Lääkäri kieltänyt vanhusta ajamasta autoa, ajelee kuitenkin
Mitä ihmettä asialle voisi tehdä? Kyseessä äärimmäisen itsepäinen ja temperamenttinen vanha ihminen.
On vaaraksi muulle liikenteelle
Kommentit (138)
Akunjohto salaa irti. Auto "rikki".
Jotenkin huolestuttavaa, että ihmiset liian laajasti hyväksyisi maaseudulla auton ajamisen alhaisemmalla terveyskynnyksellä perustellen, että maalla se on välttämätöntä, kun julksiet ei kulje.
No ei se ole. Voi siirtyä pyörään. Niitä saa pelkästään lihasvoimalla toimivia, sähköavusteisia ja sitten sähköisiä, joita ei edes tarvitse polkea.
Voi ostaa mopon.
Voi ostaa skootterin.
voi ostaa invamopon.
voi kulkea taksilla, jos pätäkkää on.
joissain tapauksissa kunta voi antaa avustusta itsenäisen asumisen mahdollistamiseksi.
Esimerkiki ukillani oli kunnalta koko loppuelämän ajaksi saatu invamopo käytössä, jolla hän kulki ympäri kyliä. Ei ollut muistisairautta hänellä, vaan liikuntaeste, jonka perusteella sen sai. En tiedä nykykäytäntöä, mutta kannattaa ottaa selville.
Voi näin sitten pidentää omaa asumistaan omassa tutussa kodissaan siihen asti kunnes on pakko muuttaa pois vaikka terveydentilan vuoksi.
Jos sattuu onnettomuus, vakuutus ei korvaa mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyaikaiset autot ajavat lähes itsestään.
Ei ole mitään syytä ottaa vanhuksilta ajokorttia pois.
Millä muuten käyt kaupassa, asioilla ja lääkärissä?
Monet vanhukset asuvat julkisen liikenteen ulkopuolella.
Nykyään autot jarruttaa ihan itse jos este edessä.
Pitävät turvallisen välimatkan edelläajavaan.
Ja kehittyvät paremmaksi kokoajan.
Ei mitään syytä ottaa vanhuksilta ajokorttia pois.
Ajavat kyllä edelleen sinne minne kuski haluaa eli vaikka väärään suuntaan yksisuuntaisella.
Vierailija kirjoitti:
Akunjohto salaa irti. Auto "rikki".
jos on ns. avaimettomasti käynnistyvä auto, niin siitä taskussa tai laukussa pidettävästä avainyksiköstä patterit pois, niin ei pääse ajelemaan, koska ei välttämättä muista tai tajua, että avaimet tarvii patterit toimiakseen. Tämä tosin toimii siihen asti kunnes joku liian avulias tuttu haluaa auttaa ja tietää mitä pitää tehdä.

Näitä autoja ei osaa monet paljon nuoremmatkaan käyttää.
Aivan totta.
Ajokortin ikärajaksi pitäisi laittaa 25 vuotta.
T. 65v ICT-specialist
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyaikaiset autot ajavat lähes itsestään.
Ei ole mitään syytä ottaa vanhuksilta ajokorttia pois.
Millä muuten käyt kaupassa, asioilla ja lääkärissä?
Monet vanhukset asuvat julkisen liikenteen ulkopuolella.
Nykyään autot jarruttaa ihan itse jos este edessä.
Pitävät turvallisen välimatkan edelläajavaan.
Ja kehittyvät paremmaksi kokoajan.
Ei mitään syytä ottaa vanhuksilta ajokorttia pois.
Ajavat kyllä edelleen sinne minne kuski haluaa eli vaikka väärään suuntaan yksisuuntaisella.
Noilta lähtee tietenkin kortti pois.
Jos pärjää liikenteessä niin sa ajaa.
