"Tapa, jolla isäni lähti, oli väärä" - Lukijat kertovat saattohoidon todellisuudesta: kivunlievityksessä ongelmia, moni kuoleva toivoo eutan
Loppumetreillä olevan syöpäpotilaan kivunhoitoa Panadolilla, kuoleman saapuminen ennen kipupumppua. Hidas kuihtuminen pois janoisena ja ilman ravintoa. Läheisensä saattohoidosta järkyttyneet omaiset vastasivat Avun kyselyyn saattohoidon nykytilasta. 86 prosenttia vastanneista toivoo eutanasian laillistamista.
Kysyimme lukijoiltamme kokemuksia läheisen saattohoidosta ja mielipiteitä eutanasiasta. Osa jutussa esiin nostetuista vastauksista voi järkyttää.
- Äidin jalka oli kokonaan kuoliossa, hän huusi tuskissaan. Sain kipupumpun anestesialääkkeineen, mutta silti heräsi huutamaan tuskissaan karjui niin, että kuului käytäville. Jalka mätäni, kudosnesteet valuivat lakanoille. Halusi eutanasiaa jo 2 kk aiemmin, joutui kitumaan hirveitä tuskia. Pyysi minuakin auttamaan hänet pois.
- Äiti kieri tuskissaan, kouristellen ja potkien selällään, kantapäät verillä, valtava huuto/ulina kuin kidutuksessa kuului käytäville useamman päivän. Toivoi kuolemaa ilman kärsimystä ei sallittu. Oma loppu pelottaa jo etukäteen.
- Isäni kuolinkamppailua katsoessani ajattelin, että tällaista on helvetissä.
- Janoinen, nestettä ei annettu. Limaa kurkussa, hengitys rohisi kovasti. Tuntui hirveältä.
Kommentit (159)
Jokaisen ihmisen kuolinprosessi on
ainutlaatuinen ja yksilöllinen
tapahtumaketju. Suurimmalle osalle
potilaista tapahtuu kuitenkin tiettyjä fyysisiä
muutoksia, jotka ovat merkkejä
lähestyvästä kuolemasta. Näitä voivat olla
toimintakyvyn asteittainen huonontuminen,
fyysisten oireiden lisääntyminen ja elämän
laadun heikkeneminen
Kuolemaa ennustavia tekijöitä
voivat olla myös:
Ruokahaluttomuus
Ihminen jää vuoteeseen, hän
on väsynyt, nukkuu paljon
eikä oikein jaksa puhuakaan
Eritys vähenee (virtsaus,
suolen toiminta)
Kuumeilu ilman erityistä syytä
Kipulääkkeen tarve kasvaa
Hengityksen muuttuminen
Vierailija kirjoitti:
Jokaisen ihmisen kuolinprosessi on
ainutlaatuinen ja yksilöllinen
tapahtumaketju. Suurimmalle osalle
potilaista tapahtuu kuitenkin tiettyjä fyysisiä
muutoksia, jotka ovat merkkejä
lähestyvästä kuolemasta. Näitä voivat olla
toimintakyvyn asteittainen huonontuminen,
fyysisten oireiden lisääntyminen ja elämän
laadun heikkeneminen
Kuolemaa ennustavia tekijöitä
voivat olla myös:
Ruokahaluttomuus
Ihminen jää vuoteeseen, hän
on väsynyt, nukkuu paljon
eikä oikein jaksa puhuakaan
Eritys vähenee (virtsaus,
suolen toiminta)
Kuumeilu ilman erityistä syytä
Kipulääkkeen tarve kasvaa
Hengityksen muuttuminen
Mielestäni henkilöt, jotka turvautuvat vain ammattikirjallisuuteen omaamatta lainkaan käytännön kokemusta taikka ymmärrystä eivät ole aitoja alansa ammattilaisia.
