät työtä varhain. He paimensivat karjaa, keräsivät marjoja ja sieniä sekä osallistuivat maataloustöihin siinä missä aikuisetkin.