Lue keskustelun säännöt.
Mitä olette ajatelleet, kun lapsi ilmoittaa vaihtavansa sukupuolta?
03.03.2026 |
Mitä olette ajatelleet tilanteessa, kun lapsi ilmoittaa vaihtavansa juridisen sukupuolensa?
Kyse on siis reilusti täysi-ikäisestä.
Josko pystyisitte vastaamaan ihan järkevästi
miltä tuntuu vanhempana?
mitä yleensä ajattelette vaihtamisesta?
Kommentit (157)
Monet ovat maininneet, että se on ollut näkyvissä jo lapsesta saakka. Olisi kiinnostavaa tietää, miten se sitten on ollut näkyvissä.
Tai oma poikani (5-v.) rakastaa vaaleanpunaista, mekkoja ja korkokenkiä, mutta myös autoja ja kaiken maailman remuamista. Toisaalta en yhtään ihmettelisi, jos se myöhemmin tulisi homo/transkaapista, mutta tavallaan myös ihmettelisin, kun tuntuu olevan kiinnostuksenkohteissaan niin kaksijakoinen.
Me vanhemmat ei olla mistään wokeimmasta päästä eli ei tyrkytetä lapselle mitään ajatusta, että hän olisi tyttö. Enemmänkin puhutaan, että kaikilla ihmisillä on omat kiinnostuksensa eikä niitä kannata jakaa sukupuolen mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niistä leikkauksista niin jos miehestä naiseksi niin paljon tietoa tulisi lukea. Olen vasta hiljattain ymmärtänyt että se rööri mikä tehdään miehille niin ei vastaa mitenkään naisen emätintä. Emätinhän kostuu ja myös tavallaan putsaa itsensä. Miehestä naiseksi niin saattaa tuottaa vaikeuksia pitää tämä puhtaana. Olisi hyvä muistaa myös että siinä on se peräaukko ihan lähettyvillä.
Entäpä vanhemmiten kun saa avulla pestyä itsensä kerran viikossa jos enää sillonkaan.
Miten paikat pysyy puhtaana.
Kertovatko ihmiset näistä haittapuolista avoimesti?
Vierailija kirjoitti:
Niistä leikkauksista niin jos miehestä naiseksi niin paljon tietoa tulisi lukea. Olen vasta hiljattain ymmärtänyt että se rööri mikä tehdään miehille niin ei vastaa mitenkään naisen emätintä. Emätinhän kostuu ja myös tavallaan putsaa itsensä. Miehestä naiseksi niin saattaa tuottaa vaikeuksia pitää tämä puhtaana. Olisi hyvä muistaa myös että siinä on se peräaukko ihan lähettyvillä.
Entäpä vanhemmiten kun saa avulla pestyä itsensä kerran viikossa jos enää sillonkaan.
Miten paikat pysyy puhtaana.
Kertovatko ihmiset näistä haittapuolista avoimesti?
Transprosessiin lähteville ihmisille kerrotaan tietenkin eri vaihtoehdot ja niiden riskit jne.
Juuri siksihän monet ei päädy genitaalikirurgiaan, että se ei vielä nykylääketieteellä toimi niin hyvin kuin olisi toivottavaa.
Vierailija kirjoitti:
Monet ovat maininneet, että se on ollut näkyvissä jo lapsesta saakka. Olisi kiinnostavaa tietää, miten se sitten on ollut näkyvissä.
Tai oma poikani (5-v.) rakastaa vaaleanpunaista, mekkoja ja korkokenkiä, mutta myös autoja ja kaiken maailman remuamista. Toisaalta en yhtään ihmettelisi, jos se myöhemmin tulisi homo/transkaapista, mutta tavallaan myös ihmettelisin, kun tuntuu olevan kiinnostuksenkohteissaan niin kaksijakoinen.
Me vanhemmat ei olla mistään wokeimmasta päästä eli ei tyrkytetä lapselle mitään ajatusta, että hän olisi tyttö. Enemmänkin puhutaan, että kaikilla ihmisillä on omat kiinnostuksensa eikä niitä kannata jakaa sukupuolen mukaan.
Minun läheiseni tapauksessa se oli nähtävissä ihan siitä, että hän sanallisesti ilmaisi asian. Ei siis mistään stereotyyppisistä "tyttöjen leikeistä".
Olen syntynyt vuonna 1970.
