Millaisia perintöjä olette saaneet? Onko se helpottanut elämää?

Vierailija kirjoitti:

Ruokottomassa kunnossa olevan vuokrakämpän jouduin siivoamaan ja remontoimaan omaan piikkiin, että kelpasi vuokranantajalle. Mitään ei ollut jaettavaa, toisella oli tilillä 820 euroa kuollessaan ja toisella 63 euroa. Hautajaiskulutkin maksoin omasta pussistani.

Vaikka itse olenkin vuokranantaja, niin perillisten ei ole mikään pakko siivota vuokra-asuntoa. Vaikka olisi vähävarainen kuolinpesä ja varsinkin silloin. 

Vuokranantaja voi yrittää periä siivouskulut kuolinoesältä, ja jos rahaa ei ole, niin voi voi. 

Sain perintöä muutaman sata suodatin pusseja ja hiustenpesuaineita monta pulloa .

Ei ole tarvinnut vähään aikaan ostaa noita eikä pesuaineita vieläkään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asuinkelvoton talo muuttotappiokunnassa. Ei todellakaan ole helpottanut elämää. 

Tuo on monen kohtalo tulevaisuudessa. 

Miksi ne talot on aina asuinkelvottomia? Miksei niitä ole remontoitu kun vanhus on asunut siinä (vanhuksen itsensä tai lasten toimesta)? Ja miten se vanhus on talossa asunut jos se on asuinkelvoton?

Olen perinyt kaksi tyhjillään ollutta mummolaa sekä vanhempien talon, joka oli ison remontin tarpeessa. 

Sain lapsena 1970-luvulla isotädiltäni perintönä 2000 markkaa. isotäti oli perheetön. Hän oli testamentannut sisarusten lastenlapsille 2000 markkaa jokaiselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen perinyt äitini yli 10 v sitten. En ole saanut muuta, kuin 120 000 e ja  maksaa 80000 e perintöveroa. Kaikki muu omaisuus on edelleen isälläni käytössä. Siis omakotitalo, kesämökki, autot, sijoitusasunnot yms. 

Ei vaikuttanut suuntaan tai toiseen elämääni. 

Jos saa 120 000e perintöä, joutuuko siitä oikeasti maksamaan 80 000e perintöveroa? Vai oliko tuo pelkkä käteisen osuus ja muu omaisuus tulee jälkikäteen eli perintösumma on todellisuudessa reilusti enemmän?

No tossahan sanotaan, että on talo, mökki, auto ja vielä sijoitusasuntojakin.

Nelikymppisenä pahimpiin ruuhkavuosiin, yhteensä suunnilleen 200 tonnia. Omat asuntolainat oli jo maksettu, kumpikin meistä työelämässä. Perintö antoi jonkinlaista turvaa selustaan. Faijan kämppä mulla on edelleen (lunastin perikunnalta) ja vuokralla. Mutsin rahoilla ostin kakkosasunnon omaan käyttöön, "mökiksi". Vielä jäi pahanpäivän varaa.

Puolisolle tuli metsää ja pari kymmentä tonnia. Tykkää pätkiä polttopuita ja rahat seisoo vieläkin tilillä.

Meidän lapsen tulevaisuus näyttää valoisalle, hänellä on mahdollisuus keski-ikäisenä elää osingoilla, jos pelaa korttinsa oikein. Itse en taida ehtiä saada sijoituksista kuin vähän voita ihan hyvän eläkkeen päälle.

