Lue keskustelun säännöt.
Tää elämä ei vaa koskaan muuttuu siedettävämmäksi.
31.01.2026 |
Koko aikuisikä on mennyt väsymykseen ja aivosumuun. En oo enää jaksanut hakee mihinkään opiskelee kun ei pisteet riitä. Työelämä ollut pirstaleinen ja määrä- aikainen. Nyt oon 3 vuotta ollut tekemättä lähes mitään enkä enää ole noussut ylös.
Ei oo löytynyt puolisoa, ei vakituinen työpaikka, ei tukiverkostoa, väsymys riivaa niin paljon eikä sitä ole 15 vuoden aikana saatu selvitettyä. Vaikka oon aina syönyt oikeeta ravitsevaa ruoka ja vitamiinit.
Mä on aivan loppu ja en tiedä miten sitä jaksaa vielä monta vuosikymmeniä elää kun elämä ei vaa ota tulta alleen missään asiassa.
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama, sietämätön olo lähes jokainen päivä, mutta ei auta kuin hyväksyä ja itsemurhaa voi aina pitää varalla vaihtoehtona, jos siihen uskaltaa lähteä. Apua on melko turha odottaa, ainakaan helpolla tavalla. Voisin kertoa koko hoitopolkuni vuosien varrelta jos jaksaisin, mutta sanotaan niin että todennäköisesti koko homma olisi hoitunut yksinkertaisesti sillä että olisin saanut alunperin keskusteluapua hakiessani niin pitkän keskusteluavun kuin tarvitsin, eikä mua oltais savustettu ulos siksi kun en aloittanut lääkitystä. Muuta ei voitu tehdä vaikka vaikka mitä terapeuttisia keinoja olisi aivan varmasti ollut. Älä siis koskaan odota että saat terapeuttista apua, jollet maksa ja hanki sitä itse kokonaan.
Hyväksyntä auttaa paljon. Paskaa on ja sillä paskalla mennään mahdollisesti hamaan hautaan saakka. Mitäs noista. Ei oikein jaksa välittää. Lopetin itse asiassa yrittämisen jokin aika sitten, ja se helpotti kyllä kun tajusin että voin olla periaatteessa loppuelämäni työtön, eikä se hetkauta mua enää mitenkään. Kun luovuttaa, olo helpottuu hiukan.