Onko vanhemmilleni kasvanut vihdoinkin huono itsetunto ?

Muistan teini-iässä ja jo varhaislapsuudessa, miten laiminlöivät lähes kaiken, ruokaa muistan saaneeni ja joululahjoja, mutta vaikeudet sain käydä yksin läpi ja hiljaa niistä piti olla, itku oli heikkouden osoitusta ja remeliä tuli tuon tuosta, ihan sellaisistakin asioista, jotka olisi voinut kasvatuksellisesti hoitaa, remmi oli kasvatuksen tukipilarina, varsinkin äidilleni, isä oli muuten vaan kovakourainen, väänsi polvesta jos uskalsin itkeä. Nyt kun olen aikuinen, kysyvät tarvitsenko rahaa, en tarvitse, jos sanon kiitos ei, laittavat väkisin, eli koen, että rahalla pitävät minut mukana kuvioissa, äiti kysyi, kun soitti, laitan sinulle rahaa, sanoin, kiitos, älä laita, tarvitset rahat itse, kyllä pärjään, ÄITI RIEMASTUI JA SANOI, HALUATKO SITTEN ENÄÄ KUULUA MEIHIN. Mietin, laitanko välit poikki, minun ei tarvitse sitää tuollaista puhetta.