Ei enää parisuhdetta
Miksi haluaisin parisuhteen kun on dildo ja vakituinen puhelinseksi tyyppi, jota en ole koskaan nähnyt. Seksi on upeaa, voi toteuttaa pimeimpiä fantasioita ja saada valtavia orgasmeja. Ei ihmissuhdeongelmia, sotkusia lakanoita, joustamista toisen vuoksi, kompromisseja, haisevia sukkia jne. Ihmissuhteiksi riittää muutama hyvä ystävä ja kaverit ja ruuasta saa myös mielihyvää. Ooh, ihanaa elämää.
T. 50 vee maisterinainen.
Kommentit (23)
Rakkaudentunteen vuoksi parisuhteessa ollaan. Ei seksin.
Samoilla linjoilla.
Keskityn luontoon, liikuntaan, eläimiin ja lukemiseen.
En ole ollut miehen kanssa rakastuneenakaan samalla aaltopituudella ja miehet itse sanovat, että pettäminen (porno, muiden kuolaaminen ja muista fantasiointi jopa seksin aikana) kuuluvat asiaan. :/
Kokemukseni mukaan asiaan kuuluu myös minun kehoni haukkuminen vaikka kuinka treenaisin, sillä en voi säilyä teininä. Samoin pitäisi aina olla posliini, sileät kainalot, sileät sääret. Yksi mies vaati ajelemaan käsikarvatkin, joita minulla pitää etsimällä etsiä? Seksistä menee myös hohto kun se on ihme pornosuoritusta ja tiedät samalla miehen muut puuhat.
Olen mielummin yksin jatkossa.
N35
Vierailija kirjoitti:

Oletpa sä onnistunut tapaamaan omituisia miehiä. Tinderistäkö sä ne löysit?
Niin. Parisuhde on mahdollisuus ei onneksi velvollisuus. - Muutenhan sitä saattaisi käydä paineet liian kovaksi löytää kumppani.
Ja koska itse olen elänyt vuosia sinkkuna ja minulla kokonaan jäänyt kokematta pidempi parisuhde, niin olen antanut ymmärtää, että joidenkin mielestä minusta ei yksinkertaisesti ole elämään parisuhteessa, koska eivät voi kuvitella, että mies voisi elää vuosia sinkkuna enimmäkseen tyytyväisenä eloonsa, jossa huolehtii niin itsestään kuin läheisitään ja ympäristöstään. Ja jos tähän lisään vielä, ettei itseäni kiinnosta yhden yön suhteet tms niin saan itsaani homoleiman tai hih-huli luokituksen ellen sitten ole heudän mielestä vain munaton impotentti taikatkeroitunut koulukiusattu.
Oletko ajatellut, mikä muu entisiä miesystäviäsi yhdistää kuin sinä itse?
Vierailija kirjoitti:
Samoilla linjoilla.
Keskityn luontoon, liikuntaan, eläimiin ja lukemiseen.
En ole ollut miehen kanssa rakastuneenakaan samalla aaltopituudella ja miehet itse sanovat, että pettäminen (porno, muiden kuolaaminen ja muista fantasiointi jopa seksin aikana) kuuluvat asiaan. :/
Kokemukseni mukaan asiaan kuuluu myös minun kehoni haukkuminen vaikka kuinka treenaisin, sillä en voi säilyä teininä. Samoin pitäisi aina olla posliini, sileät kainalot, sileät sääret. Yksi mies vaati ajelemaan käsikarvatkin, joita minulla pitää etsimällä etsiä? Seksistä menee myös hohto kun se on ihme pornosuoritusta ja tiedät samalla miehen muut puuhat.
Olen mielummin yksin jatkossa.
N35
Mistähän tuollaisen miehen olet löytänyt? Oletkohan alitajuisesti hakenut tuollaisen miehen kun pelkäät rakkautta ja sinulle oikeaa ihmistä. Eihän tuo tyyppi normaalilta kuulosta.
