Yle: Mistä miljardien säästöt revitään? "Tarvitaanko maksuton yliopisto?"
"Kaikki eivät sulkisi pois korkeakoulujen lukukausimaksujakaan.
Walleniuksen mukaan koulutuksesta ja tutkimuksesta ei pidä leikata, sillä tämä vaarantaisi kasvun.
- Mutta tilanne on niin hankala, että ehkä pitäisi harkita maltillisia lukukausimaksuja, hän lisää.
- Lukukausimaksujen käyttö kannustaisi lisäämään opettamisen ja opiskelujen tuottavuutta. Se toisi säästöjä ja nopeuttaisi valmistumista, sanoo Tero Kuusi Etlasta."
Kommentit (75)
Noh. Kun piti saada sitä sopeutumiskyvytöntä mmuuttajasakkia tänne, niin kaikkeen ei riitä raha. Minulla ja miehelläni on varaa maksaa lapsille korkeakoulututkinto. Onko teillä muilla?
Pitää valita: joko avoin mmuutto tai hyvinvointivaltio. Molempia ei voi saada.
Suurin este on rakenteellinen byrokratia ja yhteiskunnan peruspalvelujen yksityistäminen tehokkuuden nimissä.
Suomella ei ole juurikaan muuta, kuin älyllinen pääoma ja potentiaali joilla pärjätä tulevaisuudessa. Koulutuksesta leikkaamisen sijasta järkeistetään vaikkapa yksinyrittäjien tai keikkatyöläisten järjetöntä työttömyysturvabyrokratiaa, kukaan ei uskalla ottaa keikkaa vastaan tai alkaa yrittäjäksi, koska seuraavan kuun vuokran maksu painaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkomaalaisten koulutusmaksut tuplaten ainakin. Suuri osa tulee joka tapauksessa vain kouluttautumaan lähteäkseen pois tutkinnon jälkeen ja moni passinhakuun, niin maksakoon edes kohtuullisesti koulutuksesta. Nyt maksavat vain vähän. Tähän kun lisätään kaikki sosiaalituet joita maksetaan muualta tuleville opiskelijoille.
Nyt on missattu Suomen mahdollisuus tehdä hiukan rahaa tuolla huippukoulutus maineella.
Mikseivät voi opiskella kotimaassaan? Kaikki vaan paluupostissa.
Ainakin Helsingin yliopistossa lukuvuosimaksu eu:n ulkopuolelta tuleville on jo jotain 15 000 eur.
Monestihan yliopistot myöntävät ulkomaisille opiskelijoille stipendin, joka kattaa lukukausimaksut osittain tai kokonaan. Käytännössä siis mitään tuloa heistä ei tule. Ilman stipendijärjestelmää ulkomaalaisten opiskelijoiden määrät romahtaisivat, koska monella ei ole varaa maksaa tuollaisia summia ja varsinkin Suomi on sellainen maa, jossa työn saanti opiskelujen jälkeen on ulkkarille todella haasteellista. Maan houkuttelevuus on siis huono.
Eihän koulutus maksa kuin muutaman sata miljoonaa vuodessa, mutta silti siitä ollaan leikkaamassa, kun ei haluta panostaa nuoriin, tulevaisuuden kasvuun ja innovaatioihin. Valtio tuhlaa kymmeniä miljardeja vuosittain paljon turhempiinkiin asioihin. Siellä riittäisi leikattavaa.
Leikataan kaikesta 15%
Sillä selvitään
Vierailija kirjoitti:
Ööh no mitä jos vaikka lopetetaan rahan syytäminen Ukrainaan ja täysin ylimitoitettu sotavarustelu? Säästöt noin 15 miljardia.
Vttu herää nyt unestas
Vierailija kirjoitti:
Suurin este on rakenteellinen byrokratia ja yhteiskunnan peruspalvelujen yksityistäminen tehokkuuden nimissä.
Suomella ei ole juurikaan muuta, kuin älyllinen pääoma ja potentiaali joilla pärjätä tulevaisuudessa. Koulutuksesta leikkaamisen sijasta järkeistetään vaikkapa yksinyrittäjien tai keikkatyöläisten järjetöntä työttömyysturvabyrokratiaa, kukaan ei uskalla ottaa keikkaa vastaan tai alkaa yrittäjäksi, koska seuraavan kuun vuokran maksu painaa mieltä.