Ei sen vaikeampaa pitäisi olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Akunjohto salaa irti. Auto "rikki".
jos on ns. avaimettomasti käynnistyvä auto, niin siitä taskussa tai laukussa pidettävästä avainyksiköstä patterit pois, niin ei pääse ajelemaan, koska ei välttämättä muista tai tajua, että avaimet tarvii patterit toimiakseen. Tämä tosin toimii siihen asti kunnes joku liian avulias tuttu haluaa auttaa ja tietää mitä pitää tehdä.
Mitäs kun auton saa nykyään käyntiin myös kännykällä. Pitääkö sekin ottaa pois?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kauppaan on maaseudulla 30 km niin vaikea on hengissä pysyä.
Yllättävää, mutta maaseudullekin voi tilata ruokaa kotiinkuljetuksella. Ja maaseudullakin on sossu, joka voi myöntää asiointeihin taksilippuja tai rahallista avustusta. Usein vanhuksen omaisetkin ottaa vähän vanhemmastaan koppia ja vaikka käyttää häntä autolla kaupassa/asioillaan
Ei sitä kotiinkuljetusta mihin tahansa kuitenkaan saa, ainakaan kauppaketjujen omilla järjestelmillä. Olen kokeillut sekä S että K ryhmän sovellusta, ja kummastakaan ei saa meidän kylälle (postinumeroalue) kotiinkuljetusta ruokaostoksille. Eikä lähimpään kauppaan ole kuin 14 km.
Silloin, kun meidän kylällä oli vielä oma kauppa, toimi kotiinkuljetus, vaikka siihen aikaan (1990-luvulla) kaupunkialueilla sellaisesta voitiin vain haaveilla.

Vihernazzien hommia.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin huolestuttavaa, että ihmiset liian laajasti hyväksyisi maaseudulla auton ajamisen alhaisemmalla terveyskynnyksellä perustellen, että maalla se on välttämätöntä, kun julksiet ei kulje.
No ei se ole. Voi siirtyä pyörään. Niitä saa pelkästään lihasvoimalla toimivia, sähköavusteisia ja sitten sähköisiä, joita ei edes tarvitse polkea.
Voi ostaa mopon.
Voi ostaa skootterin.
voi ostaa invamopon.
voi kulkea taksilla, jos pätäkkää on.
joissain tapauksissa kunta voi antaa avustusta itsenäisen asumisen mahdollistamiseksi.
Esimerkiki ukillani oli kunnalta koko loppuelämän ajaksi saatu invamopo käytössä, jolla hän kulki ympäri kyliä. Ei ollut muistisairautta hänellä, vaan liikuntaeste, jonka perusteella sen sai. En tiedä nykykäytäntöä, mutta kannattaa ottaa selville.
Voi näin sitten pidentää omaa asumistaan omassa tutussa kodissaan siihen asti kunnes on pakko muuttaa pois vaikka terveydentilan vuoksi.
Minusta kyllä mopo ja muut tuollaiset ovat kyllä ihan yhtä vaarallisia

Jep. Appiukko hommasi sellaisen hytillisen sähkömopon. Ei onneksi sillä enää paljon ajellut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Akunjohto salaa irti. Auto "rikki".
jos on ns. avaimettomasti käynnistyvä auto, niin siitä taskussa tai laukussa pidettävästä avainyksiköstä patterit pois, niin ei pääse ajelemaan, koska ei välttämättä muista tai tajua, että avaimet tarvii patterit toimiakseen. Tämä tosin toimii siihen asti kunnes joku liian avulias tuttu haluaa auttaa ja tietää mitä pitää tehdä.
Mitäs kun auton saa nykyään käyntiin myös kännykällä. Pitääkö sekin ottaa pois?
muistihäiriöiselle sekin voi olla aika monimutkaista ellei muodostu jopa mahdottomaksi.
