Mistä tulee käsitys, että hoitajat ovat saaneet melkein tonnin palkankorotuksen?
Missä on muka hoitajat saaneet tuollaisen palkankorotuksen? Toisessa ketjussa kirjoiteltiin tuollaista.
Itse olen Attendolla töissä eli on käytössä yksityisen sosiaalialan tes. Palkkani sairaanhoitajana on kahdella kokemuslisällä on 2886,47€, ei lisiä koska päivätyö. Lähihoitajana mun kuukausipalkka olisi kahdella kokemuslisällä 2547,18€+ lisät. Lisät vaihtelee jonkun verran riippuen tehdyistä vuoroista.
Mitään lähes tonnin palkankorotusta ei ole kyllä ainakaan yksityisellä puolella näkynyt. Ei edes satasien korotuksia. Viimeisen korotus minulla oli n.85€. Tuskin on julkisellakaan puolella tullut mitään vajaan tonnin korotuksia.
Eli mistä jotkut vetää nämä juttunsa? Miksi levitellään tuollaisia valheellisia tietoja? Halutaan lisätä vihaa hoitajia kohtaan?
Kommentit (32)
Ja ei, en ole täällä työajalla vaan olen nyt talvilomalla. Töissä ei palstalla tai somessa ehdi notkua.
Ap
Lähti varmaan siitä kun katainen lupasi aikanaan sari sairaanhoitajalle, vai mille ihmeen tiina tiikerille jonkun ekstrakorotuksen. Sen lisäksi julkinen sektori sai kymmenen pinnaa, siihen päälle höperölisät joita tunnetaan vain julkisella, kertomukset miten kaikilla lisillä ja herkuilla tienataan kuussa viidestä seitsämään tonniin? Kaikki tällainen muokkaa yleistä mielipidettä.
Ei kai tuollaista kukaan vakavasti otettava tyyppi luule? Palstan idarien jutut voi nyt jättää omaan arvoonsa.
Mun peruspalkkani on noussut 500€ ja kun lisien nousu otetaan huomioon on kokonaiskorotus siinä 700€ paikkeilla.
Lähihoitaja sote tes, kotihoito. Siellä onkin parempi palkka. Itselläni täydet kokemuslisät, työkokemus 20v.
Minä en ollut näin massiivisten korotusten puolella, mutta hyvinvointialueen myötä on selvää että työskentely kunnilla ei ollut kovin tehokasta, olin ennen yksityisellä. Irtisanomisiinhan nämä korotukset johti, tämä tiedettiin tässä rahatilanteessa. Harmi ettei byrokratiaa olla purettu yhtään samalla, itse asiassa lisätty.
On kyllä surkeat palkat yksityisellä. Mulla hva:lla lähihoitajana 2940e kahdella kokemuslisällä ja monella alueella maksetaan enemmän. Lisineen n.4000e kuussa, kahta vuoroa, normilista ilman mitään hälyrahoja tms.
Niin, Tehyn sivuilla on kyllä palkkakehitys näytillä tulevassa uudessa tasopalkkausjärjestelmässä. Siellä taulukossa esitetyt ovat ilmeisesti ilman kokemuslisiä.
Ja kyllä tuossa näyttää tulevan jokaiselle tasolle, jokaiselle vaativuusluokalle, ihan selkeästi hyvät korotukset!
Ei nää mitään pieniä korotuksia ole.
Ja se miten palkka on tätä uutta järjestelmää edeltävinä vuosina noussut, niin kyllä siinäkin on mojovat korotukset moneen muuhun alaan verrattuna!
No, ehkä se tonnin palkakorotus - tai jopa suuremp, totta kai, jopa suurempi - tarkoittaa vuosipalkkaa, jos ei ihan kuukausipalkkaa!
Teillä menee hyvin. Juuri nytkin on somessa yksi hoitajan, ilmeisesti ensi- tai päivystyshoitotyössä olevan julkaisu, ja tyyppi esiintyy tuossa julkaisunsa kuvassa peak performancen huppari päällä. Peak performance lienee hupparityypin vaatteiden kalleimpaa kastia! Ei oo rahasta puutetta, ja ajellaan volkkarin katumaastureilla, omistetaan osakeasunnot ja kesämökit vaikka oltaisiin sinkkuja. No, hei, onks teillä huono palkka!
