3 v 9 kk sanoo vastaan joka jutusta...
ja väittelee takaisin tai ryhtyy omapäisesti neuvottelemaan, kun sanon ei. Esimerkiksi kuinka monta lusikallista suostuu omasta mielestään vielä syömään. Yritän pysyä tietysti omassa kannassani, mutta hermo siinä alkaa mennä. Sitten sellaista touhuamista ja mölyämistä koko ajan. Hän käy tarhassa 6 tuntia päivässä. Meillä vauva nyt 2,5 kk ja hyvin on mennyt niiltä osin. Mutta äidin hermot ei tahdo jaksaa turhankin tietäväistä ja omapäistä poikaa, jolle mikään ei mene jakeluun. Sitten huudan. Palkitseminen tarroilla onnistuu, kun sattuu siitä pitämään. Sanoo en mä halua tarroja enkä palkintoa. Tai aresti (harvoin) niin sanoo, että voinko mennä jo arestiin ja voin olla neljä minuuttia. Tavaroita voin ottaa pois, mutta en ota, koska hän ei välitä yhtään siitä, jos joku tavara menee hyllylle. Sanoo, ota vaan, en mä sitä halua. Kääk, olen tavallaan liian lepsu ja kuitenkin sitten lopulta huudan, että nyt tottelet! Vinkkejä!!
Muuten meillä halataan ja kehutaan vähän päästä ja isin kanssa ovat todella hyvää pataa.
Kommentit (3)
Itse koitan sompailla siten, että järjestän yhteistä tekemistä, juttelutuokioita ja muuta mukavaa... EN koko ajan enkä monta kertaa päivässä, mutta siinä toivossa, että välimme pysyisivät pääosin niin hyvinä, että puheyhteys pelaa. Meidän neiti on pelottavan fiksu ( osaa jo kaikki aakkoset 2:lla kielellä) ja on vedättänyt isäänsä 1v vanhasta ihan mennen tullen. Välillä tuntuu itsestä, että tyttö taitaa nyt jo olla äitiäänkinn fiksumpi. Toivon, että pikkukakkonen olisi vähän yksinkertaisempi tapaus;)
T:Gekko rv 25+5
Hei!
Ihan tutulta kuulostaa. Meillä esikoispoika 3 v 2kk ja vauva 4 kk. Ja esikoinen on käynyt päivähoidossa vielä 3-4 pvä viikossa aamupäivisin. Mutta meillä esikoinen on vielä sen verran läpinäkyvä, että jäähyt ja lelujen hyllyttämiset kyllä vaikuttavat vaikka sanookin, ettei välitä. Ja uskoisin, että vanhemmallekin lapselle se vaikutus on olemassa, vaikka osaisikin uskottavasti olla välittämättä. Ja sitten kaiken perusta on kuitenkin aivan selvästi syli ja aika. Kun olen ehtinyt huomioimaan esikoista kunnolla ja antanut yhteistä aikaa ja saanut vakuutettua että isotkin pojat ja aikuisetkin saavat istua sylissä ja nauttia siitä, niin kaveri on paljon helpommin käsiteltävä. Ja sitten olemme aina jutelleet yhdessä, että olisikohan tämän kiukuttelun oikea syy se, että vaikka äiti joutuu syöttämään pikkuveljeä. Tai harmittaako sinua se, että... jne.
Yritän kaikella toiminnalla tasoittaa veljesten välejä ja välttää sisarkateutta. Nyt olen alkanut miettiä tuon päivähoidon merkitystä. Alan olla itse jo sen verran virkeä, että jaksaisin varmasti pyörittää arkea kahdenkin kanssa. Mutta en pysty tarjoamaan lapsiryhmää esikoiselle. Ja pohdin, että riittääkö minun aikani oikeasti siten, että jaksan antaa aikaa sekä vauvalle että esikoiselle. Kun pidämme kotipäiviä, niin esikoinen selvästi tarvitsisi enemmän ulkoilua ja juoksemista, kuin pystyn tarjoamaan. Mutta silti aina koen, että hän on helpommin käsiteltävä ja totteleva kun on ollut päiviä kotona. Esikoinen ei ole mitenkään supersosiaalinen, mutta selvästi haluaisi vastavuoroisuutta samanikäisten kanssa. Ja vauhtia kyllä silti. Siksi tuo päiväkoti on ollut mielestäni ihan hyvä ratkaisu. Mutta yritän tässä koko ajan miettiä, että kokeeko hän itsensä syrjäytetyksi päiväkotiin mennessään, kun vauva on kuitenkin kotona. En tiedä. Vaikeita asioita, joista täälläkin on monta kantaa. Tässä nyt keikun, että ottaako lapsi pois päiväkodista vai ei. Riitänkö minä hänelle kaveriksi vielä vuoden verran. Onhan kolmivuotias vielä aika pieni. Ja tämä tuli mieleen tuosta sinunkin pohdinnastasi. Eli onko syytä myös siinä, että kokee olevansa syrjässä sinun ja vauvan suhteen. Mä tosiaan olen yrittänyt sitten iltapäivisin keskittyä täysillä esikoiseen - ottaa erityisesti syliin ja keskittyä häneen. Olen kokenut että päiväkoti on sallinut minulle senkin teon vähän virkeämpänä.
m
Tyttö 3,5v ja hyvin tutulta kuulostaa...Kaikkeen mahdolliseen on ensimmäinen vastaus Ei tai En mä haluu ja sitten neuvotellaan. Ruokailussa tullut tuo sama juttu että haluaa sanoa kuinka monta lusikallista vielä syödään tai yleensäkin että mitä haluaa ja mitä ei halua syödä. Päiväunille meno on ihan mahdotonta, mutta jos meillä on kotipäivä niin en kyllä jaksa koko päivää jos ei niitä päiväunia nukuta (ja yleensä ei nukuta). Isän kanssa meilläkin on helpompaa mutta iskä on reissuhommissa ja lähinnä viikonloppuisin kotona. Tyttö on yleensä päivät hoidossa ja siellä kuulemma sitten sama juttu kuin minun kanssani kotona...
Nyt on tullut myös kuvioihin öisin heräily ja tuo harmittaa kun tyttö on ollut aina todella hyvä nukkumaan. Mutta olen ajatellut että tuo kuuluu vain tähän vaiheeseen ja kehitykseen ja kait se siitä. Tiukkana vaan pitäisi yrittää pysyä ja pitää säännöistä ja rajoista kiinni (ei aina niin helppoa), huoh.
Siispä mitään neuvoa ei tässä tule mutta vertaistukea, itseäni ainakin helpotti heti hankalan aamun jälkeen lukea että muillakin saattaa olla samanlaista ;) Ja vauva tulossa syksyllä, kuinkahan sitä sitten jaksaakaan.