Lue keskustelun säännöt.
Tylsää on elää elämää ilman mitään tunnetta.
08.04.2026 |
Tuntuuko kenestäkään muusta, että nykyinen työelämä ja ihmissuhteet on jotenkin tosi pirstaleisia?
Oon itse huomannut, että vaikka yrittää olla aktiivinen, kehittää itseään ja tutustua uusiin ihmisiin, silti on yllättävän vaikea löytää sellaista pysyvää suuntaa – niin työssä kuin ihmissuhteissakin.
Välillä tulee fiilis, että kaikki on vähän kesken: ei oikein omaa paikkaa työelämässä
ei selkeää polkua
ei myöskään rinnalla kulkevaa ihmistä
Ja vaikka ulospäin kaikki voi näyttää ihan hyvältä, sisällä voi silti olla aika yksin tämän kanssa.
Olisi kiinnostavaa kuulla, onko muilla samanlaisia kokemuksia?
Miten te olette löytäneet suuntaa tai pysyvyyttä elämäänne?
Ei jaksa enää tätä loputonta yksinäisyyttä ja ittensä kehittämistä. Kaipaan yhteyttä, merkityksellisiä ihmisuhteita. Ilman niitä ei oo mitään.
Töissäkään ei jaksa mennä kun ei ees tiedä mitä sillä rahalla tekisi kun vapaalla ajalla on aina yksin kotona eikä jaksa lähtee mihinkään. En saa mitään siitä et väkisin raahautuu johonkin tapahtumaan tai harrastuksiin.
Kommentit (8)
Onhan me tällä palstalla keskusteltu toisten kanssa ja sitä kautta ollut sosiaalista elämää. Uskoisin, että sen vuoksi täällä monet viettävätkin aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen iän myötä vaan sopeutunut tuohon, enkä kaipaakaan enää muuta. Johonkin nelikymppiseksi asti esim. kärsin yksinäisyydestä kauheasti. Sitten se vaan meni ohi. Nykyään olen tyytyväinen aika totaaliyksinäisenä ihmisenä, enkä varmaan ihmisiä enää jaksaisikaan.
Vierailija kirjoitti:
Eilen aamulla kuulin telkkarista, että ihmisellä pitäisi olla 90min viikossa merkityksellistä keskustelua ja vuorovaikutusta puolisonsa kanssa. Siihen päälle sitten tietenkin kaikki muu sosiaalinen elämä muiden ihmisten kanssa.
Jäin oikein miettimään tuota että mulla on ollut viimeisen vuoden aikana ehkä tuo 90 minuuttia keskustelua toisten ihmisten kanssa ja sekin osissa ja suurimmaksi osaksi työkkärin virkailijan kanssa.
Ei ole elämänkumppania, ei perhettä, ei ystäviä, ei kavereita eikä edes hyvänpäivän tuttuja ja tällä hetkellä ei edes työpaikkaa. Tuntuu että sekoan kohta.
Eikä mikään enää huvita vaan kaikki tuntuu niin turhalta ja tarpeettomalta. Automodella käy lenkillä ja tekee arkiset pakolliset eikä näitä parane yhtään miettiäkään, koska mitä väliä millään? Mikään ei muutu paremmaksi eikä korjaannut hyväksi vaikka sätkii ja tekee kuinka. Huominen on vaan huonompi mitä tämä päivä joka on eilistä pahempi.
Aika extremeä tuo 90 minuuttia puolison kanssa + vielä muuta. Eihän kaikilla ole edes mitään puolisoa, joten on pääosan ajasta itsekseen.
Muutenkin suhtaudun skeptisesti tuollaisiin "pitäisi" juttuihin. Itse olen hyvin introvertti luonne, ja olen onnellinen tuollaisessa aika samantapaisessa elämässä kuin sulla. Eli ei elämänkumppania, lapsia, vanhemmatkin on jo kuolleet, ei kavereita, työ täysin etä. Ja tämä on juuri se, miten haluan elää, enkä todellakaan ota miltään "tädeiltä" neuvoja että pitäisi elää toisin.
Toki ne, jotka kaipaa enemmän ihmisiä, voivat yrittää seuraa löytää ja on varmaan hyväkin, mutta siksi että itsestä tuntuu siltä, eikä koska joku telkkarissa sanoo että pitäisi.