Minun palkkani on noussut alle 100e
Vierailija kirjoitti:
Mun peruspalkkani on noussut 500€ ja kun lisien nousu otetaan huomioon on kokonaiskorotus siinä 700€ paikkeilla.
Lähihoitaja sote tes, kotihoito. Siellä onkin parempi palkka. Itselläni täydet kokemuslisät, työkokemus 20v.
Minä en ollut näin massiivisten korotusten puolella, mutta hyvinvointialueen myötä on selvää että työskentely kunnilla ei ollut kovin tehokasta, olin ennen yksityisellä. Irtisanomisiinhan nämä korotukset johti, tämä tiedettiin tässä rahatilanteessa. Harmi ettei byrokratiaa olla purettu yhtään samalla, itse asiassa lisätty.
No niin, olet rehellinen sentään. Kyllähän tuo 700 e on aika mojova... Mitä se tekee vuodessa!

Minäkö en sitten ollut rehellinen?
Ap
Vierailija kirjoitti:
On kyllä surkeat palkat yksityisellä. Mulla hva:lla lähihoitajana 2940e kahdella kokemuslisällä ja monella alueella maksetaan enemmän. Lisineen n.4000e kuussa, kahta vuoroa, normilista ilman mitään hälyrahoja tms.
Tosiaan itsellä on lähihoitajana 2921€ peruspalkka HUS:lla eli 10v kokemuslisällä 3154€
Tuohon päälle vielä satojen eurojen suoritepalkkiot.
"Mitään lähes tonnin palkankorotusta ei ole kyllä ainakaan yksityisellä puolella näkynyt."
Yksityisellä puolella onkin hoitoalalla omat ja huonommat sopimukset. Ja siksi siellä onkin nyt lakkoiltu.
Hoitoala lienee ainoa merkittävä ala muutenkin jossa julkisella on paremmat palkat kuin yksityisellä.
Vierailija kirjoitti:
On kyllä surkeat palkat yksityisellä. Mulla hva:lla lähihoitajana 2940e kahdella kokemuslisällä ja monella alueella maksetaan enemmän. Lisineen n.4000e kuussa, kahta vuoroa, normilista ilman mitään hälyrahoja tms.
Höpö höpö, et pääse normilistalla neljään tonniin yhtään mitenkään kahta vuoroa tekemällä. Sitten pääset jos olet joka ikinen pyhä töissä, otat useamman hälyvuoron tai teet pelkkää yötä.
Terkkuja palkanmaksusta. Mitä saat tällaisella valehtelulla itsellesi?
Googleen laitettu kysymys "sairaanhoitajien palkkojen kehitys", vastauksena Ai:ltä:
Sairaanhoitajien palkat Suomessa ovat kasvaneet viime vuosina, ja kokonaisansioiden mediaani on tällä hetkellä noin 34003600 e/kk (sisältäen lisät). Peruspalkkojen keskiarvo oli vuonna 2023 n. 2878 e/kk. Palkat nousevat keskimäärin noin 2,5 % vuodessa. Uuteen SOTE-sopimuksen mukaiseen tasopalkkamalliin siirrytään vaiheittain, ja palkkaus korostaa enemmän tehtävän vaativuutta.
Sairaanhoitajien palkkakehityksen keskeiset piirteet:
Kokonaisansiot (sis. lisät): Mediaaniansio vuonna 2023 oli noin 3578 e/kk kunta-alalla.
Peruspalkka: Vuonna 2023 peruspalkkojen keskiarvo oli 2878 e/kk, ja odotettavissa on nousua yli 3000 euron tehtäväkohtaisissa palkoissa.
Korotukset: Sopimuskausilla on toteutettu sekä yleiskorotuksia että järjestelyeriä (esim. 2,5 % korotus joulukuussa 2025).
Lisien merkitys: Ilta-, yö- ja viikonloppulisät nostavat kokonaisansioita usein merkittävästi, keskimäärin noin 600 e/kk.
Sektoreittain: Kunnallinen sektori ja yksityinen sektori (esim. Mehiläinen, Terveystalo) noudattavat omia työehtosopimuksiaan, mutta yleinen palkkatrendi on nouseva.