Sukumme 90-vuotias soittelee läheisimmilleen jatkuvast kysellen miten sen sähköpostin sai auki samaan aikaan, kun on puhelimessa, tai että miksi puhelin imoittaa että wifi ei ole päällä, mikä se wifi oli ja miten sen saa päälle ja selittää miten on sammuttanut reitittimen ja odottanut 10 minuuttia ja silti wifi ei ole puhelimesta päällä. Ja hällä ei edes ole todettu muistisairautta (kävi itse testeissä huvikseen, kun halusi tietää onko vielä terveen kirjoissa vai ei) ja on töissään käyttänyt tietokoneita 1990-luvulta lähtien, joten osaamista on, mutta se normaali vanhuusiän ajatusten hajanaisuus saa aikaan ,e ttä toisinaan ei vaan kännykästä asiat löydy (ja onhan se ymmärrettävää, kun kännykkään käytetään eri lailla kuin jotain windows pohjaista tietokonetta).
samoin auton tankkaus sakkaa (tykkää maksaa kännykällä): toisinaan on vaikeaa löytää miten sovelluksen saa näkyviin
Vierailija kirjoitti:
Akunjohto salaa irti. Auto "rikki".
No ei kyllä toimisi meillä, pelannut ikänsä autojen kannssa ja ensimmäiseksi katsoisi tuon.
Vierailija kirjoitti:
Mulle lääkärinä kävi kerran niin, että "otin kortin pois" eli lähetin poliisille lausunnon siitä, että herra 86v ajokortin terveysvaatimukset ei enää täyty. Taustalla oli keskivaikeaksi edennyt muistisairaus, toki hänellä oli muutakin sairaushistoriaa mutta tämä oli se pääsyy. Herra vetosi ja aneli, että jos ei saa ajaa, ei pysty enää harrastamaan ja elämänhalu menee. Olin julma ja pysyin päätöksessäni.
Meni kolme viikkoa, ja herra sai laajan aivoinfarktin, selvisi siitä, oli muutaman viikon tk-osastolla ja kuoli sitten siellä. Kieltämättä oli sellainen olo, että nyt mä tapoin sen. Uskon silti, että tein oikean ratkaisun. Täntyyppisissä tilantessa mietin aina, että syyllistäisinkö itseäni, jos mulle selviäisi että ko. henkilö on aiheuttanut jonkun onnettomuuden jossa sivulliseen sattuu. Tämäkin herra asui kaupungissa ja ajeli vilkkaasti liikennöidyillä alueilla, eli riski sivullisten loukkaantumiselle oli ihan todellinen.
Ja se infarkti olisi voinut sattua vaikka auton ratissa, jos olisi edelleen ollut kortti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kauppaan on maaseudulla 30 km niin vaikea on hengissä pysyä.
Yllättävää, mutta maaseudullekin voi tilata ruokaa kotiinkuljetuksella. Ja maaseudullakin on sossu, joka voi myöntää asiointeihin taksilippuja tai rahallista avustusta. Usein vanhuksen omaisetkin ottaa vähän vanhemmastaan koppia ja vaikka käyttää häntä autolla kaupassa/asioillaan
Ei sitä kotiinkuljetusta mihin tahansa kuitenkaan saa, ainakaan kauppaketjujen omilla järjestelmillä. Olen kokeillut sekä S että K ryhmän sovellusta, ja kummastakaan ei saa meidän kylälle (postinumeroalue) kotiinkuljetusta ruokaostoksille. Eikä lähimpään kauppaan ole kuin 14 km.
Silloin, kun meidän kylällä oli vielä oma kauppa, toimi kotiinkuljetus, vaikka siihen aikaan (1990-luvulla) kaupunkialueilla sellaisesta voitiin vain haaveilla.
ja missään en ole väittänyt, että kotiinkuljetuksen saa mihin tahansa
vähän voisi käyttää älyä viestejä lukiessa
Maaseudulla iäkkäät ajelevat ilman korttia. ( Nuoremmatkin). Kaikki ovat tuttuja tai sukua keskenään. Ketään ei käräytetä. Isä ajaa autoailman korttia,. Tosin täällä tulee 1 auto vastaan päivässä.
Tämä on jo sanottu, mutta silti ohjeista helpoin: Hukkaa auton avain. Ja vara-avain.