Petän miestäni huomenna.
En olisi koskaan uskonut itsestäni. Olen aina ajatellut, että jos suhde on kunnossa, ei kummallakaan ole tarvetta vilkuilla muita. Meidän suhde on kunnossa, tai oli, kunnes tapasin vuoden alussa erään miehen työn merkeissä ja se oli kuin salamanisku. Kuulostaa kliseiseltä Hollywood-leffalta, mutta se vaan tapahtui. Kun katseemme kohtasivat niin kipinät sinkoili. En oikeasti voi sille mitään. Tunne vie minua. Tiedän, että pettäminen on väärin, mutta en voi estää itseäni menemästä huomenna hänen luokseen.
Kommentit (83)
Tunnen kyllä hieman syyllisyyttä siitä, että en tunne syyllisyyttä, niin oudolta kuin tuo lause kuulostaakin. Sain elämäni parasta seksiä.
Olen seitsemännessä taivaassa. Leijun metrin maanpinnan yläpuolella kävellessäni, ja kasvoillani on leveä hymy koko ajan.
AP
Vierailija:
Olen niin onnellinen ja ylpeä itsestäni, etten pettänyt miestäni, koska nyt meillä on kaksi ihanaa lasta<3
Paras tapa yrittää olla pettämättä on se, että kuvittelet itsesi siihen petetyn rooliin. Eli jos itse kuvittelet, että kaikki on hyvin, ettei paremmin enää voisi mennäkään, niin puoliso päättääkin " lyödä isolla halolla päähän" , kertoessaan pettäneensä. Se on jännää, että ihmiset loukkaantuvat yli kaiken, jos omalle kohdalle sattuu jotain, mutta omat teot eivät ikinä ole pahoja?!?!?
Ap, mille pohjalle perustat uuden suhteen( jos siis niin käy), kun edellinenkin päättyi petokseen? Miten kuvittelet uuden ihastuksesi ajattelevan? Ehkä hän on nyt " siunatussa/paremmassa asemassa" , mutta entä sitten vuosien päästä, kun hänenkin kanssaan elämä käy tylsäksi ja TAAS UUSI ihastus tulee vastaan sädekehä päänsä ympärillä???;))
Ehkä sua ei kaduta nyt, mutta entä jos näin käy myös omalle kohdallesi. Ole ystävällinen ja kerro miehellesi, jottei hän turhaan haaskaa aikaansa sinuun. Anna hänellekin mahdollisuus onneen, koska sinä et sitä hänelle kykene suomaan, anna hänen mennä:)
En ole aloittamassa kotileikkiä tämän ihastukseni kanssa. Jos mieheni pettäisi minua, so what, petinhän minäkin. Mieheni on erittäin onnellinen kanssani, sen huomaa kaikesta. Mistä päättelit, ettei hän olisi onnellinen? Se, mitä hän ei tiedä, ei voi häntä satuttaa.
T: Ap
Vierailija:
Paras tapa yrittää olla pettämättä on se, että kuvittelet itsesi siihen petetyn rooliin. Eli jos itse kuvittelet, että kaikki on hyvin, ettei paremmin enää voisi mennäkään, niin puoliso päättääkin " lyödä isolla halolla päähän" , kertoessaan pettäneensä. Se on jännää, että ihmiset loukkaantuvat yli kaiken, jos omalle kohdalle sattuu jotain, mutta omat teot eivät ikinä ole pahoja?!?!?
Ap, mille pohjalle perustat uuden suhteen( jos siis niin käy), kun edellinenkin päättyi petokseen? Miten kuvittelet uuden ihastuksesi ajattelevan? Ehkä hän on nyt " siunatussa/paremmassa asemassa" , mutta entä sitten vuosien päästä, kun hänenkin kanssaan elämä käy tylsäksi ja TAAS UUSI ihastus tulee vastaan sädekehä päänsä ympärillä???;))
Ehkä sua ei kaduta nyt, mutta entä jos näin käy myös omalle kohdallesi. Ole ystävällinen ja kerro miehellesi, jottei hän turhaan haaskaa aikaansa sinuun. Anna hänellekin mahdollisuus onneen, koska sinä et sitä hänelle kykene suomaan, anna hänen mennä:)
jos ajattelet häntä jo nyt kaiken aikaa, sen huomaa sinusta. ei ehkä luottavainen aviomiehesi, mutta joku ystävänne, tuttavanne. Muut huomaavat, muut arvaavat, muut kertovat. Ja lopulta tämä alkaa kalvaa sinuakin. Sitten kohtaat seuraukset. Tästä pettämisestä eteenpäin elämäsi tulee olemaan aviomiehesi kanssa valhetta, koska salaat pettämisen. Halvalla myyt tulevaisuutesi.
