Valkoinen talo: Eurooppa hyötyy Iranin sodasta
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on "täysin oikeassa" painostaessaan muita maita osallistumaan Hormuzinsalmen avaamiseen tähtääviin toimiin, sanoo Valkoisen talon tiedottaja Karoline Leavitt.
Leavittin mukaan monet Persianlahden ja Euroopan maat kuitenkin "hyötyvät suuresti" Yhdysvaltain aloittamasta sotilasoperaatiosta Iranissa.
[Iranin] ballististen ohjusten kapasiteetti, jota Yhdysvaltain asevoimat parhaillaan tuhoaa, oli suora ja välitön uhka sekä eurooppalaisille liittolaisillemme että alueen tukikohdillemme, minkä vuoksi presidentti Trump ryhtyi näihin toimenpiteisiin, Leavitt kertoi yhdysvaltalaismedia Fox Newsille.
Leavitt toisti Trumpin jo aiemmin esittämän vaatimuksen siitä, että etenkin Yhdysvaltain Nato-liittolaisten tulisi "tehostaa toimiaan" Hormuzinsalmen avaamiseksi.
Hän [Trump] kehottaa heitä [Nato-liittolaisia] tekemään enemmän, ja uskon, että se tulee toteutumaan.
Kommentit (9)
Euroopan unioni ei aio laajentaa Aspides-merioperaatiotaan Hormuzinsalmelle, kertoi maanantaina EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Kaja Kallas.
Onneksi joku tolkku sentään.
No maantieteellisesti ei ole täysin väärin sanoa että Venäjä on Eurooppaa, siinä mielessä totta
Tosi tv pressa vetelee taas omiaan, faktoista viis. Kysymys kuuluukin, kuka uskoo ja miten toimii.
Täysin paska puhetta. Oranssi ja netanyahu. Luo ongelman. Ja nyt Euroopankin pitäisi osallistua. Juu ei. Selvittäköön keskenään vanhat ukot sotkunsa
odotinkin milloin tulee tämä "you have to pay" -argumentti. mitä me ollaan tuon töppäilyjä maksamaan?
"Trump on parasta mitä länsimaailmalle on tapahtunut pitkään aikaan." - Jussi Halla-aho
Vierailija kirjoitti:
No maantieteellisesti ei ole täysin väärin sanoa että Venäjä on Eurooppaa, siinä mielessä totta
"No maantieteellisesti ei ole täysin väärin sanoa että Venäjä on Eurooppaa, siinä mielessä totta"
Ideologisesti venäjä ei ole Eurooppaa, joten siinä mielessä täyttä scheissea.
On todella hyötyä kun trump pommittaa tekee iranin 100 milj asukkaista pakolaisia ja mihinkäs he sitten lähtevät? !
Missäköhän todellisuudessa nämä Trumpin hallinnon paukapäät oikein elävät? Puheet alkaa olla samaa luokkaa kuin venäjälle, missä musta väännetään valkoiseksi, vaikka kaikki tietävät heidän valehtelevan, myös he itse.