Muita joiden on vaikea käsittää ettei lapsi ole oma jatke
Tiedän että meitä on loputtomasti mutta vertaistukea on silti vaikea saada. Jokin defenssi ja kieltäminen estää sen.
Tunnen jotain surua siitä että lapsi itsenäistyy ja pärjää ilman minua, ei ole minusta riippuvainen eikä enää edes tekemisissä. Joskushan hän oli samaa vartaloa kanssani ja pitkään vielä sen jälkeenkin pystyin hallitsemaan hänen kehoaan ja mielipiteitään kuin omiani. Saavutetuista eduista luopuminen tuntuu pahalta ja olen aina ollut huono oppimaan uutta. Elämän merkityksettömyys tuntuu pahalta kun on rakentanut sen pohjalle joka muutti muualle. Koko tähänastisen elämäni olen elänyt lisääntymistä varten ja tyhjä koti tuntuu nyt pahalta. Tekisi mieli lisääntyä mutten pysty :(
Kommentit (28)
Lapset itsenäistyvät, mutta ikääsi kuuluu toisten ihmisten saavutuksilla lesoilu. Ei sitä tarvitse lopettaa eikä omia saavutuksia hankkia edelleenkään :)
Olet jos ottanut askeleen eteenpäin kun pystyt tunnistamaan ongelman. Vertaistukea voi silti olla vaikea löytää, jos muut eivät ole tehneet samaa.
Vierailija kirjoitti:
Aivan kuin itseni kirjoittama, paitsi että en ole koskaan pystynyt pukemaan sanoiksi mistä paha olo ja kärttyisyys nyt yhtäkkiä vanhemmiten johtuu.
Jos et pysty olemaan purkamatta pahaa oloasi viattomiin nuoriin naisiin, niin siinä on sinulla sitten oppimisen paikka vielä.

Ei vanha koira opi enää uusia temppuja.
Miten voi tulla yllätyksenä, että lapsen kuuluukin elää itsenäistä elämää, eikä olla sinun jatkeesi ja lelusi?
Älä ihmettele, jos pentu ei ole tekemisissä kanssasi tätä menoa. Jos et nyt ryhdistäydy, menetät yhteyden kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan kuin itseni kirjoittama, paitsi että en ole koskaan pystynyt pukemaan sanoiksi mistä paha olo ja kärttyisyys nyt yhtäkkiä vanhemmiten johtuu.
Jos et pysty olemaan purkamatta pahaa oloasi viattomiin nuoriin naisiin, niin siinä on sinulla sitten oppimisen paikka vielä.
Ei vanha koira opi enää uusia temppuja.
Paskan marjat. Vanhat koirat nimenomaan voivat oppia uusia temppuja (siis ihan kirjaimellisesti vanhat koirat) ja ihminenkin voi oppia ja kehittyä niin kauan kuin aivot toimivat.
Vauvani on jo 36v ja tekisi mieli vieläkin hoivata ja pyyhkiä hänen pyllyään :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan kuin itseni kirjoittama, paitsi että en ole koskaan pystynyt pukemaan sanoiksi mistä paha olo ja kärttyisyys nyt yhtäkkiä vanhemmiten johtuu.
Jos et pysty olemaan purkamatta pahaa oloasi viattomiin nuoriin naisiin, niin siinä on sinulla sitten oppimisen paikka vielä.
Ei vanha koira opi enää uusia temppuja.
Paskan marjat. Vanhat koirat nimenomaan voivat oppia uusia temppuja (siis ihan kirjaimellisesti vanhat koirat) ja ihminenkin voi oppia ja kehittyä niin kauan kuin aivot toimivat.
Niin kauan kuin aivot toimivat...
Vierailija kirjoitti:
Oöihan tämä provoilua olihan?
On. Aloin epäillä kun väitti hallinneensa lastaan noin suvereenisti, sanavalinta "lisääntyminen" varmisti että trollaustahan tuo.
Ei taida olla minkään ikäisiä lapsia ketjun aloittajalla.
Miten joku voi hallita lastensa kehoa JA mielipiteitä? Miksi tällaista soopaa kirjoitat?
Hirveää kuinka kauan kestää ennen kuin ihminen saa päättää seuransa!
Vierailija kirjoitti:
Miten joku voi hallita lastensa kehoa JA mielipiteitä? Miksi tällaista soopaa kirjoitat?
Aloittaja on joko trolli, jolla ei oikeasti ole lainkaan lapsia tai sitten henkistä väkivaltaa säännöllisesti käyttänyt kotikiusaaja, joka nyt uhriutuu, kun jälkikasvu onkin päässyt omaan elämäänsä ja hänen ulottumattomiinsa.
Ei muuta kuin parempaa jatkoa, jos ei oma riitä. (kuten Suomalaisessa sketsisarjassa aikanaan toivottivat)
Miksi aina sanotaan että saa tyydytystä itselleen seuratessaan lasten kasvua ja kehitystä, mutta kuitenkin seksielämän alkaessa kytätään ja pyritään hankaloittamaan sitä kaikin tavoin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan kuin itseni kirjoittama, paitsi että en ole koskaan pystynyt pukemaan sanoiksi mistä paha olo ja kärttyisyys nyt yhtäkkiä vanhemmiten johtuu.
Jos et pysty olemaan purkamatta pahaa oloasi viattomiin nuoriin naisiin, niin siinä on sinulla sitten oppimisen paikka vielä.
Ei vanha koira opi enää uusia temppuja.
Tämä vanha hokema koirista ei kylläkään pidä paikkaansa. t.kokemus
Vierailija kirjoitti:
Miksi aina sanotaan että saa tyydytystä itselleen seuratessaan lasten kasvua ja kehitystä, mutta kuitenkin seksielämän alkaessa kytätään ja pyritään hankaloittamaan sitä kaikin tavoin?
Koska seksielämän alkaminen tarkoittaa ettei lapsi ole enää lapsi, silloin aletaan siirtyä ns. aikuisten juttuihin. Seksin kieltäminen on yritys hallita jälkikasvun elämää ja estää itsenäisyys.
Itse hankin heti koiran kun lapset lähtivät. Koiran voi sentään vielä hankkia kuin muunkin omaisuuden eikä se voi lähteä :)
Vierailija kirjoitti:
Miksi aina sanotaan että saa tyydytystä itselleen seuratessaan lasten kasvua ja kehitystä, mutta kuitenkin seksielämän alkaessa kytätään ja pyritään hankaloittamaan sitä kaikin tavoin?
Kiinnostaa niin kauan kuin pysyvät pikkulapsina.