Mulla oli neljä vuotiaana vaihe kun mua piti kutsua Pekaksi. Vaihe meni ohi parissa kuukaudessa.
Olin myös vähä poikamainen tyyliltäni.
Hetero olen, ehkäpä hiema bi-curious, kolme aikusta lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt vuonna 1970.
Mulla oli neljä vuotiaana vaihe kun mua piti kutsua Pekaksi. Vaihe meni ohi parissa kuukaudessa.
Olin myös vähä poikamainen tyyliltäni.
Hetero olen, ehkäpä hiema bi-curious, kolme aikusta lasta.
Transsukupuolisilla se vaihe ei mene ohi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet ovat maininneet, että se on ollut näkyvissä jo lapsesta saakka. Olisi kiinnostavaa tietää, miten se sitten on ollut näkyvissä.
Tai oma poikani (5-v.) rakastaa vaaleanpunaista, mekkoja ja korkokenkiä, mutta myös autoja ja kaiken maailman remuamista. Toisaalta en yhtään ihmettelisi, jos se myöhemmin tulisi homo/transkaapista, mutta tavallaan myös ihmettelisin, kun tuntuu olevan kiinnostuksenkohteissaan niin kaksijakoinen.
Me vanhemmat ei olla mistään wokeimmasta päästä eli ei tyrkytetä lapselle mitään ajatusta, että hän olisi tyttö. Enemmänkin puhutaan, että kaikilla ihmisillä on omat kiinnostuksensa eikä niitä kannata jakaa sukupuolen mukaan.
Minun läheiseni tapauksessa se oli nähtävissä ihan siitä, että hän sanallisesti ilmaisi asian. Ei siis mistään stereotyyppisistä "tyttöjen leikeistä".
No minunkin poikani on ollut ihan pienestä pitäen kiinnostunut siitä, että miksi tytöillä on pimpit ja pojilla pippelit. On useaan otteeseen sanonut, että haluaa olla mieluummin tyttö ja haluaisi pimpin. Puhuttiin muutama kuukausi sitten lisääntymisestä ja kerroin, että naisilla on munasoluja ja miehillä siittiöitä. Välillä hän aina mainitsee surullisesti, että hänkin haluaisi munasoluja. Olen tosin aika varma, ettei hän edelleenkään tarkalleen tiedä mitä ne munasolut edes ovat. :D
Mutta mistä noista pienistä lapsista tietää, että tietääkö ne todellakin mitä he sanovat puhuessaan? Tai tänä aamuna poikani sanoi olevansa pupu ja loikki ympäri asuntoa. En silti epäile hänen olevan translajinen.
Näkyikö läheisesi transisuus sitten mitenkään muuten kuin sanallisesti? Ja jos olet se, jonka läheinen päätyi päättämään päivänsä, niin olen pahoillani menetyksesi johdosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ällistyttävä määrä vihapostia?
Oli jonkin verran vaikea asia minulle, etenkin kun kyseessä oli vielä hyvin nuori lapsi. Toisaalta varmaan helpompi niin, että asiaan ehdittiin tottua.
Yritin varmaan vähän tarjota ajatuksena että vaikka on tyttö niin voi tehdä poikien asioita ja vaikka tykätä tytöistä. Lapsi oli hyvin johdonmukainen tässä asiassa. Murrosikää kohti alkoi olla kehodysforioita ja ahdistuksia. Haettiin apua nuorisopsykiatrisasta, ja siellä todettiin että lapsen käsitys sukupuolestaan ei vastaa hänen biologista sukupuoltaan. Edettiin transpolin tutkimuksiin.
HUS:in transpolilla oli hyvin asiallista ja ammattitaitoista väkeä. Kaikki, jok ikinen, joutui psykiatrille. Nuori kävi siellä mielellään, joskin transnuorilla on vähän sellainen tunne että kyseessä on esterata, jokainen väärä vastaus siirtää takaisin aloitusruutuun.
Kaikki masennukset ja ahdistukset ja muut pitää olla hoidettuna ja kontrollissa, muuten ei asiat etene. Vanhemmille ja läheisille oli myös apuja tarjolla. Seta osoittautui yllättävän hyväksi ja asialliseksi paikaksi myös perheille.
Jälkikäteen ajatellen pakko tunnustaa että suurin ongelmani oli "mitä muutkin sanovat". Häpeän sitä hieman. Toisaalta lapsen oma tahta ei askarruttanut. Tiesin että hän oli toistakymmentä vuotta ollut täysin varma asista.
