Kumpi olisi kannattavampi yritysidea nakkikioski vai kasvihuoneessa viljellyt porkkanat ja kasvikset?
Ostaisitko sinä snägäriruokaa torilta vaiko yksityisen kasvattamia ja myymiä porkkanoita, lehtisalaattia ja kurkkua? Isot kauppahirmut eivät vedä välistä ja saisit aina tuoretta tavaraa. Olisiko tässä järkeä?
Kommentit (78)
Oletetaan, että ap tosiaan viljelee porkkanansa ilman sähköä ja kalliita kuluja, joten joutuu tekemään paljon töitä käsin. Satoa käsin tehden ap saa esimerkki 1000 kg vuodessa. Koska nämä ovat luomua yms, ja asiakkaat ovat valmiita erikoistuotteesta maksamaan ylimääräistä, ap saa esimerkiksi 3 € per kilo. Kokonaistuotot ovat siis 3000 €, mistä vähennetään kulut, ja loppusummalla ap elää koko vuoden.
Huomataan, että tarvitaan suurempi sato, jotta tuottoa saadaan lisää. Vuokrataan peltomaata ja rakennetaan kasvihuoneita. Alue on niin iso, että kastelu ei ole enää mahdollista käsin, vaan tarvitaan erilaisia sähköllä toimivia kastelujärjestelmiä. Lisäksi tarvitaan traktoreita ja muuta kalustoa sadon korjuuseen ja tuotteiden kuljettamiseen. Jos viljelyala on iso, joudutaan palkkaamaan apukäsiä sadonkorjuuseen. Kustannukset nousevat merkittävästi, kannattavuus jää edelleen kyseenalaiseksi.
Jos ap:lla on jokin ihmekeino taloudelliseen menestykseen, niin antaa tietysti mennä vaan.
Sinun pitäisi itse tietää, keitä ne ihmiset ovat, jotka haluaisivat ostaa porkkanoitasi, kuinka tavoitat heidät, paljonko he ovat valmiita maksamaan, ja paljonko porkkanaa sinun on myytävä, jotta pääset voitolle. Veikkaan, että kotitarvekasvatuksella ei edes itselleen saa halvemmalla porkkanaa kuin kaupasta ostamalla.
Vierailija kirjoitti:
Ei porkkanoita kasvihuoneessa kasvateta.
Siellä kasvatetaan muuta.
Tänne on nyt noussut noita snägäreitä ja kioskeja kuin sieniä sateella. Pienet kulut pystyttää. En oo vaan koskaan nähnyt niissä asiakkaita. Ja asun siis maalla.
Nakkikioski voi toimia hyvin ja olla tuottava yritys jos perustat sen paikkaan, jossa kulkee paljon työmiehiä jotka syövät paljon. Työmiehet ovat harvemmin humalassa kun tulevat suoraan töistä, toisin kuin baarissa juovat.
Snägäri on täyspäiväinen työ. Kasvikset voi pysyä harrastuksena ja tuottavat sitten sen minkä tuottaa, päivähommat tämän päälle pitää olla. Snägärinpitäjä ei muissa töissä voi/pysty käymään. Tässä jo on niin iso ero, että vain ap tietää, kumpaa näistä hakee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Porkkanat et saa hintaa ylös millään ja oikeastaan ihmiset ei maksa niistä markkinahintaa enempää
Tarkoitus ei ole myydä porkkanoita kalliimalla tai polkea hintoja, vaan myydä suoraan asiakkaille kasvimaalta. Voisihan tuota kokeilla kesän ajan ja katsoa miten menee.
Ne porkkanat ovat valmiita korjattavaksi vasta syksyllä, et voi niitä myydä pitkin kesää.
Pieni laskutoimitus näyttää, että porkkanan viljely ammattina toimii vain niin, että viljelet kymmeniä tonneja porkkanaa ja toimitat ne kauppoihin ja elintarvikejalostajille. Kotoa pussi kerrallaan ostettuna saat ehkä muutamalla satasella tavaraa myytyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samsung oli alkujaan nakkikiska ja siitä laajentui. Eli löisin vetoa nakkikiskan puolesta.
Suomalainen vanha kunnon juntti-kultturi elää ja voi edelleen hyvin.