Kuka pöljä luuseri asuu vuokralla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei lukukausimaksuja!
Kun tiukassa taloustilanteessa verorahat ei vain riitä kaikkeen. Ei voi mitään. Parempi ottaa ensin sieltä, mikä ei ole ihmisille välttämätöntä, kuten korkeakoulutus, kuin sieltä, mikä on välttämätöntä, kuten esimerkiksi terveydenhuolto.
Tällä tavalla palataan 1900 luvun alkuun. Vain rikkailla on mahdollisuus opiskella. Haluatko oikeasti sitä?

Ensin lopetetaan ulkomaisten elättäminen ja kouluttaminen suomalaisten keräämillä verorahoilla. Sitä ennen meiltä ei kyllä aleta pumppaamaan maksua opinnoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ööh no mitä jos vaikka lopetetaan rahan syytäminen Ukrainaan ja täysin ylimitoitettu sotavarustelu? Säästöt noin 15 miljardia.
Vttu herää nyt unestas
Odotas kun jälleenrakennus alkaa. Paljonko Suomi sitten syytää sinne rahaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkomaalaisten koulutusmaksut tuplaten ainakin. Suuri osa tulee joka tapauksessa vain kouluttautumaan lähteäkseen pois tutkinnon jälkeen ja moni passinhakuun, niin maksakoon edes kohtuullisesti koulutuksesta. Nyt maksavat vain vähän. Tähän kun lisätään kaikki sosiaalituet joita maksetaan muualta tuleville opiskelijoille.
Nyt on missattu Suomen mahdollisuus tehdä hiukan rahaa tuolla huippukoulutus maineella.
Mikseivät voi opiskella kotimaassaan? Kaikki vaan paluupostissa.
Ei haittaa jos opiskelevat tutkinnon Suomessa, mutta se haittaa jos valmistuttuaan lähtevät töihin ulkomaille.
Etenkin kun nimenomaan on pula ei-yliopistokoulutetuista, suorittavaa työtä tekevistä ihmisistä. Miksi ei lisätä aloituspaikkoja ammattikouluihin jotta saadaan näitä rakennusalan osaajia sekä lähihoitajia jne meidän omista nuorista (ja aikuisista alan vaihtajista) joita nyt haalitaan tänne pitkin maailmaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei lukukausimaksuja!
Kun tiukassa taloustilanteessa verorahat ei vain riitä kaikkeen. Ei voi mitään. Parempi ottaa ensin sieltä, mikä ei ole ihmisille välttämätöntä, kuten korkeakoulutus, kuin sieltä, mikä on välttämätöntä, kuten esimerkiksi terveydenhuolto.
Koulutus, myös korkeakoulutus, on välttämättömyys. Koulutetut ihmiset ovat kaiken perusta, etenkin korkeasti koulutetut. Ilman heitä koko yhteiskunta näivettyy, esimerkiksi noita mainitsemiasi terveydenhuollon ammattilaisia tarvitaan, samoin kuin opettajia, insinöörejä, tutkijoita jne. Näin pieni maa kuin Suomi, täällä tarvitaan ihan jokaista, ei pelkästään heitä joilla on rahaa ostaa joku koulutus/tutkinto.
Vierailija kirjoitti:
Duodanoin miten olis MAAHANMUUTOSTA leikkaaminen? 10 miljardia vuodessa. Julkinen sektorikin on 700 000 päinen kenties hieman liian suuri..
Kaikki tuet pois kaikilta joilla ei ole suomen passia. Suomen kansalaisuus vaatimus suomen kielen taito ja 2500€/kk tulot. Karkoitus heti jos syyllistyy rikokseen jottei ne yritä mitään. Sama karkoitus vaikka olisi kansalaisuus mutta syntynyt muualla.
Vierailija kirjoitti:
Ööh no mitä jos vaikka lopetetaan rahan syytäminen Ukrainaan ja täysin ylimitoitettu sotavarustelu? Säästöt noin 15 miljardia.
Kun Suomi säästetään hengiltä, ei ole mitään puolustettavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei lukukausimaksuja!
Kun tiukassa taloustilanteessa verorahat ei vain riitä kaikkeen. Ei voi mitään. Parempi ottaa ensin sieltä, mikä ei ole ihmisille välttämätöntä, kuten korkeakoulutus, kuin sieltä, mikä on välttämätöntä, kuten esimerkiksi terveydenhuolto.
