Emme voineet tietää, että kovilla pakkasilla on tyyntä.
"Kylmä sää ja heikko tuulivoimatuotanto tuli yllätyksenä".
Miten tyhmiä energia-asioista päättävät poliitikot ovat? Eivätkö he ole talvisin käyneet ulkona? Siis että kireällä pakkasella ei useinkaan tuule. Onpa yllätys.
Kommentit (33)
Suomen virallinen valemedia kävi vähän lobbaamassa päättäjiä:
"Talvella tuulee enemmän kuin kesällä. Lisäksi kylmä talvi-ilma on tiheämpää kuin lämmin ilma, joten tuotantoa tulee talvella senkin vuoksi enemmän kuin kesällä. Vuositilastoista nähdään, että tuulivoima tuottaa eniten sähköä silloin kun sitä myös kulutetaan eniten, ja se sopiikin siksi mainiosti pohjoisiin oloihimme."
https://suomenuusiutuvat.fi/tuulivoima/faktapaperit-tuulivoimasta/tuuli…
Virkaköpit ja jakkukalkkunat työskentelévät sisätiloissa.
Eilis illasta aamuun tuuli 10 metriä sekunnissa, nyt vaan viisi. Minusta tuo ei tyyntä.
Joo tuo on ihan käsittämätöntä että jollekin tulee yllätyksenä, että kun on talvella korkeapaine ja selkeä kylmä sää, niin aika harvoin tuulee.
Meillä on fiksut päättäjät. Kansakunnan parhaat.
JohtVat asiantuntijat sanoo että tuulivoimaja tarvitsee pyöriäkseen 3-4 m/s tuulen. Nyt on pitkään ollut ilmoja että sisämaassa tuulee 1-2 m/s.
Suomessa sähkön tuulivoimatuotanto on suurempaa loka-maaliskuussa kuin huhti-syyskuussa.
Ei tuule nyt on tyyntä nyt on tuulikin nyt tyyntynyt.
Vierailija kirjoitti:
Ei tuule nyt on tyyntä nyt on tuulikin nyt tyyntynyt.
Tyyni Tuulio
Eikä siellä edes ole tyyntä, vaikka maan tasolla tuntuisi tyyneltä niin 100-200m käy viima.
Vierailija kirjoitti:
Suomen virallinen valemedia kävi vähän lobbaamassa päättäjiä:
"Talvella tuulee enemmän kuin kesällä. Lisäksi kylmä talvi-ilma on tiheämpää kuin lämmin ilma, joten tuotantoa tulee talvella senkin vuoksi enemmän kuin kesällä. Vuositilastoista nähdään, että tuulivoima tuottaa eniten sähköä silloin kun sitä myös kulutetaan eniten, ja se sopiikin siksi mainiosti pohjoisiin oloihimme."
https://suomenuusiutuvat.fi/tuulivoima/faktapaperit-tuulivoimasta/tuuli…
😀 Nää on niitä punavihreiden "faktoja".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuule nyt on tyyntä nyt on tuulikin nyt tyyntynyt.
Tyyni Tuulio
Jahas, (tekijänoikeusmerkki) ei tulostunut ruudulle. Ainakaan rivin alussa.
Nykyään tuulee. Nytkin tuulee Helsingissä.
Kaduilla tuulee, asfaltti kiiltää
Vierailija kirjoitti:
JohtVat asiantuntijat sanoo että tuulivoimaja tarvitsee pyöriäkseen 3-4 m/s tuulen. Nyt on pitkään ollut ilmoja että sisämaassa tuulee 1-2 m/s.
'paljon rahaa asiantuntija?'
Vierailija kirjoitti:
Suomessa sähkön tuulivoimatuotanto on suurempaa loka-maaliskuussa kuin huhti-syyskuussa.
Se ratkaisee mitä te tuotanto on silloin kun sitä tarvitaan.
https://suomenuusiutuvat.fi/riittaako-suomessa-talvella-sahko/
Lauhalla säällä tuulee kyllä, kovilla pakkasilla ei.
Emme edes tienneet että talvella voi olla pakkasta.
Tuulivoima on sattumavoimaa. Voi voi kun nyt kävi huonompi tuuri taas.
Sisätiloissa kokoustavat. Taksissa on lämmintä ja ajossa tuuli suhisee ikkunan takana. Brysselissä pakkasta tuskin koskaan.