Onko teillä piipannut varashälytin kaupassa?
Minulla oli eräs olkalaukku, jossa oli metalliset renkaat hantaakien päissä. Laukku hälytti joka kerta kun meni hälyttimen läpi. Lakkasin lopulta käyttämästä sitä laukkua.
Entä teillä?
Kommentit (7)
Kyllä on. Välillä aiheesta, välillä ei.
On Tokmannilla kun olivat laittaneet kalanmaksaöljykapselien purkin pohjaan hälyttimen eikä kassa ottanut sitä pois. Portti huusi ja myyjä hyökkäsi kaivamaan ostoskassini, lopulta löysi ne kapselitkin. Eivät pahoitelleet tapahtunutta enkä käynyt siellä toiste. Voin käydä muualla, kauppoja löytyy kyllä.
Tietenkin on, montakin kertaa. Niin monta, ettei pysy laskuissa. Ainoa kerta minkä muistan poikkeuksellisen elävästi on ysäriltä, kun vaatekauppa Halonen sijaitsi Stadissa vielä Espalla. Minulla oli siihen aikaan suositut vihreät farkut ja Halosen hälytin vinkui minkä ehti. Sitten jostain pullahti hirmuisen karju vartija, joka toi mieleen Danny Trejon. Hän alkoi tutkimaan minua kädessä pidettävällä hälytinskannerilla. Lopulta syy löytyi farkkujeni takataskusta. Siellä oli hälytintarra, joka jotenkin niin erikoisesti ettei sitä meinannut ensin löytää. Olin pitänyt farkkuja jo jonkin aikaa, eikä tarra ollut tullut vastaan kertaakaan vaikka olin uittanut käsiä takataskussa. Mutta se mikä jäi mieleen oli tuo vartija, joka oli hyvin epävartijamainen olemukseltaan.
Pari kertaa on elintarvikkeissa ollut hälytin pistänyt portit huutamaan. Siis olen ihan maksanut ostokset, mutta jostain syystä hälytin on vielä toiminut. Ainakin pähkinäpussissa ja hunajassa on noita ollut. Ja joskus tavaratalossa oli herkät hälyttimet ja alkoivat huutaa kun kuljin metrin päästä viereiselle kassalle.
Joo, kerran hairahduin henkkamaukalle iltalenkillä, ei ollut kuin puhelin mukana. Ostin paidan ja housut itsepalvelukassalla, ovella kuitenkin piippasi. Kävin kassalla ja katsoivat ostokset sekä kuitin, ehkä tekivät jotain. Ei piipannut enää. Varmaan oli joku satunnaistarkistus, vaikkei minulla ollut edes laukkua mukana.
On satunnaisesti, en oo ikinä jäänyt selvittelemään mikä piippaa. Ja en siis ole varastanut mitään :D