Ai porkkananpurijat vai? Epäilen ettei tuota riittävästi.
Juntti on porkkanaa pureskelevan kaupunkilaisörkkin käyttämä halventava sana keskiverto suomalaisesta, eli ihan tavallisesta duunarista, joka ei pupujen ruokaan koske ja heitä on Suomessa eniten. Se persvakomies joka ei sinne lounaspaikkaa mene niitä porkkanasoijatofuhöttöä ahtaamaan kaljamahaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei porkkanoita kasvihuoneessa kasvateta.
Siellä kasvatetaan muuta.
Porkkanoita voi kasvattaa kasvihuoneessa. Mun faijalla oli 70-luvulla kasvihuone vuokrattuna, ja kasvatti siellä porkkanaa. Oli sen sivubusiness, päätyö oli muualla. Aina ajettiin perheenä autolla niitä hoitamaan. Tai ei me pikkulapset mitään hoidettu, mutta oltiin mukana, kun ei meitä voinut kotiinkaan jättää.
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos kehittäisit uuden terveellisen snägärituotteen, uusi omanlaisesi idea. Englannissa ainakin myydään kärrystä uuniperunoita. Intian katukeittiöstä älä ota mallia.
Vegenakki maustettuna currylla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Porkkanat et saa hintaa ylös millään ja oikeastaan ihmiset ei maksa niistä markkinahintaa enempää
Tarkoitus ei ole myydä porkkanoita kalliimalla tai polkea hintoja, vaan myydä suoraan asiakkaille kasvimaalta. Voisihan tuota kokeilla kesän ajan ja katsoa miten menee.
Kesä on jo ohi kun kausi on parhaimillaan.
Tee liiketoimintasuunnitelma ja laskelmat tuloista ja menoista. Minkälaista tulosta tavoittelet, paljonko haluat siis euroja bisneksestäsi. Teetkö yksin vai palkkaatko työntekijän? Nakkikioskilla voi olla työntekijä tarpeen, yksin jos tekee niin joutuu olemaan koko ajan töissä.
Nakkikioski ilmanmuuta. Vain 3-5 vaihtoehtoa niin hyvät katteet.
Vierailija kirjoitti:
Snägäri ehdottomasti, kulut suht pienet, työaika vain iltaisin ja vkl, ei suuria varastointiongelmia.
Miksei snägäriä voisi muuhunkin aikaan pitää auki?
Ei tarvii käyttää ikivanhoja lainalaisuuksia. Voisihan konseptin tuoda lounasaikaan syötäväksi. Kattoo mitä raksatyypit buffeteissa syö, niin aivan varmasti menis snägärisafkakin.
Vierailija kirjoitti:
Oletetaan, että ap tosiaan viljelee porkkanansa ilman sähköä ja kalliita kuluja, joten joutuu tekemään paljon töitä käsin. Satoa käsin tehden ap saa esimerkki 1000 kg vuodessa. Koska nämä ovat luomua yms, ja asiakkaat ovat valmiita erikoistuotteesta maksamaan ylimääräistä, ap saa esimerkiksi 3 € per kilo. Kokonaistuotot ovat siis 3000 €, mistä vähennetään kulut, ja loppusummalla ap elää koko vuoden.
Huomataan, että tarvitaan suurempi sato, jotta tuottoa saadaan lisää. Vuokrataan peltomaata ja rakennetaan kasvihuoneita. Alue on niin iso, että kastelu ei ole enää mahdollista käsin, vaan tarvitaan erilaisia sähköllä toimivia kastelujärjestelmiä. Lisäksi tarvitaan traktoreita ja muuta kalustoa sadon korjuuseen ja tuotteiden kuljettamiseen. Jos viljelyala on iso, joudutaan palkkaamaan apukäsiä sadonkorjuuseen. Kustannukset nousevat merkittävästi, kannattavuus jää edelleen kyseenalaiseksi.
Jos ap:lla on jokin ihmekeino taloudelliseen menestykseen, niin antaa tietysti mennä vaan.
Tämä.
Silti suoramyyntiä huudetaan ratkaisuksi maatalouden kannattavuuteen.
Minäkin voisin yrittää suoramyynnillä saada paremman hinnan, vaikkapa 50 senttiä viljalleni.
