Mitä tehdä? Yksi lapsi terrorisoi koko perhettä =(

Mielestäni sinun velvollisuutesi äitinä on jaksaa häntäkin, kaikkine ongelmineen. Toisaalta, jos et hänen vuokseen pysty tarjoamaan rauhallista ja turvallista kotia muille lapsillesi....

Oletkohan se joksi sinua luulen? Ongelmainen esikoinen toiselle miehelle, nyt useampi lapsi uuden miehen kanssa, ja lisää tulossa? Jos olet, niin annat itsestäsi sellaisen vaikutelman, että haluat esikoisen alta pois että saat tehdä uusia lapsia uudelle miehelle, vaikka et pärjää entistenkään kanssa, et taloudellisesti etkä varsinkaan esikoisesi kanssa millään tasolla.

Ap:lle toivon voimia ja oman jaksamisesi rajoissa muista huolehtia myös muiden lastesi henkisestä tilasta. Tilanne on varmasti äärimmäisen hankala ja uuvuttava. Älä suostu häpeämään, vaan hanki kaikki mahdollinen apu.



Jos välillä tiellesi osuu kypsymättömiä ja väärin perustein tuomitsevia ihmisiä (niin kuin 2) häntä kohti on kymmenen ihmistä, jotka toivovat sinulle kaikkea hyvää ja haluavat auttaa.



t. henkisesti sairaan veljen sisar

Olen tästä samasta asiasta täällä joskus ennenkin kirjoitellut. Ollaan lapsen isän kanssa käyty myös keskustelemassa siellä polilla. Ensiviikolla mennään taas =( On vaan niin paha olo..

Miksi en tule lapseni kanssa toimeen, lapsi vain raivoaa vaikka kuinka yritän jutella rauhallisesti. Hän on ikävä kyllä saanut minusta yliotteen, sen tunnustan. Ap

Olisikohan vaihteeksi isän vuoro elää tämän lapsen kanssa ja jaksaa.

Eikös sinulle nro 2 ole opetettu lapsena, että heikompaansa ei saa nuijia?



Ap, en osaa muuta neuvoa antaa kuin että hae apua ja vertaistukea! Olet ryytynyt lapseesi, mutta aika ymmärrettävistä syistä. Kysehän on klassisesta kierteestä: koska lapsi on vaikea ja haastava, väsyt ja väsymyksesi ja kielteinen asenteesi tekee lapsesta yhä haastavamman.



Mutta tokikaan ei perussyy ole sinussa. Ja se pitää muistaa, jotta kehtaa ja jaksaa hakea apua lapselleen ja itselleen.



Voimia!

Ollaan miehen kanssa tehty jo aika äärimmäinen ratkaisu minun väsymyksen takia.

Olen täällä lasten kanssa muutaman päivän kun mies on työkeikalla ja kaikki ne pelonsekaiset tunteet nousi pintaan kun muistin millaista on tämä minun ja lapseni kaksinkamppailu.

En osaa kuvata tunteitani muulla sanalla kun paniikkihäiriökohtaus.

Kiitos Teille muille jotka näin netin välityksellä osaatte kuvitella mikä tilanteeni on lapsen kanssa =(

Puhumattakaan millaiset tunnemyrskyt lapsella on.

Keskustele asiasta seuraavan kerran josko se auttaisi.



Onko lapsi ollut aina hankala vai milloin tämä alkoi?



Meillä " taistellaan" murrosikäisen kanssa jolla on tosi vaikeaa välillä ja sitten taas pitkään menee hyvin. Ymmärrän sinua. Joskus hetkellisesti tulee tunne että miten pääsisin itse pakoon tästä showsta.



Kuitenkin rakastan lastani valtavsti samoin kuin muitakin ja tähän haastavaan on erityinen suhde. En todellakaan haluaisi häntä pois perheestämme eikä hänkään eroon meistä. Mitä nyt suutuspäissään vaahtoaa muuttavansa mutta niinhän ne teinit joskus tekee.



