Oletteko nähneet Paul Newmanin ja Eva Marie Saint'n tähdittämää suurelokuvaa EXODUS (1960)?
Ajankohtainen.
://youtu.be/C1J0322GEes?is=kfwDpVFkvEZd77fdKommentit (48)
Exodus muutti omalta osaltaan amerikkalaisia juutalaismyönteiseen suuntaan.
Leon Urisin 1950-luvulla julkaistu kirja oli valtava hitti maailman juutalaisten keskuudessa. Sitä ahmittiin etenkin neuvostoliitossa ja muissa slobomaissa. Monet amerikkalaiset mustatkin innostuivat ja muuttivat Israeliin taistelemaan sen riveissä. Oli hienoa kun etnisellä ryhmällä oli ihan oma maa. Olispa ollut heilläkin! (Koko ajan oli - Liberia Afrikassa.)
Vierailija kirjoitti:
Olen katsonut kauan sitten. Mieleen jäi vain se että juutalaiset ja palestiinalaiset eli sovussa siihen asti kun Israelin valtio perustettiin. Siitä alkoi välittömästi palestiinalaisten terrori.
Näinköhän? Palestiinalaiset olivat kompiksessa Hitlerin saksan kanssa ennen kuin kukaan oli kuullutkaan Israelista.
Leon Uris kirjoitti taitavasti mutta tietenkin pääosin Israelin juutalaisten näkökulmasta. Toki hänen viestinsä oli aina rauhanomaisen rinnakkaiselon puolesta. Hittielokuva on Hollywoodia, eikä mitenkään voi tavoittaa kaikkia paksun romaanin tasoja.
Arabinaapurit hyökkäsivät 1948 vasta perustetun juutalaisvaltion kippuun, mutta saivat pahasti nenilleen.
Israelin tuolloin valloittamalta alueelta karkoitettiin ja pakeni satojatuhansia palestiinalaisia, joiden maaoikeuksia Israelin valtio ei ole koskaan tunnustanut. Tätä epäoikeudenmukaisuutta eivät ole halunneet korjata myöskään hyökkäykseen alunperin syyllistyneet naapurivaltiot.
Eva Marie Saint on ihana North by Northwest -elokuvassa (USA 1959)!
Vierailija kirjoitti:
Eva Marie Saint on ihana North by Northwest -elokuvassa (USA 1959)!
Ei sen ihanampi kuin Grace Kelly, Kim Novak tai Tippi Hendren. Ei niitä Hitchcockin blondeja erottanut toisistaan. Sama hahmo ja ulkonäkö.
Kuka helvetti vielä puolustaa Israelin ja muita rättipäitä. Kaikki ne kuuluisi tuhota eikä palvoa sankareina mitä ne väärän uskonnon edustajat eivät ole. Kuolema islamisteille! 🖕
Voi olla, että olen nähnyt tai sitten en, kuka niitä kaikkia muistaa.
Tuota elokuvaa katsoessa on hyvä pitää mielessä että se on tehty vähän eri maailmantilanteessa. Vuonna 1960 Israel oli syyllistynyt lähinnä vuoden 1947-1948 etniseen puhdistukseen. Länsiranta ongelmineen tuli vasta 1967.