Sukulaiset ja tuttavat ovat kuitenkin ottaneet asian aika hyvin, vanhimmatkin. Varmaan tykönään ihmetelleet mutta päin naamaa ei kukaan ole avautunut. En usko että pojan nykyiset opiskelu- tai työtoverit välttämättä tiedostavat että hän on trans, toisaalta tunnistan itse transsukupuoliset kohtalaisesti.Ainahan ei voi tietää eikä tarvitsekaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa täällä ennakkoluuloisia ja ilkeitä ihmisiä.
Ei ole ennakkoluuloisuutta vastustaa ilmiselvän mielenterveyshäiriön näkemistä terveenä olotilana.
Onhan sinulla tuossa heti ennakkoluulo, että transsukupuolisuus olisi sellainen mielenterveyshäiriö, jota voitaisiin hoitaa jonkinlaisilla eheytyshoidoilla. Tai sitten ennakkoluulo, että transihmisiä ei voi eikö pidä auttaa mitenkään.
Nuohan ei ole mitään muuta kuin tietämätöntä ennakkoluuloa. Tietämättömyys ja ennakkoluuloisuus olis vielä ok, mutta kun niihin liityyy ilkeyttä ja pahantahtoisuutta, niin ne ei aiheuta muuta kuin pahaa.
Transsukupuolisuuskokemus on aina oire jostakin seuraavista mielenterveyshäiriöistä: 1. ahdistuneisuushäiriö, 2. kehonkuvanhäiriö, 3. pakko-oireinen häiriö tai 4. skitsofrenia. 3 ensin mainittua voivat esiintyä myös päällekkäin. Kaikkiin edellä mainittuihin häiriöihin oikea hoito on psykoterapia ja tarvittaessa psyykenlääkitys.
Transsukupuolisuutta ei hoideta psykoterapialla ja psyykenlääkityksellä. Sitä on yritetty tuloksetta vuosikymmeniä, eikä se toimi. Se tie on siis jo katsottu.
Ei mitään transsukupuolisuutta varsinaisena ilmiönä olekaan olemassa, vaan pitäisi hoitaa noita 4:ää mainitsemaani oikeaa syytä kyseisiin oireisiin.
Minä haluaisin vieläkin tietää, miten minun sisarukseni oli alle 2-vuotiaana onnistunut sairastumaan mainitsemiisi mielenterveyden häiriöihin? Ja miksei hän parantunut psykiatrisella hoidolla?
Niin luuletko sinä, ettei transsukupuolisuutta ole yritetty hoitaa kaikkina noina muinakin häiriöinä, täysin tuloksetta?
Transhoitoihinhan on päädytty ainoastaan siksi, kun mikään muu hoitomuoto ei ole auttanut transsukupuolisia ihmisiä.
Väite, ettei transsukupuolisuutta ilmiönä ole olemassa, on täysin absurdi.
En voi pelkästään kirjoituksesi pohjalta antaa 100-prosenttista vastausta sisaruksesi tapaukseen. On kuitenkin aivan tavallista, että lapsilla esiintyy mielikuvitusmaailmoja. Psykiatristen hoitojen tulokset ylipäätään vaihtelevat potilaitten välillä. Sukupuoli on käsitteenä pelkkää biologiaa, joten ihminen ei voi syntyä väärään sukupuoleen. Myöskään käsitteessä "sukupuoli-identiteetti" ei ole mitään järkeä, koska ei ole olemassa mitään yhtä ainoaa tapaa olla mies/nainen tai poika/tyttö. Eikä Suomen laissakaan mainita kummallekaan sukupuolelle tiettyä käyttäytymistä, pukeutumista tai mielenkiinnon kohteita.
Niin, minä katsos omasta kokemuksesta lähtien tiedän, että sinun hypoteesisi tästä asiasta on ihan puppua.
Asiaa läheltä vierestä seuranneena ei voi olla mitään muuta mieltä kuin että sisarukseni on synnynnäisesti aina kokenut olevansa eri sukupuolta kuin mitä hän on ulkoisesti ollut. Hän kun tosiaan toi asian esille heti siinä vaiheessa, kun osasi puhua, eikä se siitä enää muuksi muuttunut.