Omani on ollut " vaikeampi" kuin muut sisarukset. Käydään välillä terapiassa viikoittain vaikeina aikoina. Lääkkeet tulee kokeiluun.

Meillä haastaa riitaa, yrittää saada muut mukaan ja provosoituu herkästi.

Pahinta tässä kuitenkin on se että kun tämä kierre vaan jatkuu ja jatkuu niin lapsen takia tuntuu pahalta.

Siinä äärimmäisessä ratkaisussa joka tehtiin minun takiani, ollaan saatu onneksi valtavan paljon tukea ja nimenomaan positiivisessa mielessä.

Nyt vaan odotan sitä keskiviikkoa että päästään asioista puhumaan.

Kuten sanoin, lähinnä tämä tilanne alkaa pelottaa =(

teillä mahdollisuutta saada lapselle tukiperhettä, jossa hän voisi olla muutaman päivän kuukaudesta? Saisitte huoahtaa aina välillä ja lapsi saisi rakastavan ystäväperheen siihen rinnalle.

Voimahali AP:lle! Hyvä kuitenkin että olet hakenut apua!!!!

kaikkia ei vain voi auttaa. On otettava myös huomioon muut lapset ja oma ja puolison jaksaminen. Laitokset ovat hyvä ratkasu joskus. Vaikka kuinka rakastaa ja välittää niin se ei paranna lasta.

Itselläni myös " sairas" lapsi. Vielä ollaan pärjätty kotona lääkkeiden ja terapioiden avulla, mutta...toisinkin voi käydä=(

Onko tyttö vai poika?



Murrosikä voi vaikuttaa voimakkaasti lapseen. Olet varmaan lukenut paljon aihetta sivuavaa materiaalia.



Minä olen kahlannut kaikkia mahdollisia psyykensairauksia ja niiden oirekuvia sekä hoitoon liittyvää - suosittelen sinullekin jos et vielä ole sitä tehnyt.



Itseäni on auttanut se kun olen päättänyt etten lähde riitoihin lapsen kanssa ja se että asoista keskustellaan silloin kun lapsi ei ole vahvassa tunnetilassa vaan tavallinen. Lisäksi läheisyyden merkitys on tärkeää, kaipaa paijausta ja silittelyä ja sitä että tuntee itsensä tärkeäksi ja rakastetuksi vaikka on välillä vaikea. Korostan sitä että rakastan häntä siitä huolimatta vaikka en käytöksestään aina pidäkään.

Sitähän lienee voi tiedustella myös siellä terapiassa.

Äärimmäinen ratkaisu on se että ole ns. etä-äiti.

Ratkaisu lienee tilapäinen.



Jaksamista sinulle, vaikealta kuulostaa. Ehdotettiinko osastojaksoa lapselle lastenpsykiatrisella.

että olisiko ollut kuitenkin parempi vaihtoehto kun teillä lienee muitakin lapsia että lapsi olisi mennyt osastolle ja käynyt lomilla viikonloppuisin että tilanne tasoittuisi.



Toki uskon että olette pohtineet asiaa paljonkin ja päätyneet oikeammaksi toteamaanne ratkaisumalliin.

Poika elää muiden sisarusten kanssa ja itse saan levättyä. Meillä on yhteishuoltajuus eikä tarvitse kinata lasten tapaamisista.

Poika on oireillut vajaan kuuden vanhasta saakka ja koko ajan ollaan menty pahempaan suuntaan.

Mies on aina ollut reissuluonteisessa työssä ja niin minä väsyin jatkuvaan kamppailuun.

Nyt mies tekee reissutöitä harvakseltaan ja vetää sitä kelkkaa jota minä vedin monta vuotta. Mies jaksaa ja tukiverkkoa on nyt kasaantunut ettei isä väsyisi.

Tämä ratkaisu lähti minusta koska en kokenut olevani enää hyvä äiti näille lapsille =(

Kun eilen jäin lasten kanssa tänne lasten luo, niin hiukan pelotti.