Vierailija kirjoitti:
Onhan me tällä palstalla keskusteltu toisten kanssa ja sitä kautta ollut sosiaalista elämää. Uskoisin, että sen vuoksi täällä monet viettävätkin aikaa.
Joo. Minusta on hassua, että ihmiset ei osaa oikein arvostaa muuta kuin kasvottaista vuorovaikutusta. Ihan yhtä lailla some ja tällaiset palstat on sosiaalisuutta. Ei sitä toisen kehoa paikalle tarvita oikeastaan muussa kuin seksissä, noin aikuisten kesken. Yhtä lailla asian hoitaa etänä vuorovaikuttaminen.
Miten voi suomalaiset niin nauttia etäyhteyksistä? Siinä puuttu kaikki aistit, et näe kasvoja, ei ilmeitä, ei erilaisia ympäristöjä.
Eikö tulee tylsää kun ei ole yhteenkuuluvuuden tunnetta, yhdessäoloa, rakkautta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Postmodernismi jättää ihmisen henkisesti tyhjän päälle. Saat olla ja sinun pitää olla oma itsesi, mutta henkisesti tyhjänä, sanoo postmodernistinen ajattelu henkiselle etsijälle. Postmodernismi on jotenkin täysin sokea rikkaalle henkisen perinteen ja kulttuurin kirjolle mitä ovat hyvät uskonnot täynnänsä. Mutta yh, sehän olisi konservatismia edes tutustua, mikä ei ole postmodernismia, sanoisi postmodernisti.
Vierailija kirjoitti:
Eilen aamulla kuulin telkkarista, että ihmisellä pitäisi olla 90min viikossa merkityksellistä keskustelua ja vuorovaikutusta puolisonsa kanssa. Siihen päälle sitten tietenkin kaikki muu sosiaalinen elämä muiden ihmisten kanssa.
Jäin oikein miettimään tuota että mulla on ollut viimeisen vuoden aikana ehkä tuo 90 minuuttia keskustelua toisten ihmisten kanssa ja sekin osissa ja suurimmaksi osaksi työkkärin virkailijan kanssa.
Ei ole elämänkumppania, ei perhettä, ei ystäviä, ei kavereita eikä edes hyvänpäivän tuttuja ja tällä hetkellä ei edes työpaikkaa. Tuntuu että sekoan kohta.
Eikä mikään enää huvita vaan kaikki tuntuu niin turhalta ja tarpeettomalta. Automodella käy lenkillä ja tekee arkiset pakolliset eikä näitä parane yhtään miettiäkään, koska mitä väliä millään? Mikään ei muutu paremmaksi eikä korjaannut hyväksi vaikka sätkii ja tekee kuinka. Huominen on vaan huonompi mitä tämä päivä joka on eilistä pahempi.
90 minuuttia. Vaan.
Ilmankos moni väsyy parisuhteissa, kun kaikki tehdään yhdessä.
Eilen aamulla kuulin telkkarista, että ihmisellä pitäisi olla 90min viikossa merkityksellistä keskustelua ja vuorovaikutusta puolisonsa kanssa. Siihen päälle sitten tietenkin kaikki muu sosiaalinen elämä muiden ihmisten kanssa.
Jäin oikein miettimään tuota että mulla on ollut viimeisen vuoden aikana ehkä tuo 90 minuuttia keskustelua toisten ihmisten kanssa ja sekin osissa ja suurimmaksi osaksi työkkärin virkailijan kanssa.
Ei ole elämänkumppania, ei perhettä, ei ystäviä, ei kavereita eikä edes hyvänpäivän tuttuja ja tällä hetkellä ei edes työpaikkaa. Tuntuu että sekoan kohta.
Eikä mikään enää huvita vaan kaikki tuntuu niin turhalta ja tarpeettomalta. Automodella käy lenkillä ja tekee arkiset pakolliset eikä näitä parane yhtään miettiäkään, koska mitä väliä millään? Mikään ei muutu paremmaksi eikä korjaannut hyväksi vaikka sätkii ja tekee kuinka. Huominen on vaan huonompi mitä tämä päivä joka on eilistä pahempi.