AI:n kehitys tulee väistämättä johtamaan joko kommunismiin, tai valtaosan ihmiskunnasta tuhoutumiseen, Älä lue, jos provosoidut faktoista
Suomessa se on jo alkanut: Kela korvaa valtaosan työntekijöistään tekoälyllä, samoin Nordea irtisanoo ja panostaa tekoälyyn, HUS on ottanut jo käyttöön ensimmäisen robottihoitajan, Telia, Mtv, monet suuret firmat irtisanovat ja aikovat panostaa "tulevaisuuden teknologiaan".
Ihmisten korvaaminen koneilla tulee väistämättä johtamaan aivan massiiviseen työttömyyteen sekä kotimaassa, että globaalisti. Googlen mukaan pelkästään lähitulevaisuudessa tekoäly vie Suomesta 100 000 työpaikkaa. Hoetaan, että tulee "uusia töitä" tilalle, mutta kukaan, edes etevimmät ja fiksuimmat tiedehenkilöt eivät ole osanneet esittää minkäänlaista arviota siitä, mitä nämä työt voisivat olla.
Tilanne tulee vääjäämättä johtamaan siihen, että yhä useammat tulevat elämään valtion tarjoaman elannon, eli sosiaaliturvan varassa, tai sitten menehtyvät resurssien puutteeseen tavalla, tai toisella. Nälästä ja ruuan varastamisesta on jo tullut kasvava ongelma Suomessa. Kun AI on laitettu laskemaan ruokakauppojen menekkiä, hävikkiruokaa jakeluissa jaettavaksi ei enää tule ja osa jonoista joutuu lakkauttamaan toimintansa. Samalla hallitus on läpi kautensa leikannut ihmisten toimeentulosta. Asunnottomuus on lähtenyt kasvuun Suomessa ensimmäistä kertaa vuosikymmeneen.
Kommunismin romahduksen merkittävimpiä syitä Neuvostoliitossa olivat nimenomaan epäonnistuneet 5 vuoden suunnitelmat ja laskentavirheet, ei osattu laskelmoida ja ennakoida erinäisten toimien seurauksia kunnolla. Mutta ehkä kommunismi voisi toimia, jos AI laatii suunnitelmat, kuten se osaa ruokakaupoissa jo tehdä?
Jos sosialismiin siirtymää ei tapahtu, niin ainoa toinen vaihtoehto on teknologiaoligarkia ja suurten ihmismassojen valtava köyhtyminen, kun AI vie työpaikat. Millaisena te muut näette tulevaisuuden? Mihin AI:n kehitys johtaa?
Kommentit (151)
Suomessa on jo pitkään "luotu" työpaikkoja lähinnä julkiselle sektorille mutta tuo tie on jo kuljettu loppuun. Raaka totuus on se, että yksityinen sektori ei jaksa enää millään ilveellä tuottaa niin paljon verotuloja mitä julkinen kuluttaa. Massatyöttömyys on ja tulee olemaan alati paheneva ongelma Suomessa.
Vierailija kirjoitti:

Myös yksityinen sektori irtisanoo ja korvaa työntekijöitä tekoälyllä.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on jo pitkään "luotu" työpaikkoja lähinnä julkiselle sektorille mutta tuo tie on jo kuljettu loppuun. Raaka totuus on se, että yksityinen sektori ei jaksa enää millään ilveellä tuottaa niin paljon verotuloja mitä julkinen kuluttaa. Massatyöttömyys on ja tulee olemaan alati paheneva ongelma Suomessa.
Niin. Mitä ajattelet tehdä tälle ongelmalle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähteitä aloitukselle:
https://www.is.fi/digitoday/art-2000010337587.html
Lopputulema: sanasalaatti.
Se että sinä et henkilökohtaisesti kykene perehtymään lähteisiin, lukemaan ja ymmärtämään lukemaasi sekä seuraamaan argumentaatiota, ei tee jäsennellystä tekstistä "sanasalaattia". Ihanko oikeasti ihmiset on massoittain niin tyhmiä kuin tässä ketjussa?
Ei mitään tekemistä kommunismin kanssa.
Kommunismissa valtio omistaa kaiken, mutta kun tekoäly tulee kunnolla kuvioihin, kansainväliset jättiyritykset omistavat kaiken, sinutkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näissä keskusteluissa unohtuu se että robotit ja tekoäly on vielä pitkään ihan paskoja vaihtoehtoja esim korjaamaan vuotavaa hanaa tao tukkeutunutta pönttöä.
