Te joilla lapsena diagnosoitu F91.3 Uhmakkuushäiriö, miten menee nyt aikuisena?

Aiheesta keskustelevat yleensä perheenisät ja äidit teemalla "meidän 8v on hankala"

Kiinnostavampaa olisi kuulla teistä jotka olette reilusti aikuisia että miten menee? Oletko töissä, ehkä perustanut perheen?

Oon yli 30v, mulla diagnoositu vuonna 2000. Oon ollu koko elämäni voimakastahtoinen. En oo pahantahtoinen, en esim varasta, mutta haluan ehkä keskimääräistä ihmistä enemmän oman tahtoni läpi

Töissä oon oppinu maskaamaan ja miellyttämään. Tiedän että liiasta itsekkyydestä voi saada potkut, siksi pitää siis olla hymyä ja yrittää miellyttää kaikkia. Pomon sana ehdoton laki jne

Vapaalla sensijaan ihan eri asia. Väsyn valtavasti tuohon töissä muiden miellyttämiseen, nii oonki työpäivien jälkeen tosi kireä ja sellainen et suutun tosi helposti jos en saa olla rauhassa tai tehdä asioita omalla tavallani

Oon menettäny kasvoni tosi monta kertaa, ja moni tuttava yksityiselämästä välttelee mua yhteisissä illanvietoissa siksi että pitävät mua vähän hulluna. Saatan ottaa mistä tahansa asiasta pakkomielteen että se pitää tehdä mun tavalla, ja vaikka yleensä kykenenkin luovuttamaan ja antamaan muille periksi, stressi ja väsymys aikaansaa tunnepurkauksia

Tiedän että jos ois aina helppo ja mukava ihminen olisi sosiaalisesti pidetympi, mutta jotenkin en vain voi päättää että nyt alan olemaan tämmöinen ihminen. Pystyn hyvin pitkän aikaa esittämään mukavaa, mutta aina välillä läikkyy yli