Te, jotka saatte isovanhemmilta lastenhoitoapua! Tunnetteko jäävänne jotain velkaa avusta?

Olen ollut omillani 14-vuotiaasta, nyt äitini auttaa hoitamalla joskus lapsiani. On leski, ei ole kauheasti muuta elämää, lapset ainoat lapsenlapset ja selvästikin tärkeintä elämässä.

Esim. isovanhemmat tarvitan tämän tästä " voimaa" ja sitähän meiltä löytyy ;-)

Sen takia aina tuonkin jonkun pienen kiitos-lahjan vanhemmilleni, jos he ovat lastamme hoitaneet. Tiedän, ettei niin tarvitsisi tehdä, mutta saan oman mieleni paremmaksi, kun annan jotain muutakin kiitokseksi kuin pelkän kiitos-sanan.

Mummoni auttoi äitiäni hoitamalla minua, äitini hoiti mummoa kun mummo tuli vanhaksi, nyt äiti auttaa minun lapseni hoidossa ja itse hoidan sitten äitiäni kun hän jossain vaiheessa tulee hoitoa tarvitsemaan. Näin se meillä menee.

Ois kauheeta, jos en itse saisi mummona hoitaa omia mahdollisia lastenlapsia... vaan vanhemmat tuntisi jäävänsä jotain velkaa..

Kääk...

Meillä n. kerran kuussa hoidossa jommassakummassa mummolassa.

Itse siis todella haluaa viettää aikaa lapsesta huolehtien. Joskus kuitenkin jos olemme käyttäneet hoitoapua paljon (useammin kuin kerran viikossa) tai pyydämme sitä lyhyellä varoitusajalla, tunnen hieman syyllisyyttä.

a auttamassa (renkaiden ja öljynvaihto, katsastukset, digiboxin asennukset, kellojen ajastamiset...) ja vieläkin silloin tällöin auttelee. Ja ennen kuin äidin koira kuoli, niin olimme aina koiravahteina loma-ajat ja äidin yövuorojen aikana kävin aamulla töihin lähtiessä ruokkimassa ja ulkoiluttamassa.



Ja tiedän senkin, että äiti nauttii meidän muksun seurasta todella paljon (ainoa lapsenlapsi) ja poika hihkuu ilosta, kun näkee mummin tulevan.



Mutta silti päässä jyskyttää " pitää pärjätä itse, pitää pärjätä itse..."



ap

Itsekin aion omia lapsenlapsiani tulevaisuudessa hoitaa jos vaan olen kunnossa ja elossa. Meillä äitini tulee oven taakse jos ei ole nähnyt muutamaan päivään mussukkaansa...jaksaa leikkiä neidin kanssa vaikka kuinka paljon...eipä silti hän on tosi nuorikin (45)... alussa meillä oli hieman epäselvää kumpi meistä se äiti on.. nyt on sopeutunut mummon rooliin ja hoitaa sen kyllä loistekkaasti...ehkä miehen vanhempien kanssa jää sellainen olo että kiitollisuudenvelassa jossain määrin ollaan...heitä tulee muutenkin pyydettyä vähemmän kaitsijaksi vaikka ihan mielellään hoitavat.

hoitamaan lastenlapsiaan, ja auttavat aina kuin mahdollista. Järkkäävät jopa omat menonsa/ työasiansa tarvittaessa niin, että saavat olla kullannuppujensa kanssa. Olen tästä äärimmäisen onnellinen, ja on hienoa katsella kuinka he luovat kiinteää suhdetta pieniin ihmisenalkuihin.



Aikoinaan omat mummoni eivät meitä hoitaneet, ja jälkikäteen ovat olleet asiasta pahoillaan... suhteet etenkin toiseen jäivät hyvin hatariksi. Oma äitini ja isäni todella haluaa nähdä lapsenlapsiaan ja ovat monta kertaa sanoneet, että nyt on aikaa olla juuri siinä hetkessä, silloin kun minä sisaruksineni olin kotona ei heillä ollut niin aikaa paneutua leikkiä. Isänikin on monta kertaa harmitellut kun oli niin vähän meidän kanssa, mutta ei hän töiltään ehtinyt, ja hyvät muistot mulla lapsuudesta on kuitenkin. Ehkä siis käyvät läpi hiukan menneitä aikojakin.



Kuitenkin siis vapaaehtoista ja omasta halusta. Olen kyllä entistä herkemmin auttamassa myös heitä jos jotain sellaista on...sillä koitan korvata, vaikka hyvää hyvyyttäänhän nuo lasten kanssa ovat, eivät odota mitään vastapalveluksia.