Eli psykiatristen hoitojen tulokset vaihtelevat, mutta transhoitojen pitäisi sinun mielestä olla täydellisesti toimivia? Ainakin yleensä esitätte, että jos pari prosenttia hoidetuista katuu hoitoja, niin koko transhoidot on väärä hoitomuoto? Mutta kun psykiatrinem hoito ei korjannut sisarukseni transsukupuolisuutta, niin se ei kerro mitään siitä, että psykiatrinen hoito on väärä hoitomuoto transsukupuolisuuteen? 🤔
Luuletko oikeasti, että juuri kukaan uskoo keksimääsi tarinaa "sisaruksestasi"? Ei kukaan 2-vuotias kykene puhumaan mainitsemistasi yksityiskohdista. Oletko Seta ry:n, Trasek ry:n tai Trans ry:n aktivisti? Ainakin sinulla on hyvä mielikuvitus, joten voisit harkita kirjailijan uraa.
Oletko tosissasi? Että kukaan 2-vuotias ei osaa sanoa olevansa tyttö (tai poika)? Missä maailmassa sinä oikein elät?
En kuulu yhtään mihinkään järjestöön enkä ole mikään aktivisti. Puhun henkilökohtaisesta lähtökohdasta läheiseni menettäneenä ihmisenä. Mikä tässä on sinusta epäuskottavaa? Kuvitteletko oikeasti, että transihmiset on olemassa vaan jossain tyhjiössä, eikä meitä heidän läheisiä ole olemassa? Vai mitä?
2-vuotias tulkitsee sukupuolensa pelkästään kehollisten ominaisuuksiensa perusteella, joka onkin ainoa järjellinen tulkinta. Se ei tietenkään sulje pois lapsilla yleisiä mielikuvitusmaailmoja. Ilmeisesti transit elävät pysyvästi mielikuvitusmaailmassa, jolloin kyseessä on mielenterveyshäiriö.
Väitteesi ei pidä paikkaansa. Sinä unohdat, että puhut ihmiselle, joka on seurannut tätä asiaa vierestä erittäin lähellä. Eivät sinun valheesi pysty minuun vaikuttamaan. Minä olen nähnyt, elänyt ja kokenut sitä, että ihmisellä on pienestä lapsesta saakka käsitys siitä, että hänen kuuluisi olla eri sukupuolta kuin mitä hänen kehonsa on. Ja että tämä on aiheuttanut hänelle kärsimystä.
2-vuotias ei kertakaikkiaan ole voinut ehtiä sairastua mihinkään mielenterveyshäiriöön, eikä mikään tunnettu mielenterveyshäiriö aiheuta sellaista, että ihmisellä olisi koko elämänsä kestänyt tunne siitä, että hänen kuuluisi olla eri sukupuolta kuin se keho, mihin on syntynyt.
Etkö ole kuullut lastenpsykiatriasta? Jo raskauden aikaiset ja erityisesti synnytykseen liittyvät yksityiskohdat saattavat kasvattaa myöhemmin havaittavien mielenterveyshäiriöitten riskiä. Kaikkien mainitsemieni neljän mielenterveyshäiriön oireissa on useita yhtäläisyyksiä niihin oireisiin, joita transsukupuolisuusdiagnoosia hakevat kertovat kokevansa. Erityisen paljon yhtäläisyyksiä löytyy kehonkuvanhäiriön osalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt vuonna 1970.
Mulla oli neljä vuotiaana vaihe kun mua piti kutsua Pekaksi. Vaihe meni ohi parissa kuukaudessa.
Olin myös vähä poikamainen tyyliltäni.
Hetero olen, ehkäpä hiema bi-curious, kolme aikusta lasta.
Transsukupuolisilla se vaihe ei mene ohi.
Se vaihe ei mene ohi, koska transit ovat mielenterveyshäiriöisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä merkitystä tuolla on? Sehän on ihan helppoa vaihtaa vaikka vuosittain nykyään. Ei se ole muuta kuin ilmoitus digi-virastoon, saat uuden henkilötunnuksen ja nimikin muuttuu haluamaksesi. Ei se ole sen kummempaa. Vuoden kuluttua voi taas vaihtaa takaisin.
On sillä merkitystä, koska
1. Translaki uhkaa naisten ja tyttöjen oikeuksia.
2. Mielenterveyshäiriö ei parane passin väärällä sukupuolimerkinnällä.
3. Lakien ei pidä tukea luonnonvastaista vallankumousta.
Ei noilla ole mitään merkitystä meille, jotka emme usko noihin asioihin mihin sinä uskot.