Aspatyö siirtyy automaatioon jos asiakkaat sitä suostuu käyttämään mutta pääasiassa sekin on vielä ihan paskaa jos ei automaattiin osaa syöttää juuri oikeita komentoja. Harva osaa eikä suurin osa edes tahdo. Ihminen tajuaa toista ihmistä edelleen paljon mutkattomammin
Toki. Murroksessa ollaan. Perus copypaste /kirjoituskonehommat automaatio syö kyllä äkkiä. Ja on jo syönyt
Ammatit, joissa yhä tehdään käsillä ovatkin ainoita ns. varmoja töitä tulevaisuudessa. Eivätkä nekään ole, jos aloille tulee ylitarjonta tekijöistä.
Kyllä tästä kirjoitellaan paljonkin. Ja ihan valtion tasolla asiaa koitetaan ratkoa.
Siinä oot oikeassa, että jos odotetaan vain markkinavoimien ratkovan nää haasteet niin hommat voi mennä solmuun.
Mutta päivittäin täälläkin tästä tahkotaan joten et varsinaisesti tuo mitään uutta aiheeseen
Vierailija kirjoitti:
Ei mitään tekemistä kommunismin kanssa.
Kommunismissa valtio omistaa kaiken, mutta kun tekoäly tulee kunnolla kuvioihin, kansainväliset jättiyritykset omistavat kaiken, sinutkin.
Niinhän se aloituksessa lukee. Vaihtoehtoja on kaksi: joko siirtymä käytännössä kommunismiin, tai teknologiaoligarkiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähteitä aloitukselle:
https://www.is.fi/digitoday/art-2000010337587.html
Lopputulema: sanasalaatti.
Se että sinä et henkilökohtaisesti kykene perehtymään lähteisiin, lukemaan ja ymmärtämään lukemaasi sekä seuraamaan argumentaatiota, ei tee jäsennellystä tekstistä "sanasalaattia". Ihanko oikeasti ihmiset on massoittain niin tyhmiä kuin tässä ketjussa?
Miksi kirjoitat AI:n avulla sanasalaattia? Miksi et kirjoita itse?
Lohdutuksena voi sanoa, etteivät nuo otsikon vaihtoehdot ole ainoat. Myös koko ihmiskunta voi tuhoutua.
Vierailija kirjoitti:
Olen isossa virastossa töissä. Näin se menee. Kauheasti ns. helppoja töitä ei enää ihmistekijöille riitä, kun automaatio tekee ne. Sekin puoli tässä on, että ihmistekijät uupuvat, kun eivät enää pääse palautumaan helpompien tai rutiininomaisten tehtävien parissa.
Ongelmaa on pahentanut se, että maahan muuttanut aines ei oikeastaan kykene tekemään muita kuin noita "helppoja" töitä ja niiden määrä on vähentynyt radikaalisti viimeisten vuosikymmenten aikana ja tulee vähenemään entisestään. No, ehkä jotain wolttikuskin töitä on tullut tilalle, mutta ei niillä kukaan kykene perhettä elämään ilman yhteiskunnan tukia
Vierailija kirjoitti:
Lohdutuksena voi sanoa, etteivät nuo otsikon vaihtoehdot ole ainoat. Myös koko ihmiskunta voi tuhoutua.
Se on hyvä vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähteitä aloitukselle:
https://www.is.fi/digitoday/art-2000010337587.html
Lopputulema: sanasalaatti.
Se että sinä et henkilökohtaisesti kykene perehtymään lähteisiin, lukemaan ja ymmärtämään lukemaasi sekä seuraamaan argumentaatiota, ei tee jäsennellystä tekstistä "sanasalaattia". Ihanko oikeasti ihmiset on massoittain niin tyhmiä kuin tässä ketjussa?
Miksi kirjoitat AI:n avulla sanasalaattia? Miksi et kirjoita itse?
Oletko tosissasi? Ei voi olla näin uskomatonta, että joku osaa kirjoittaa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liian pitkä, ei jaksanu lukee.
PISA tulosten romahdus ja ihmisten tyhmentyminen on kanssa kasvava ongelma. Ei osata enää itse perustasolla lukea, kirjoittaa eikä laskea.
ja mikä ihme se on kun koko koulujärjestelmä on tuhottu Suomessa, häiriköivät oppilaat luokissa tuhoavat kaikkien muidenkin lasten opiskelun ja mitään ei voida asialle, ja häiriköitä on tavallisissa suomalaissa lapsissa ei vain maahan tulleissa...
ja sen lisäksi jos katsoo nykyisiä ala-asteen oppimateriaaleja ne ovat todella huonoja, niiden avulla opiskelu on todella vaikeaa kenelle tahansa lapselle...
kenen etu on ollut tuhota koko koulujärjestelmä kannattaa kysyä? opetushallinto on täysin hyödytön ...
ja kaikki suomalaisten rahat viedään ulkomaille rikkaille vaikka nyt pitäisi pelastaa Suomen lapset ensin
Mikäli tekoäly ja tulevaisuus kiinnostaa, löytyy siihen ihan muita lähteitä kuin kiukkuinen ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liian pitkä, ei jaksanu lukee.
