Ahdistuksen ja väsymyksen turruttaminen syömisellä ja

muilla addiktiivisilla toimilla kuten kännykän pakonomaisella selaamisella. 

Löydän itseni pupeltamasta milloin mitäkin pitkin päivää kun arjessa on enemmän kuormitusta, kotona on riidelty, joku homma on mennyt puihin tai on mahdollisesti menemässä tai kun oon kerryttäny univelkaa parilla huonolla yöllä putkeen. Illalla taas ilta"pala" venyy ja jatkuu semmoseksi että sopiva määrä ois ollu ehkä neljäsosa siitä mitä söin. En edes vedä mitään herkkuja tai epämääräisiä eineksiä, vaan rahkaa ja marjoja, kauraleipää, kirsikkatomaatteja, pähkinöitä.. Määrät vaan semmosia että lopun viimein köllötän pingottuneen mahani vieressä vähän huonovointisena. Se syöminen on jotenki tiedostamatonta ja siinä tulee semmonen pakonomainen "vielä jotain" -tunne, mikä ei anna lopettaa. Melkein hätäinen olo.

Tunnesyömisen oon aina ajatellut olevan sitä että ensin itketään tai vellotaan jossain surussa ja sen päälle syödään kaikkea kuraa. Ja ahmimishäiriö kans enemmän semmosta herkkujen vetämistä. Mulla ei oo mitään tunnistettuja tunnetiloja päällä, vaan semmonen olo kuin joku ajattaisi tekemään ja syömään ihan normiruokaa. Ihan kuin koittasin sillä ruualla painaa jotain alas ja piiloon. Tai jopa pelko siitä että nälkä ehkä tulee, tai että joku loppuu. Jotenkin se turvan tunteen etsimiseen liittyy.

Onko muilla kokemuksia samasta ja millä tätä toimintaansa pystyy lähtä katkaisemaan?

Ja jos se jotakin kiinnostaa, niin ihan oon normipainonen tästä huolimatta. Geenit suojannu, mutta perseestä tää silti on.