Teillä onkin aivan oma uskontonne, jota kutsutaan transideologiaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän se alkuun helppoa ollut kun oma lapsi tunki tekohännän takapuoleensa ja säksätti oravana ohikulkijoille saadakseen pähkinöitä.
Koska mielenterveyshäiriöistä kärsivien kanssa kuuluu tätä nykyä leikkiä mukana, niin meillä on siitä lähtien ollut lapsen sijaan kurre.
Nyt siihen on jo tottunut, mutta ihmettelen kyllä että miten se ei muista mihin niitä pähkinöitä on maahan kaivanut.
Vierailija kirjoitti:
Ällistyttävä määrä vihapostia?
Oli jonkin verran vaikea asia minulle, etenkin kun kyseessä oli vielä hyvin nuori lapsi. Toisaalta varmaan helpompi niin, että asiaan ehdittiin tottua.
Yritin varmaan vähän tarjota ajatuksena että vaikka on tyttö niin voi tehdä poikien asioita ja vaikka tykätä tytöistä. Lapsi oli hyvin johdonmukainen tässä asiassa. Murrosikää kohti alkoi olla kehodysforioita ja ahdistuksia. Haettiin apua nuorisopsykiatrisasta, ja siellä todettiin että lapsen käsitys sukupuolestaan ei vastaa hänen biologista sukupuoltaan. Edettiin transpolin tutkimuksiin.
HUS:in transpolilla oli hyvin asiallista ja ammattitaitoista väkeä. Kaikki, jok ikinen, joutui psykiatrille. Nuori kävi siellä mielellään, joskin transnuorilla on vähän sellainen tunne että kyseessä on esterata, jokainen väärä vastaus siirtää takaisin aloitusruutuun.
Kaikki masennukset ja ahdistukset ja muut pitää olla hoidettuna ja kontrollissa, muuten ei asiat etene. Vanhemmille ja läheisille oli myös apuja tarjolla. Seta osoittautui yllättävän hyväksi ja asialliseksi paikaksi myös perheille.
Jälkikäteen ajatellen pakko tunnustaa että suurin ongelmani oli "mitä muutkin sanovat". Häpeän sitä hieman. Toisaalta lapsen oma tahta ei askarruttanut. Tiesin että hän oli toistakymmentä vuotta ollut täysin varma asista.
Sukulaiset ja tuttavat ovat kuitenkin ottaneet asian aika hyvin, vanhimmatkin. Varmaan tykönään ihmetelleet mutta päin naamaa ei kukaan ole avautunut. En usko että pojan nykyiset opiskelu- tai työtoverit välttämättä tiedostavat että hän on trans, toisaalta tunnistan itse transsukupuoliset kohtalaisesti.Ainahan ei voi tietää eikä tarvitsekaan.
Tämä kuvaa pitkälti myös minun kokemuksiani. En vain olisi osannut kirjoittaa yhtä hyvin. Tutkimusvaiheen aikana välttelin lapsestani puhumista, kun asia oli itsellenikin vielä vaikea, mutta nykyisin lapseni transsukupuolisuuden mainitseminen ei ole ongelma, tosi näitä tilanteita tulee hyvin harvoin, lähinnä vanhojen tuttujen kanssa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työkaverin teinityttö ilmoitti olevansa oikeasti poika, vain muuttaakseen mieltään parin vuoden päästä. Ja noiden oikkuja siis pitäisi myötäillä?
Tekee niinkuin itse tahtoo. Kysyisin kuitenkin, mitä parempaa toisi elämäänsä. Mikä muuttuisi. Onko virallisella vaihdoksella jotain oleellista merkitystä. Kannattaisikö minunkin tehdä se, koska minulle aivan sama olenko mies vai nainen. Samat vastuut, samat tunteet kummallakin.
Vierailija kirjoitti:
Tekee niinkuin itse tahtoo. Kysyisin kuitenkin, mitä parempaa toisi elämäänsä. Mikä muuttuisi. Onko virallisella vaihdoksella jotain oleellista merkitystä. Kannattaisikö minunkin tehdä se, koska minulle aivan sama olenko mies vai nainen. Samat vastuut, samat tunteet kummallakin.
Voi olla, että juridisen sukupuolen vaihto on vain ensiaskel. Käytännön hyötyä siitä on siinä vaiheessa, kun haluaa vaihtaa henkilöpaperinsa.
Ei noilla ole mitään merkitystä meille, jotka emme usko noihin asioihin mihin sinä uskot.