Miksi isäni oli levoton ennen kuolemaansa. Oli hereillä monta vuorokautta ja puhui viimeiseen saakka. Kun käväisin hetkeksi kantiinissa niin isä oli sillä välin kuollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perusterve anoppi alkoi hoivakodissa temppuilemaan syömisen kanssa. Päättivät siirtää hänet saattohoitoon. Eli tämän jälkeen puolitoista viikkoa.
Tapahtui viime marraskuussa.Miten perusterve voi olla hoivakodissa?
Masennus ja tod.näk. muistisairaus.
Muistisairas ei ole perusterve
Suursuon sairaalan (Hki) palliatiivisella osastolla kesti viikkoja ennen kuin syöpäkivuista kärsivä alkoi saada kipulääkettä suoraan sisään. Senkin antamisessa pihtailtiin. Kuinka tyhmä pitää lääkärin olla, että ei usko syövän aiheuttavan tuskia?
"Mielestäni henkilöt, jotka turvautuvat vain ammattikirjallisuuteen omaamatta lainkaan käytännön kokemusta taikka ymmärrystä eivät ole aitoja alansa ammattilaisia."
Samaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perusterve anoppi alkoi hoivakodissa temppuilemaan syömisen kanssa. Päättivät siirtää hänet saattohoitoon. Eli tämän jälkeen puolitoista viikkoa.
Tapahtui viime marraskuussa.Perusterve saattohoitoon, tuo on vale.
Niin on, hoitokodissa ei ole perusterveitä eikä heitä saattohoitoon pistetä.
No hänet pistettiin. Oli muutenkin yhteistyökyvytön; kieltäytyi mm. kaikesta yhteisestä ohjelmasta, kuntoutuksesta, yms.
No ei olisi perusterveenä kuollut noin nopeasti, ymmärrätkö ? Luuletko että saattohoidossa olevat jätetään heitteille ? Kyllä siellä saa nesteitä ja ruokaa, jos maistuu. Nyt pimität tai sinulta pimetetään paljonkin. Nälkäänkään ei noin nopeasti kuole
" Kun lemmikillä on selkeästi enemmän huonoja kuin hyviä päiviä ja sen elämänlaatu on selkeästi alentunut, on oikea hetki luopua siitä."
Ihmistä sen sijaan saa kiduttaa vapaasti kuolemaa odotellessa, mitä pidempään sen parempi ja siinä sivussa traumatisoida lähiomaiset loppu iäkseen.
Kävin leikkauksessa ja osastolla oli vaikeuksia hoitaa kipua, kun leikkauksen jälkeen mömmöt haihtui. Vaikka kehuivat hoitokuvauksessa että on tarjolla apua kipuun muka öin päivin. Vasta kotona sain tarpeeksi eri päivänä reseptilääkkeitä ja konsultoin apteekkia. Mutta kodeiini aiheutti migreeniä, sen jouduin jättämään. Lopulta jäi jäljelle Burana 600. Ja mietti riittääkö. Aiemmasta toimenpiteestä oli onneksi toinen pakkaus. -Mutta ennen diagnoosia lääkkeiden saanti oli sairaalassa, ensiavussa ja kotona myös vaikeaa, sekä terveysasemalla väärät lääkkeet. Lääkäreillä oli vaikeuksia hahmottaa mitä heidän pitäisi laittaa reseptille ja määrät mini. Lisäksi yksi unohti eräät tiedot reseptistä. Tottakai on hyvä leikkauksen jälkeen selvittää pää, mutta se tapahtuu tunneissa.
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävää tuo kipulääkityksen pihtailu saattohoitopotilaalla, jolla elinaikaennuste lyhyt. Omaisten pitäisi ehdottomasti tehdä valitus, jos kipulääkettä ei anneta tarpeeksi kivuliaalle potilaalle.
Ei ne valitukset mitään auta. Juoksin hoitajien ja lääkärien perässä päivittäin kaksi kuukautta vaatien lisää lääkettä. Vastauksia tuli seuraavia: ei voida lisätä näin nopeasti katsotaan ensi viikolla-voi tulla hengenahdistusta-voi jäädä koukkuun-voi tulla allergia reaktio-ei meillä ole nyt saatavilla.. jne jne.