onhan siinä sellanen mahdollisuus et hankkiudut salaa raskaaks tälle toiselle ukolle,niin oot ainaki saanu sen " varmaan nalkkiin"
Vierailija:
onhan siinä sellanen mahdollisuus et hankkiudut salaa raskaaks tälle toiselle ukolle,niin oot ainaki saanu sen " varmaan nalkkiin"
oot niin varmana ja olevinaan onnesta sekasin,mutta ei käy kateeks sua-kulissit romahtaa ja älä kuvittele et tolalset asiat pysyy salassa
Vierailija:
jos ajattelet häntä jo nyt kaiken aikaa, sen huomaa sinusta. ei ehkä luottavainen aviomiehesi, mutta joku ystävänne, tuttavanne. Muut huomaavat, muut arvaavat, muut kertovat. Ja lopulta tämä alkaa kalvaa sinuakin. Sitten kohtaat seuraukset. Tästä pettämisestä eteenpäin elämäsi tulee olemaan aviomiehesi kanssa valhetta, koska salaat pettämisen. Halvalla myyt tulevaisuutesi.
Vierailija:
oot niin varmana ja olevinaan onnesta sekasin,mutta ei käy kateeks sua-kulissit romahtaa ja älä kuvittele et tolalset asiat pysyy salassa
ETPÄ TAIDA KUITENKAAN PYSTYÄ KUN PITÄÄ JOKU OLLA JA SIT JUOSTA VIERAISSA-SÄ OOT NIIN EPÄTOIVONEN!!!
JOS OOT NIIN ROHKEA NIIN MIKS ET LOPETTANUT NYKYSTÄ SUHDETTAS???

mutta oot niin heikko ettet pysty rehellisesti sanomaan miehelles et hällä samanlainen oikeus käydä naimassa muita naisia
Vierailija:
oi kun mä oon niin ihana ja haluttava ja kuvittelen olevani jotain-aah-iih-uuh-hienoo olla mä-mmmmm
tuntuu ap huomata ettei pysty tekemään omaa osuuttaan onnellisen liiton eteen nykysessä suhteessas?Ja huomata et kelpaa vaan jonku panopuuks?
Vierailija:
Mä en ole täydellinen ja musta ei koskaan voi tullakkaan täydellistä joka tekis kaiken oikein. Koska olen sitä mieltä että maanpäällä ei ole täydellistä ihmistä. Kaikki joskus tekevät virheitä, toiset vähemmän, toiset enemmän ja toivottavasti virheistä oppii, kantapään kautta, tosin ei aina........ Mutta tämä oli vain mun mielipide.
Joudun kyllä syntiin, useinkin, mut se että suunnittelee päiviä etukäteen jotain pahaa tekoa on kyllä hieman eri asia.
Vrt, murhan ja tapon ero. Kumpi on pahempi mielestäsi? Minusta murha, se osoittaa että ihminen on hyvin kylmä kova ja julma, kun voi suunnitella pahuutta etukäteen. Se että suuttuu ja ampuu ja toinen kuolee, on pienempi paha. Vaikka tosi paha sekin toki on, mut siinä tekijän ei tarvitse olla niin paatunut rikollinen.
Ja olen edelleen sitä mieltä, et kuolema ei pienille viattomille lapsille heidän omalta kannaltaan välttämättä ole ollenkaan pahinta mitä voi sattua. Lapsen kuolema on toki vanhemmille ja suvulle ja sisaruksille jotain niin kamalaa, ettei sitä voi edes kuvata. Mut kuoleva lapsi pääsee taivaaseen, ja hänelle itselleen se voi olla vain hyvä.
Ajatellaan aborttia, siinä äiti murhaa lapsensa julmasti. ( monesti huoruuden seurausta tällainen raskaus) Äiti tekee siis todella väärin, mutta lapsen osa on loppujen lopuksi kuitenki onnellisempi kuin jos hän syntyisi tänne ei toivottuna ja saisi kärsiä siitä ikänsä, hän pääsee suoraan taivaaseen.
Se himo on eläinten kiiman kanssa samaa sukua, täysin fyysinen tunne. Kaukana oikeasta rakkaudesta, joka on ensin henkinen tunne, ja vasta kun rakkaus on kypsynyt siihen alkaa kuulua kaunista fyysistä yhteyttä. Ennen avioliittoa pitäisi aina seurustelulla ilman seksiä, ja seksi pitäisi aloittaa vasta papin aamenen jälkeen- Sen jälkeen pitäisi sitten elää vain sille omalle puolisolle. Niin kaikki olisivat onnellisempia. Kaikki nykyisiet ongelmalliset uusperhekuviot yms ovat vain seurausta huoruuden vaikutuksesta.
Jos jokainen ihminen oikeasti TAHTOISI pitää avioliittoaan kunniassa, eikä edes vilkuilisi muita, sekä tahtoisi elää niin että puoliso on onnellinen, niin lähes kaikki avioliitot olisivat onnellisia. Ja puolisoille riittäisi elämä kodin seinien sisällä.