Perintömaatila jo 1970- luvulta kun olin lapsi. Hankaloitti elämää ihan hemmetisti koska oli varallisuutta (muttei kyllä rahaa koska isot perintöverot ja lainat niihin) niin ei saanut opintotukia jne ja äidin kimpussa valvojat katsomassa joka pennin sijoitusta. Ja lisäksi piti niska limassa tehdä töitä koulujen ohella jo pienestä pitäen että maatila pyöri ja lisäksi opiskelijana olla töissä että sai opiskeltua. Kun lopulta tajusin myydä rahareiän äidin kuoltua niin sai lainat maksettua ja pienen pesämunan asuntoon pääkaupunkiseudulla (ja hirveän narinan isän suvulta kun kehtasin myydä perintötilan)

Asunto ja käteistä. Asunnon möin ja siitä saadut rahat sijoitin rahastoihin. Ovat nyt takapuskurina, mikäli jotain käy. Tulen toimeen palkallani, on velaton omakotitalo pääkaupunkiseudulla. Tällä hetkellä en tarvitse perintöä, mutta on hyvä tietää sen olevan olemassa. 

Mieheni tulee saamaan ison perinnön ja vaikka se ei minulle kuulu, niin yhdessä ollessamme se tietää huolettomuutta. Tietysti, jos eroamme, tulee tilanteeni olemaan toisenlainen.

Ei ole, päinvastoin. Mulla sekä omia, työstä kerääntyneitä säästöjä että molempien vanhempien perinnöt. Paljonko sitä duunareilta, ikänsä töitä tehneitä, jää? Mulla on yhtäaikaa sekä liikaa että liian vähän (että voisin haistattaa huilut koko systeemille).

Ja lisäksi vielä omat synnynnäiset, fyysiset viat ja ikäsairaudet. Ruvennut tuntumaan siltä, että minun tulevaisuus on kaljatölkissä.

Isä joskus sanoi (hönössä ollessaan), et ainoa, mitä hän omalta isältään peri on ikuinen jano. :)) .... Ilmeisesti seuraan isäni jälkiä.

En ole itse saanut perintöä, ja tuskin tulen saamaan, sillä vanhemmilla homeinen okt ja käytetty auto on ainoa omaisuus ymmärtääkseni. Sisareni on lapseton, mutta luulen ettei hänellä ole omaisuutta. Jos isäni menehtyisi ennen yhtä lapsetonta sukulaistaan saisin mahdollisesti jotain.

Tuo homeinen okt saattaa aiheuttaa päänvaivaa, tontti on ehkä 10 000 arvoinen. Kumpi tahansa vanhemmistani menehtyy ensin toisella ei tule olemaan varaa asua okt:ssa. Se myös vaatii jotain järjestelyjä. 

Puolison perintö, en voi sanoa, että hänellä tilanne sen parempi. Tuntuisi oudolta ajatella, että puolisoni mahdollinen perintö muuttaisi elämääni. Toki siinä vaiheessa sekin perintö toki auttaa jos jää työttömäksi tai eläkkeelle.

Maata, metsää ja pari taloa, sen verran että ei ole tarvinnut viidenkympin jälkeen käydä töissä. 

Pelottaa tuleva jo etukäteen. Vanhemmat eronneet, molemmilla kallisvastikkeiset rivitaloasunnot muuttotappiokunnissa.

Itsellä perintönä omakotitalo pk-seudulla, mökki ison hiihtokeskuksen keskustassa, metsää, riihikuivaa rahaa.. Miehellä tulee vähän vähemmän perintöä, mutta hyvin hänelläkin. Olemme hyvin toimeentulevia ja varallisuutta omastakin takaa ja lisäksi ennakkoperintöä on maksettu jo useiden vuosien ajan. Perinnöllä takaan lapsilleni turvallisen elämän ja se on tärkeintä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asuinkelvoton talo muuttotappiokunnassa. Ei todellakaan ole helpottanut elämää. 

Tuo on monen kohtalo tulevaisuudessa. 

Miksi ne talot on aina asuinkelvottomia? Miksei niitä ole remontoitu kun vanhus on asunut siinä (vanhuksen itsensä tai lasten toimesta)? Ja miten se vanhus on talossa asunut jos se on asuinkelvoton?

Ohis oletko koskaan vieraillut talossa, joka on ruuhkasuomen ulkopuolella ja jossa asuu varaton omistaja... ne talot ei kummoisia ole.