Niitä miehiä on yllättävän paljon, joilla on kaikenlaisia mielipiteitä siitä miltä naisen kuuluisi näyttää. Tämä siis riippumatta miehen omasta ulkonäöstä. Naisen pitäisi olla treenattu ja puunattu, vaikka mies itse on kaikkea muuta.
En ole koskaan ollut parisuhteessa enkä näitä kokemuksianne luettuani tule koskaan olemaankaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se lihanhimo vielä iskee
Voi olla mutta mitä sitten itselläni (miehellä) en oöe eläessäni harrastanut seksiä (kumppanin kanssa). Vvälillä on syyhynnyt ja kutissut enemmän, niin ei seksittömään elämään kuole. Sensijaan välillä tuntuu kuin se olisi ainoa asia jonka kautta voisi saavuttaa fyysiistä nautintoa ja iloa. Tai ilman tuota kokemysta leimataan kokemattomaksi vaikka maailmassa on n kappaletta asioita, joita voi kokea ja joista voi nauttia ja tai iloita.
Voimaantunut nainen ei tarvitse miestä mihinkään.
Patriarkaatti on sortanut naisia kymmenientuhansien vuosien ajan ja nyt on viimein aika laittaa sille sorrolle piste.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samoilla linjoilla.
Keskityn luontoon, liikuntaan, eläimiin ja lukemiseen.
En ole ollut miehen kanssa rakastuneenakaan samalla aaltopituudella ja miehet itse sanovat, että pettäminen (porno, muiden kuolaaminen ja muista fantasiointi jopa seksin aikana) kuuluvat asiaan. :/
Kokemukseni mukaan asiaan kuuluu myös minun kehoni haukkuminen vaikka kuinka treenaisin, sillä en voi säilyä teininä. Samoin pitäisi aina olla posliini, sileät kainalot, sileät sääret. Yksi mies vaati ajelemaan käsikarvatkin, joita minulla pitää etsimällä etsiä? Seksistä menee myös hohto kun se on ihme pornosuoritusta ja tiedät samalla miehen muut puuhat.
Olen mielummin yksin jatkossa.
N35
Mistähän tuollaisen miehen olet löytänyt? Oletkohan alitajuisesti hakenut tuollaisen miehen kun pelkäät rakkautta ja sin
Kolme eri miestä... Osa ikävämpiä kuin toiset, mutta se paraskin heistä piti ihan itsestäänselvyytenä, että porno ja muiden kuolaaminen kuuluvat asiaan ja muu on valhetta. Että nainen voi ehkä haluta omaa miestään päivittäin ja olla uskollinen mutta miehen luontoon se ei kuulu.
Jos vika onkin minussa eikä miehissä niin silti parempi olla yksin? Näin ainakin sen järkeilen.
N35
Jotkun ihmiset nyt vaan vetää puoleensa jonkun laisia, toisia ihmisiä. Sitten je joku toistaa saman asian monesti uudestaan. Sitten se ihmettelee asiaa keskustelupalstalla. Sitten se haukkuu kaikki miehet, vaikka syy kaikkeen on siinä itsessään.
Vierailija kirjoitti:
Rakkaudentunteen vuoksi parisuhteessa ollaan. Ei seksin.
Itse olen ensisijaisesti parisuhteessa säännöllisen seksin vuoksi, läheisyys tulee kaupanpäällisenä ja molemmat yhdessä pitää yllä rakkaudentunnetta. Tässä on tietenkin sellainen huono puoli, että jo viikonkin seksitauot himmentää aika nopsaan sitä rakkaudentunnetta. Mikäli yhteinen seksi vähenisi alle kertaan viikossa pysyvästi eikä puhuminenkaan auttaisi, ei siinä varmasti olisi muuta tehtävissä kuin erota ja alkaa katsella seuraavaa säännöllistä seksiä haluavaa naista elämääni. Onneksi ei ole tarvinnut näin tehdä.
M57
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samoilla linjoilla.
Keskityn luontoon, liikuntaan, eläimiin ja lukemiseen.