PISA tulosten romahdus ja ihmisten tyhmentyminen on kanssa kasvava ongelma. Ei osata enää itse perustasolla lukea, kirjoittaa eikä laskea.
Sinä olisit voinut kirjoittaa lyhyemmin ja selkeämmin, ei tänne romaania tarvitse kirjoittaa.
Onko se jotenkin sinulta pois?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähteitä aloitukselle:
https://www.is.fi/digitoday/art-2000010337587.html
Lopputulema: sanasalaatti.
Se että sinä et henkilökohtaisesti kykene perehtymään lähteisiin, lukemaan ja ymmärtämään lukemaasi sekä seuraamaan argumentaatiota, ei tee jäsennellystä tekstistä "sanasalaattia". Ihanko oikeasti ihmiset on massoittain niin tyhmiä kuin tässä ketjussa?
Ihanko oikeasti ajattelet olevasi fiksu?
Vierailija kirjoitti:
Mikäli tekoäly ja tulevaisuus kiinnostaa, löytyy siihen ihan muita lähteitä kuin kiukkuinen ap.
Johan niitä lähteitä aloituksen tekstille on tähän ketjuun linkitetty, mutta joku on alapeukuttanut niitäkin ja väittää faktoja sanasalaatiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähteitä aloitukselle:
https://www.is.fi/digitoday/art-2000010337587.html
Lopputulema: sanasalaatti.
Se että sinä et henkilökohtaisesti kykene perehtymään lähteisiin, lukemaan ja ymmärtämään lukemaasi sekä seuraamaan argumentaatiota, ei tee jäsennellystä tekstistä "sanasalaattia". Ihanko oikeasti ihmiset on massoittain niin tyhmiä kuin tässä ketjussa?
Miksi kirjoitat AI:n avulla sanasalaattia? Miksi et kirjoita itse?
Oletko tosissasi? Ei voi olla näin uskomatonta, että joku osaa kirjoittaa. Ap
Ongelma on siinä, että sinä et osaa kirjoittaa.
AI-yhteenveto
Keskustelu ihmisten "tyhmentymisestä" on monimutkainen ilmiö, johon liittyy havaintoja älykkyysosamäärän (ÄO) laskusta, keskittymiskyvyn heikkenemisestä ja teknologian vaikutuksesta aivoihin. Tutkimusten mukaan ihmiskunta on saattanut ohittaa älykkyyden huipun, ja kognitiiviset taidot ovat olleet laskusuunnassa 2010-luvun alun jälkeen
.
Tässä keskeiset havainnot ihmisten tyhmentymisilmiöön liittyen:
Älykkyysosamäärän ja kognition lasku
Flynn-ilmiön kääntyminen: Vuosikymmenien ajan ÄO-testitulokset nousivat, mutta tämä trendi on kääntynyt laskuun useissa länsimaissa, kuten Norjassa ja Suomessa.
Ongelmanratkaisukyky: Tutkimukset viittaavat siihen, että ihmisten kyky ratkaista ongelmia on laskenut huippuvuodesta 2010.
"Luolamiesaivot" ja informaatiotulva: Aivomme eivät ole kehittyneet samaa tahtia teknologian kanssa. Jatkuva informaatiotulva, keskeytykset ja digitaalinen viihde kuormittavat aivoja, mikä heikentää keskittymiskykyä ja muistia.
Tyhmentymisen syyt ja ilmenemismuodot
Keskittymiskyvyn puolittuminen: Ihmisten kyky keskittyä on heikentynyt merkittävästi, ja nykyisin syvä keskittyminen on vaikeampaa kuin aiemmin.
Viihteen liikakäyttö: Jatkuva viihteen kuluttaminen voi passivoida henkistä toimintaa ja addiktoida aivot pikapalkintoihin.
Työelämän kuormitus: Jatkuva aivojen ylikuormittaminen ja multitasking (monitoimisuus) voivat johtaa "aivosumuun", muistihäiriöihin ja suorituskyvyn laskuun.
Ympäristötekijät: Älykkyyden laskuun vaikuttavat mahdollisesti koulutusjärjestelmän muutokset, ympäristötekijät ja heikentynyt ruokavalio.
Onko kyse oikeasta tyhmentymisestä?
Asiantuntijat korostavat, että kyse ei välttämättä ole geneettisestä rappeutumisesta, vaan ympäristön muutoksesta.
Älykkyysosamäärä mittaa vain tiettyjä kognitiivisia taitoja, eikä se välttämättä kerro koko totuutta ihmisen kyvykkyydestä muuttuvassa maailmassa.
Aivojen plastisuuden (muovautuvuuden) ansiosta aivoja on mahdollista "treenata" parempaan kuntoon oikeanlaisella stimulaatiolla ja palautumisella
Lopputulema: sanasalaatti.