Tällä tavalla palataan 1900 luvun alkuun. Vain rikkailla on mahdollisuus opiskella. Haluatko oikeasti sitä?
Useimmat kokoomuslaiset haluavat juuri sitä: luokkayhteiskunnan paluuta.
Se, mitä Suomi ei todellakaan tarvitse, on 735.000 julkista palkkaa nauttivia. Puoletkin tästä määrästä olisi edelleen järkyttävän kokoinen julkinen sektori. Sille ei kuitenkaan tehdä mitään, paitsi vähän paisutetaan lisää. Julkinen ei milloinkaan pienennä itseään. Siitä pitää huolen se 2,5 % kansasta, joka valikoi ne, joita voit vaaleissa äänestää. Viimeksi ne hommasivat 1.300 ”kansanvalittua” lisää Hyväsiskoalueille.
Aivan kaikki muu kuin julkisen karsiminen on lähinnä sadistista näpertelyä. Talousrikollinen Kaikkonen, tutkituttaa toisten varoilla, miten toisilta voisi varastaa vielä enemmän veroina. Tyhmin 90 % Suomen kansasta pitää tätä hyvänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkomaalaisten koulutusmaksut tuplaten ainakin. Suuri osa tulee joka tapauksessa vain kouluttautumaan lähteäkseen pois tutkinnon jälkeen ja moni passinhakuun, niin maksakoon edes kohtuullisesti koulutuksesta. Nyt maksavat vain vähän. Tähän kun lisätään kaikki sosiaalituet joita maksetaan muualta tuleville opiskelijoille.
Nyt on missattu Suomen mahdollisuus tehdä hiukan rahaa tuolla huippukoulutus maineella.
Mikseivät voi opiskella kotimaassaan? Kaikki vaan paluupostissa.
Ainakin Helsingin yliopistossa lukuvuosimaksu eu:n ulkopuolelta tuleville on jo jotain 15 000 eur.
Monestihan yliopistot myöntävät ulkomaisille opiskelijoille stipendin, joka kattaa lukukausimaksut osittain tai kokonaan. Käytännössä siis mitään tuloa heistä ei tule. Ilman stipendijärjestelmää ulkomaalaisten opiskelijoiden määrät romahtaisivat, koska monella ei ole varaa maksaa tuollaisia summia ja varsinkin Suomi on sellainen maa, jossa työn saanti opiskelujen jälkeen on ulkkarille todella haasteellista. Maan houkuttelevuus on siis huono.
Maan houkuttelevuus on hyvä, koska monelle ON varaa maksaa, ota selvää!
Eivät ulkkarit ole tänne jäämässä, miksi olisivat. Tulevat saamaan paperit ja passin.
Palkat ovat matalammat, kielitaito ei riitä koksaan täällä koska ei yllä ikinä natiivin tasolle, kultuurimme on ulkkareille outo, ruoka pahaa jne. Ainoastaan muutama introvertti kirjolla oleva romantikko, joka on ihastunut suomalaiseen kumppaniin jää tänne jumiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokoomuksen ja EK:n mielestä nämä "maltilliset" lukukausimaksut olisi varmaan 5000 euroa per lukukausi eli 10 000 euroa per lukuvuosi.
Tähän ei Kokoomus liittyny mitenkään ku asiaa kysyttiin taloustietelijöitä.
Kokoomus on ilmaissut jo kannatuksensa sille, että maksullisessa avoimessa yliopistossa voisi jatkossa suorittaa kokonaisen korkeakoulututkinnon. Nykyisellään voi suorittaa vain yksittäisiä opintoja tai joitain opintokokonaisuuksia, muttei tutkintoja.
Miksei kokoomuslainen vain suorita avoimessa yliopistossa vaadittavaa opintopistemäärää tarpeeksi hyvillä arvosanoilla ja siirry tutkinto-opiskelijaksi. Miksi toimivaa nykyjärjestelmää tarvitsee muuttaa.
Schrödingerin kokoomuslainen on samaan aikaan niin tyhmä ettei pääse yliopistoon mut samalla niin ovela et on rikas.
Ei-kokoomuslainen on taas hirveen älykäs mut jostain syystä vaan sattuu olemaan köyhä.
Mietittekö te vasemmistolaiskahelit koskaan minkälaista paskaa te suustanne päästätte?