Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Koko elämän kestänyt surumielisyys/melankolia
14.03.2026 |
Onko muita joilla on oikeastaan koko elämän ajan kulkenut mukana sellainen epämääräinen surumielisyys? Mulla on ollut tätä niin pienestä asti kun muistan ja se on ollut koko elämän ajan vähintään taustalla. Olen helposti myös masentunut syvemmin erilaisista vastoinkäymisistä ja niistä on kestänyt pitkään toipua. Silloinkin kun olen voinut hyvin ja kaikki on elämässä ollut kunnossa on tuo surumielisyys silloinkin jollain tavalla taustalla. Sellaisia oikeasti täysin onnellisia ja kepeitä aikoja elämässä ilman tuota taustalla tuntuvaa melankoliaa on ollut aika vähän.
Tätä on hirveän vaikeaa selittää kenellekään joka ei ole itse kokenut. Olen käynyt psykoterapiat ja lääkkeitäkin syönyt silloin kun olen ollut oikeasti masentunut. Ei mikään kuitenkaan ole poistanut tätä outoa surua joka ei oikein kohdistu mihinkään tiettyyn asiaan vaan on enemmän sellainen yleinen pohjavire.
Kommentit (23)
Melankolia on vetänyt puoleensa nuoruudesta lähtien, mutta jossain vaiheessa ajattelin, että nyt ole kyllästynyt olemaan aina alakuloinen. Niinpä aloin tuoda ihan tarkoituksella iloisia asioita elämääni ja karttaa ankeuttavia asioita. Mielialakin voi joskus olla muodostunut tavaksi. Melankolisuus voi olla tapa suojautua maailmalta, se antaa luvan käpertyä omaan itseensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle tullut sellanen tunne, vaikka asun nyt lapsuudenkodissa, et tämä ei ole mun henkinen koti. Se on jossain muualla. En vaan kässää missä. Vaikka isänpuolen suku on tuolta Kaakonkulmalta lähtösin, niin en tullut (savolaisena) karjalaisten kanssa juttuun ollenkaan ("syytä oli sysissä ja sepissä"). Työnperästä siis tuo.
Kävin ostamassa kiskalta röökiä, siellä oli vanha nainen - häneltä tuli sitä Kannaksenmurretta ja hän tunnisti minun, savolaismurteen. Muilta, nuoremmilta, ei sitä murretta ja ajatusmaailmaa tullut. Melkoinen pettymys.
No, ehkä odotin liikaa.
Alue: Aihe vapaa
Lisään vielä, että koen ihan valtavasti onnea vaikkapa eri vuodenajoista, pienistä asioista vaikka luonnossa. Lisäksi ihmisten seurassa on hyvä olla vaikken ekstrovertti olekaan, mutta mieli pysyy kepeämpänä jutellessa. Olen puhelias ja rakastan huumoria.
Mutta kun jään yksin, tulee esille se valtava surumielisyys, kun mietin jopa että kunpa täältä pääsisi pois. Muut eivät IKINÄ uskoisi, mitä päässäni pyörii.