Yrittääkö neljättä lasta vai ei?

Itse varovaisesti ilmoittauduin suurperhekuumeilijoihin... :)

8, nyt nikin kera

kanssa ja päädyttiin siihen, että lapsiluku jäi kolmeen. Kolme vuotta meni sillä lailla haikaillessa, että aina välillä ajatus " pitäskö sittenkin ja lapset on niin ihania" nousi mieleen. Mutta toisaalta olin koko ajan onnellinen, että sain olla mukavassa työssäni ja lisäkouluttautua. Luulen, että mun eteneminen olis kyllä tyssänny siihen, jos oisin vielä pari vuotta ollut kotona. Tai siis sen eteen olisi ainakin joutunut tekemään vielä enemmän hommin.



Enkä kyllä tiedä, miten hyvin loppupeleissä miehen ja mun voimavarat olis neljälle lapselle riittänyt. Ei olla kuitenkaan niiin perhekeskeisiä ihmisiä vaan kaivataan muutakin. Kolme ollaan suht kunnilla nyt saatu koululaisiksi ja kun ajattelen, että tässä harrastusrumbassa olis vielä yks lisänappula, niin vois hymy hyytyä sekä multa että mieheltä ja menis hampaat irvessä touhuksi.



Eli me ollaan todella iloisia ja onnellisia nykyisestä perheestä eikä se 4. " tekemättömyys" oli jäänyt kaivelemaan, vaikka sitä pari vuotta väännettiin ja käännettiin ja vauvakuume oli ajoittain tosi kovakin.

Neljännelle annettiin jo lupa tulla ja tulinkin raskaaksi, mutta sain keskenmenon. Ja nyt sen jälkeen emme enää mieheni kanssa tiedä yritämmekö uudestaan. Onko sittenkin tarkoitettu, että meidän perheessä on vain kolme lasta?

Vaikka onhan ne lapset ihania ja jotenkin parillinen määrä tuntuisi kivalle, vaikka meille on tuota ikäeroa jo kertynyt enemmän 3. ja mahdollisen 4. väliin kuin aikaisempiin väleihin.

En tidä mitä tehdä? Kyllä voi joskus olla hankalaa...

Tuo on juuri se asian kääntöpuoli, jota olen miettinyt. Vaikka kuume välillä vaivaakin ja ajatus neljästä tuntuu houkuttelevalta, niin olisiko toisaalta parempi tyytyä tähän.

Olisipa se kristallipallo, johon kurkistaa :)

Elämämme kolmen lapsen kanssa on ihanaa ja antoisaa. Olisiko se neljäs kuitenkin liikaa. En haluaisi, että nämä kolme joutuisivat kärsimään ajan, rahan tai jaksamisen puuttesta. Minä en myöskään ole mitään perinteistä pullantuoksuista superäitityyppiä, vaan omaa aikaa yksin ja miehen kanssa on pakko saada.

Voi ei... Taas on pää pyörällä. Miksi se pahnanpohjinmainen kuitenkin niin kovasti houkuttaa. Sekavaa...



t, 7,13 jne...

- yöheräilyt ovat rankkoja, varsinkin jos päivällä ei voi ottaa lisäunia vauvan kanssa

- korvatulehdukset, flunssat ja muut vauvataudit iskevät todennäköisesti jossain vaiheessa ja vauvan sairastelu on aina rankempaa kuin isomman lapsen kanssa

- taas pitäisi jaksaa tehdä vauvakirja, ottaa muistovideoita, opettaa kuivaksi, syömään . istua hiekkalaatikolla ja osallistua muskariin (tottakai sitä tahtoo antaa kaiken mitä isommatkin saivat)

- lähteminen ja reissaaminen on paljon monimutkaisempaa, kun mukana pitää raahata vaunut tai rattaat, vaipat, ruokia jne.



Vauva-aika on lyhyt, jonka jälkeen tuleekin uudet jutut:

- taas päivähoitomaksu, viemiset ja tuomiset sekä sairastelut

- harrastukset ja niiden kustannukset

- pitää olla läsnä vielä yhdelle rakkaalle lapselle, antaa aikaa ja huomiota, tehdä koulujuttuja ja selvitellä solmuja



Lapset ovat rakkaita, mutta lapset eivät kasva " siinä sivussa" . Olemme tulleet miehen kanssa siihen tulokseen, että nyt on aika huolehtia parisuhteesta ja näistä lapsista mitä on jo siunaantunut. Jossain se raja tulee vastaan, vaikka kuinka vauvakuume välillä iskeekin. Mitä sitten, jos vielä neljännen jälkeen olisikin vauvaolo? Tarkoitan, että niin kauan nainen kaipaa raskaaksi tulemista kun se vain biologisesti on mahdollista. Ehkä jopa senkin jälkeen. Itse vain pitää miettiä missä kohdassa se oma jaksaminen ja viitsiminen kulkee.

elämä ei muuttunut sen kummemmin enää kolmannen jälkeen.

Mutta toisaalta jos sinusta tuntuu, että olet kyllästynyt vauvarumbaan, kannattaako sitä enää tehdä?

Äkkiä se ohi menee. Mutta toisaalta, nykyäänhän homma on niin helppoa kun voi viedä isommat hoitoon siksi aikaa kun vauvan kanssa shoppailee ja kiertelee kahvioissa. Eri asia se oli ennen kuin piti itse hoitaa kaikki lapset. Mutta silti olen onnellinen, että tein ne kaikki 4, vaikka kiinni olinkin heissä siihen aikaan kun he olivat pieniä.

vielä sen yhden, kun vauvakuume on iskenyt? Oli se sitten kolmas, neljäs tai viides...

Ehkä edes tyhmää kysyä, mutta ajattelin vaan, että voisikohan valinta ikinä kaduttaa jälkeen päin.

En koskaan ole harkinnut neljää lasta. Nyt kaksi, kolme ehdoton maksimi. haluan muutkain elämää kuin lapset, kuten käydä töissä ja toiseksi haluan panostaa lapsiin, sitten kun niitä on liuta kuten neljä, niin fakta on, että aikaa, voimia, rahaa ja kaikkea on vähemmän jaettavaksi lapsille.

Vierailija:

En koskaan ole harkinnut neljää lasta. Nyt kaksi, kolme ehdoton maksimi. haluan muutkain elämää kuin lapset, kuten käydä töissä ja toiseksi haluan panostaa lapsiin, sitten kun niitä on liuta kuten neljä, niin fakta on, että aikaa, voimia, rahaa ja kaikkea on vähemmän jaettavaksi lapsille.

Tottahan e on että aika ja rahat ei lisäänny vaikka lapsimäärä kasvaisi :( .

Toisaalta lapsena itse pidin isoissa perheissä kasvavia todella onnekkaina, itselläni oli vain yksi sisko ja olisin halunnut enemmän sisaruksia. eli sisarus sinänsäkin on arvokas asia lapsille.

Ainoa mikä minua oikeasti huolettaa on se että jos neljäs olisikin vammainen ja sitoisi minut häneen täysin, niin ettei töille eikä muille lapsille jäisi enää yhtään aikaa.