En ole ollut miehen kanssa rakastuneenakaan samalla aaltopituudella ja miehet itse sanovat, että pettäminen (porno, muiden kuolaaminen ja muista fantasiointi jopa seksin aikana) kuuluvat asiaan. :/
Kokemukseni mukaan asiaan kuuluu myös minun kehoni haukkuminen vaikka kuinka treenaisin, sillä en voi säilyä teininä. Samoin pitäisi aina olla posliini, sileät kainalot, sileät sääret. Yksi mies vaati ajelemaan käsikarvatkin, joita minulla pitää etsimällä etsiä? Seksistä menee myös hohto kun se on ihme pornosuoritusta ja tiedät samalla miehen muut puuhat.
Olen mielummin yksin jatkossa.
N35
Oletpa sä onnistunut tapaamaan omituisia miehiä. Tinderistäkö sä ne löysit?
Edellisen kanssa samoilla linjoilla oleva mies. En ymmärrä miksi jonkun kehoa pitäisi arvostella, ei se omakaan täydellinen ole. Itsekin keskityn luontoon, liikuntaan, eläimiin ja lukemiseen. Minulla vaan osa luonnossa oloa on metsästys ja kalastus.
Minusta pettäminen kertoo, että parisuhteessa on aika paljon ongelmia. Ei sinua ole tainnut kantasuomalaiset kiinnostaa? Tuntuu vaan aika oudolta toi lista, en tunne yhtään tuollaista miestä.
Vierailija kirjoitti:
Samoilla linjoilla.
Keskityn luontoon, liikuntaan, eläimiin ja lukemiseen.
En ole ollut miehen kanssa rakastuneenakaan samalla aaltopituudella ja miehet itse sanovat, että pettäminen (porno, muiden kuolaaminen ja muista fantasiointi jopa seksin aikana) kuuluvat asiaan. :/
Kokemukseni mukaan asiaan kuuluu myös minun kehoni haukkuminen vaikka kuinka treenaisin, sillä en voi säilyä teininä. Samoin pitäisi aina olla posliini, sileät kainalot, sileät sääret. Yksi mies vaati ajelemaan käsikarvatkin, joita minulla pitää etsimällä etsiä? Seksistä menee myös hohto kun se on ihme pornosuoritusta ja tiedät samalla miehen muut puuhat.
Olen mielummin yksin jatkossa.
N35
Yks hailee sinun käsi yms karvoille. Pääasia useimmille miehille on että on kaunis ja ei lihava.
- Sopusuhtainen
- Ymmärtää antaa vaikka ei itse halua (miehen on vaan pakko saada siittiöt ulos)
- Ei koko ajan ole kyseenalaistamassa miehen päätöksiä
- Naisellinen
Niin mitä meillä muitten nyt pitäisi tällä tiedolla tehdä?
T: Kari67
Monella on traumoja lapsuudesta, äidin ja isän parisuhteesta. Sitten ei pysty läheisyyteen, eikä rakkauteen. Vaikka kuinka koittavat hehkuttaa sinkkuilua, pieni katkeruus sieltä paistaa läpi.
Toisekseen, parisuhdestatus ei mitenkään liity hieromasauvaan. Niitä käytetään ihan yhtä lailla parisuhteessakin olevilla.
Mikä pakko seurustella tälläisten tam.pioiden kanssa. Kyllä oikeitakin naisia arvostavia ja kunnioittavia miehiä on olemassa. Mitä jos suhtautuisitten itse yhtä avoimesti mahdollisen miehen olemukseen ja keskittyisitte miehen sisimpään.
Itse toteuttanut vaimoni kanssa kaiken elämästä nauttimisen, matkailut, harrastukset, rakkauden, seksin ja lasten hankkimisen ja kasvattaminen. Miksi tinkiä elämän nautinnoista, kun ne voi saada kaikki. Työt tai ura eivät ole olleet koskaan tärkempiä kuin puoliso ja muu elämästä nauttiminen.
En tiedä miten toi koulutustaso liittyi aiheeseen, mut hyvin sanottu.