Millainen on ihminen, joka aina itse vaihtaa lennosta pitkäaikaisen kumppanin?
Siis ihminen, joka ei sillä tavoin ole sarjaseurustelija, että seurustelee vaikkapa aina 10 vuotta kerrallaan. Eli ei mitään lukuisia kumppaneita yhdessä vuodessa ja parin kuukauden juttuja.
Eli noin 10 vuoden välein vaihtaa kumppania sillä tavoin, että ensin varoittelee, että tulee ero, jos ei käytös ala parantumaan. Ja kun käytös ei parane, niin siinä suhteen yhä ollessa päällä, virittelee tunnesiteen ulkopuoliseen ja sitten vasta potkaisee nykyisen kumppanin ulos ja alkaa saman tien seurustelemaan sen uuden kanssa.
Ja sama kuvio toistuu noin 10 vuoden välein. Joskus menee yli 10 vuotta saman kanssa ja joskus alle 10 vuotta. Mutta siten, että vapaana / sinkkuna ei olla käytännössä ikinä päivääkään.
Kommentit (27)
No tykkää olla mieluisassa suhteessa.
Kymmenen vuotta on niin pitkä aika, että siinä ehtii kyllästyä toiseen. Sama naama, samat jutut, kaikki maneerit tietää jne.
Hedonisti? Välttelijä? Tämä henkilö pyrkii ainakin minimoimaan omat kipunsa ja suhtautuu toisiin ainakin tässä asiassa esineellistävästi. Alkaa tehdä lähtöä kun suhde ikääntyy ja valmistelee itselleen miellyttävän siirtymän uuden romanssin kautta.
Hakee jatkuvaa huomiota kumppanilta.Kun tunteet alkavat tasaantua eikä saa huomiota enää haluamallaan tavalla ,alkaa hakea sitä muualta ties millä tekosyyllä.
Alinta pohjasakkaa ihmisenä, vanhempana ja parisuhteilijana.
Mun eksä oli just tällainen. Ihmettelin aluksi, että jännä, kun vaikuttaa niin tasapainoiselta ja normaalilta, mutta takana neljä suhdetta, joista pisin kestänyt kuusi vuotta. Sanoi, että jokaisessa suhteessa on aina alussa ajatellut, että tässä ollaan loppuelämä. Mua jaksoi kahdeksan vuotta, mutta sitten vaan jätti kun ei enää ollut kuulemma kipinää.
Eipä siinä mitään, varmaan se kipinä aina kestää sen viisi vuotta.
Seuraavaksi valitsen kumppanin, jolla takana vain yksi pitkä suhde.
Lapsia tuollaisella ei pitäisi olla huoltovastuussa millään tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Onko Porvoosta tämä tyyppi?
Ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Naistenmies, yök
On tällaisia naisiakin.
Millä tavoin kumppanin käytöksen olisi tullut parantua?
Nää on lisäksi ihmisiä, jotka ovat ylpeitä pitkistä parisuhteistaan ja kertovat olevansa ehdottomasti parisuhdeihmisiä. Varmaankin uskovat, että se toinen puolisko tekee ihmisestä täydellisen.
Tiedän muutaman tyypin, jotka on tyyliin eronneet viikonloppuna ja perjantaina lapset on jääneet ex-puolison kanssa. Nämä tyypit on sit treffanneet tinder matchin tai löytäneet töistä/harrastuksista/baarista uuden rakkauden ja ilmoittaneet viimeistään maanantaina olevansa onnellisesti parisuhteeessa. Tämä parinvaihto sitten uudestaan noin 10 v kuluttua. Joillain se homma vaan toimii näin.
Vierailija kirjoitti:
Lapsia tuollaisella ei pitäisi olla huoltovastuussa millään tavalla.
Voi kuule, on, jopa kolmesta "pitkästä" suhteesta. Miehillä ehkä useammastakin, eihän nää ikinä ole liian vanhoja aloittamaan alusta uuden ihastuksen kanssa.
Kumppanin käytös on tekosyy.Miehillä usein jo uusi silloin kun vielä ollaan yhteyksissä vanhaan kumppaniin.Sehän on tietysti törkeää sitä uutta kumppania kohtaan kuin myös vanhaa.Liuskaan tälläiset miehet.
Vierailija kirjoitti:
Nää on lisäksi ihmisiä, jotka ovat ylpeitä pitkistä parisuhteistaan ja kertovat olevansa ehdottomasti parisuhdeihmisiä. Varmaankin uskovat, että se toinen puolisko tekee ihmisestä täydellisen.
Tiedän muutaman tyypin, jotka on tyyliin eronneet viikonloppuna ja perjantaina lapset on jääneet ex-puolison kanssa. Nämä tyypit on sit treffanneet tinder matchin tai löytäneet töistä/harrastuksista/baarista uuden rakkauden ja ilmoittaneet viimeistään maanantaina olevansa onnellisesti parisuhteeessa. Tämä parinvaihto sitten uudestaan noin 10 v kuluttua. Joillain se homma vaan toimii näin.
Eihän toi voi olla todellista rakkautta vaan viestii kykenemättömyydestä olla aidosti kumppaninsa kanssa läsnä.Eli syvä kiintymys puuttuu,kykenemättömyys kiintyä syvällisesti toiseeen ihmiseen.
Asuuko aina yhdessä vai omassa kämpässä? Sen uskon jos asuu yhdessä,niin haluaa vaan jonkun joka jakaa kulut puoliksi (vuokra yms), kun naama ei miellytä niin seuraava. Tiedä sitten millasia partnereita valitsee, et muuttuuko kaikki ne muut ajan kanssa? Eli kun tavataan,se toinen tekee vaikka kotitöitä ja sit lopussa ei? Vai onko se toinen ihminen alusta asti samanlainen, eli joko laiska,ahkera,huumorintajuton tai mitä tahansa.? Miksi ne muut muuttuisi ajan kanssa erilaisiksi ja tämä vaihtaja ei? Vaihtaja siis valitsee vain kulujen puolittain ja vetoaa lopussa siihen et toisen pitäs muuttua vaikka aina on ollu samanlainen.