Minulla oli 89 tuhatta kiloa ohraa ja 100 000kg kauraa. jotka jouduin myymään 17-18 sentin kilohintaan.
Olisiko pitänyt pussittaa suoraan kuluttajille?
Tulisitko ostamaan ohran ja kauran jyviä suoraan tilalta?
Vierailija kirjoitti:
Nykyään et saa mistään enää kunnon nakkeja. Nakeissa lihaprosentit ovat järjestään pudonneet alas, tuskin enää nimeksikään lihaa nakeissa. Pelkkää rasvaa ja jauhoja. Yököttäviä.
Olen tehnyt itse makkaroita ja nakkeja ihan kunnon lihasta mutta myynyt en toistaiseksi ole.
Kasvihuoneessa kannattaa varmaan viljellä jotain yrttiä sun muuta, jonka kilohinta on eri luokkaa kuin porkkanan. Ulkomailla kasvattavat mm. vehnän- ja ohranorasta, joista saa jo viikossa superfuudisalaatit kasaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Porkkanat et saa hintaa ylös millään ja oikeastaan ihmiset ei maksa niistä markkinahintaa enempää
Tarkoitus ei ole myydä porkkanoita kalliimalla tai polkea hintoja, vaan myydä suoraan asiakkaille kasvimaalta. Voisihan tuota kokeilla kesän ajan ja katsoa miten menee.
Onko sinulla ollut ikinä kasvimaata? Kuulostaa, että ei.
Vuosikymmen jo ja aina saanut kasvatettua hyvälaatuista ja makuista porkkanaa ja lehtisalaattia ym. Mistä moinen epäily?
Porkkanaa saa ympäri vuoden kalleimmillaan alle kaksi euroa kilo. Kuinka iso porkkanamaa sinulla on, että saat siitä tuloja? Porkkanapenkkien kitkeminen on työlästä ja tuhohyönteiset syö sadon hetkessä.
Ei ole koskaan ollut työlästä eikä ole tuhohyönteisiä näkynyt, mitä nyt kaltaisiasi kitkerän katkeria poloisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletetaan, että ap tosiaan viljelee porkkanansa ilman sähköä ja kalliita kuluja, joten joutuu tekemään paljon töitä käsin. Satoa käsin tehden ap saa esimerkki 1000 kg vuodessa. Koska nämä ovat luomua yms, ja asiakkaat ovat valmiita erikoistuotteesta maksamaan ylimääräistä, ap saa esimerkiksi 3 € per kilo. Kokonaistuotot ovat siis 3000 €, mistä vähennetään kulut, ja loppusummalla ap elää koko vuoden.
Huomataan, että tarvitaan suurempi sato, jotta tuottoa saadaan lisää. Vuokrataan peltomaata ja rakennetaan kasvihuoneita. Alue on niin iso, että kastelu ei ole enää mahdollista käsin, vaan tarvitaan erilaisia sähköllä toimivia kastelujärjestelmiä. Lisäksi tarvitaan traktoreita ja muuta kalustoa sadon korjuuseen ja tuotteiden kuljettamiseen. Jos viljelyala on iso, joudutaan palkkaamaan apukäsiä sadonkorjuuseen. Kustannukset nousevat merkittävästi, kannattavuus jää edelleen kyseenalaiseksi.
Jos ap:lla on jokin ihmekeino taloudelliseen menestykseen, niin antaa tietysti mennä vaan.
Tämä.
Silti suoramyyntiä huudetaan ratkaisuksi maatalouden kannattavuuteen.
Minäkin voisin yrittää suoramyynnillä saada paremman hinnan, vaikkapa 50 senttiä viljalleni.
Minulla oli 89 tuhatta kiloa ohraa ja 100 000kg kauraa. jotka jouduin myymään 17-18 sentin kilohintaan.
Olisiko pitänyt pussittaa suoraan kuluttajille?
Tulisitko ostamaan ohran ja kauran jyviä suoraan tilalta?
Ja sitten pussit maksavat, pussituskone maksaa, työvoima maksaa, markkinointikulut maksavat.
Siitä vaan. Kerro porkkanasadon määrä porkkanan kilohinnalla, vähennä kustannukset ja tee johtopäätökset.