"Minäkö en sitten ollut rehellinen?"
Ainakin näyttelet tietämätöntä siitä että enemmistö hoitoalan ihmisistä on julkisella puolella ja julkisen puolen palkat ovat hoitoalalla yksityisiä selvästi suuremmat. Siellä saatiin muutama vuosi sitten juuri isot korotukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun peruspalkkani on noussut 500€ ja kun lisien nousu otetaan huomioon on kokonaiskorotus siinä 700€ paikkeilla.
Lähihoitaja sote tes, kotihoito. Siellä onkin parempi palkka. Itselläni täydet kokemuslisät, työkokemus 20v.
Minä en ollut näin massiivisten korotusten puolella, mutta hyvinvointialueen myötä on selvää että työskentely kunnilla ei ollut kovin tehokasta, olin ennen yksityisellä. Irtisanomisiinhan nämä korotukset johti, tämä tiedettiin tässä rahatilanteessa. Harmi ettei byrokratiaa olla purettu yhtään samalla, itse asiassa lisätty.
No niin, olet rehellinen sentään. Kyllähän tuo 700 e on aika mojova... Mitä se tekee vuodessa!
Minäkö en sitten ollut rehellinen?
Ap
EN tiedä, mikä sinä olet. En tiedä sitäkään, mikä sun työkokemusmäärä on. Enkä tiedä sun työn vaativuudesta mitään. Mutta palkkaa saat! Joten ei sulla pitäs mitään valittamista olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä surkeat palkat yksityisellä. Mulla hva:lla lähihoitajana 2940e kahdella kokemuslisällä ja monella alueella maksetaan enemmän. Lisineen n.4000e kuussa, kahta vuoroa, normilista ilman mitään hälyrahoja tms.
Höpö höpö, et pääse normilistalla neljään tonniin yhtään mitenkään kahta vuoroa tekemällä. Sitten pääset jos olet joka ikinen pyhä töissä, otat useamman hälyvuoron tai teet pelkkää yötä.
Terkkuja palkanmaksusta. Mitä saat tällaisella valehtelulla itsellesi?
Katsoin edellisen palkkalaskelman. Älä itse valehtele.
Väittävät että hoitoalalla on työntekijäpula ja siksi palkkoja piti nostaa. Miksi siis ap ei vaan mene muualle töihin, jonnekin jossa saa parempaa palkkaa, kun kerran työpaikkoja on kamalasti auki eikä tekijöitä löydy? Luulisi olevan helppo löytää paremmin palkattu työ, jos kerran työvoimapula on totta.
tämä on jatkumoa hoitajia kohtaan tehtävään mustamaalaukseen jonka käynnisti fasistinen Marin ex viisikko hallinto kun yrittivät pakottaa kaikki hoitajat ottamaan hengenvaarallisia koronarokotteita jotka eivät mitenkään estäneet koronaa leviämästä... Suomen historian suurimpia ihmisoikeusrikkomuksia, Marin ex viisikko hallinnolle pitäis antaa einkautiset vankeustuomiot
Vierailija kirjoitti:
"Minäkö en sitten ollut rehellinen?"
Ainakin näyttelet tietämätöntä siitä että enemmistö hoitoalan ihmisistä on julkisella puolella ja julkisen puolen palkat ovat hoitoalalla yksityisiä selvästi suuremmat. Siellä saatiin muutama vuosi sitten juuri isot korotukset.
En näyttele yhtään mitään. Tiedän kyllä, että julkisella puolella on isommat palkat. Täällä palstalla vain haluta luoda lisää vihaa hoitajia kohtaan jakamalla sellaista tietoa, että kaikki ovat saaneet isot korotukset.
Tuo keskustelu minkä linkkasin liittyy Attendoon. Eli kyse yksityisen sosiaalialan tesistä joka nyt katkolla, kun sopimuskausi loppui. Nyt haetaan uutta sopimusta. Miksi pitää vetää julkisen puolen palkat ja korotukset keskusteluun mikä liittyy Attendoon?
Ap
Täällä kirjoitetaan massiivisesta palkanlisäyksestä. Mistä tuollaiset harhaluulot tulee?
https://www.vauva.fi/keskustelu/6415471/attendo-palkkasi-500-hoitajaa-f…