Ja tänään se sitten taas räjähti. Siksi tulin tänne purkamaan tunteitani että jaksaisin huomisen, lauantaina menen itse töihin ja lasten isän pitäisi tulla sunnuntaina kotiin. Ap

Eikö sisarukset kärsi pojan käyttäytymisestä vai onko heillä oirehtimista.



Ymmärrän että olet puhki noin monen vuoden jälkeen. Sinun lisäksesi voivat sisarukset pian voida pahoin joten tuo tilanne pitäsi purkaa jotenkin.



Kela järjestää jotain sopeutumisvalmennuskursseja ja ehkä muutkin tahot perhelomia. Mielestäni vertaistuki voisi olla kohdallanne paikallaan.



Tiedän perheen joka kävi tällaisella perheleirillä jossa oli vastaavanlaisia muita perheitä ja äidin kertoman mukaan siitä oli paljon apua omaan jaksamiseen. Kävipä niin että jotkut näistä perheistä ystävystyi ja ovat tavanneet senkin jälkeen.



En tiedä mikä on laspesi ongelman ydin, sen tiedän että psyykkisesti sairas olipa lapsi tai aikuinen sairastuttaa myös perheen muut jäsenet ajan oloon ellei asioihin puututa ja saada tarvittavia tukitoimia.



Pyydän miettimään erilaista lähestymistapaa tähän lapseen, onko teillä keskusteluyhteyttä. Tuli mieleen että voisitko mennä kahdestaan tämän lapsen kanssa jonnekin hänelle hauskaan paikkaan, ei tarvitse olla mitään tosi erikoista enemmän on kyse siitä että antaisit henkilökohtaista aikaa lapselle ympäristössä jossa ei oireile, elokuvat, teatteri, ottelun katsominen, patikkaretki luontoon.



Luonto ja luonnonrauha, pieneläinpuisto.



Voisitteko kokeilla onko niistä apua. Lisäksi voisitte sopia kirjallisesti jotain yhteisiä tavoitteita. Allekirjoitus molemmilta antaa sitovuuden sopimukseen ja sitä lapsetkin osaa kunnioittaa.

Siis lapsuudenkodissani. Isoveli terrosisoi ja oli väkivaltainen. Kiihtyi sekunnissa raivon partaalle jne. Äiti hyssytteli tilannetta ja isä halveksi poikaansa. Veljeni oli koulussa kuitenkin kiltti ja hyvä. Veli oli äidin ja isän välinen kiistakapula.



Veljelleni puhkesi skitsofrenia 24- vuotiaana. Sairautta ei voi kai edes diagnosoida ennen 18v. Nykyään asiat ovat jo hyvin. Lapsuudenperheeni vetää yhtä köyttä ja valjeni sairaus on saatu hallintaan:-)

Luottakaa alan ammattilaisiin.

Jos voisin jotenkin auttaa. Kuulostaa niin rankalta ja olet varmasti älyttömän väsynyt (itsekin olen joskus ollut romahduksen partaalla niin tiedän tunteita mitä käyt läpi). Itse olen Oulusta.

Itsellä 14v lapsi juuri parhaillaan psykiatrisella osastolla. Pelolla ajattelen lapsen takaisin kotiintuloa. Tämä lapsi hyvin vihainen ja sosiaalisia ongelmia. Hän myös pilaa kodin ilmapiirin todella tehokkaasti. Kaikenlaista yritetty, mikään ei vaan auta. Kyllä siinä turhautuu ja alkaa alatella, että jospa pääsisi lapsesta eroon.



Jos ei ole vastaavaa tilannetta joutunut kokemaan ei voi tietää miten raskasta se on. Toivottomia hetkiä tulee usein.



Itse olen sitä mieltä, että jos perheessä muitakin lapsia on äidin ja isän tehtävä myös pysyä kunnossa, jotta voi heitä hoitaa. Tämmöisessä tapauksessa voi joskus olla pakko laittaa " sairas" lapsi muualle asumaan.



Se vaan on niin, että jos vanhemmat vaikka masentuvat, he eivät enää jaksa huolehtia muistakaan lapsista. Se ei ole kenenkään etu.