Mikä siinä on että ihmisen pitää kuolla tuskissaan 24h. Munkin äiti huusi kivusta 24h ja sitten tyrkättiin parasetamol. Ja huuto jatkui. Hän olisi halunnut eutanasian jo monta kk aikaisemmin, mutta eihän se täällä kärsimyslandiassa onnistu. Sveitsiin ei enää keretty. Kauheeta potilaalle sekä omaisille traumatisoitumista.
Ja nämä saatanan Sari Essayahit ja Päivi Räsäset vastustavat eutanasiaa kun täällä on niiiin hyvä saattohoito 🙄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija
Näin sanoo ainakin oppikirjatieto, mutta oman kokemukseni perusteella olisin eri mieltä. Ja pidäthän huolta, että kirjauksissasi ei näy samoja kielioppivirheitä kuin palstakirjoituksissasi.
- sairaalassa työskennellyt
Niin. Tutkittu tieto on se mihin me hoitoalalla luotetaan ja siihen pohjaltaan toiminta. Fakta nyt kuitenkin on se että kuolemisen prosessiin kuuluu syömisen ja juomisen lopettaminen ja suonensisäinen nesteytys vaikeuttaa oloa. En tiedä missä tehtävässä olet sairaalassa työskennellyt, tuskin kuitenkaan olet tutkija kyseisellä alalla?
Valitettavasti ennakoiva tekstinsyöttö tekee jatkuvasti virheitä. Älä huoli, töissä pitää ihan itse kirjoittaa ja virheitäkään ei synny.
Olin joutumassa hankalan paikan eteen. Pyytääkö sukulaiseni vetämään pistoolin lukon taakse kun ei itse jaksa. No, meni niin huonoon kuntoon, että kuoli.
Itse jouduin moneen otteeseen huomauttamaan, että kivunlievitys ei toimi. Joka kerta lääkitystä kyllä laitettiin paremmalle tolalle. Mutta, jos en olisi ollut sanomassa, niin äitini olisi kierinyt tuskissaan hoitokodissa. Onneksi hänen ei tarvinnut tuntea enää kipuja lähtiessään, lähtö oli rauhallinen ja kivuton.
En tiedä, mitä ihmettä ajatellaan kuolevan ihmisen kohdalla. Että hän tulee riippuvaiseksi näistä huumeeksi luokiteltavista lääkkeistä vai?
Vierailija kirjoitti:
Valvotaanko kipulääkkeiden antoa? Voisi kuvitella että napit ja morfiinit olisi helppo anastaa, potilaan valitukset voi kuitattaisiin vain dementiana.
Kaikkea säätelee Valvira ja Avi ja kaikki kirjataan tbl, laastari ja nestemäisistä millilitrat kahden lääkeluvallisen hoitajan allekirjoituksin.
Kun ihminen lähestyy kuolemaa, hänen
kehonsa ei enää kaipaa ruokaa tai juomista
samalla tavalla kuin ennen. Kehon
aineenvaihdunta hidastuu säästöliekille
eikä se pysty enää käyttämään ruokaa ja
juomaa energiaksi tai kehon
rakennusaineiksi. Sanotaankin, että kuoleva
ihminen ei kuole koska hän ei syö, vaan ei
syö koska, hän on kuolemassa.
Saattohoitovaiheessa tapahtuva
nesteytys voi aiheuttaa
hengenahdistusta, turvotuksia ja
paikallista kipua. Suonensisäistä
nesteytystä pitäisi käyttää vain, jos se
parantaa potilaan vointia.
Ruokahaluttomuus voi tuntua läheisistä
vaikealta hyväksyä, vaikka lähestyvästä
kuolemasta olisikin ollut puhetta.
Hellävarainensuun kostuttaminen tai
jääpalojen imeskely ja huulten rasvaaminen
voi tuntua potilaasta hyvältä ja helpottaa
kuivan suun tunnetta.
https://www.hyvaks.fi/sites/default/files/ohjeet/Fyysiset%20muutokset.p…