Jos hoitajille jää 1500e nettopalkkaa niin turha nurista, sillä
pärjää mainiosti. Koska puhutaan todella pienipalkkaisista? Koulutus ei kuulu asiaan tai jos kuulu niin kaikki työt joihin pääsee ilman koulutusta ei sitten ole välttämättömiä.
Kommentit (42)
kaikki palvelulisät on tuossa mukana, olen lähihoitaja.
Palkka on bruttona n. 1700e ja risat. Käteen jää verojen ja muiden vähennysten jälkeen n. 1200e/kk + verottomat kilometrikorvaukset auton käytöstä.
Olen tyytyväinen.
Lisäksi saan tietysti kahdesta lapsesta lapsilisän ja mieskin vakituisessa työssä. Asutaan täällä pohjoisessa, jossa asumiskustannukset vielä suhteellisen siedettävät, joten kaikin puolin hyvin menee.
Rahallisesti pärjätään hyvin, enkä kaipaa yhtään tämän enempää mammonaa itselleni.
Entäs siivoojat, kaupan kassat yms...
Heillä useilla on koulutusta
Se, että suuri osa suomalaisista on sitä mieltä ja tietää, että naisvaltaiset alat sekä hoitoala ovat alipalkattuja kertoo jotakin hyvin todellista.
Jotenkin tuntuu sille, että olet sitä mieltä, että nuukuudella pääsee pitkälle ja pitää tyytyä siihen mitä saa vaikka se olisikin liian vähän eikä avata suutaan epäkohdista. Hyvin vanhanaikaista ja aika naiivia nykyaikana.
Sama kuin olisi vakavissaan sitä mieltä, että kansanedustajien palkkaus on kohdallaan tai menossa oikeaan suuntaan (kuka uskoo niille ikinä olevan tulossa palkanalennuksia paitsi ehkä sota-aikana); ottaen myös huomioon monen kansanedustajan kaksi-kolme ammattia.
Kysehän asiassa ei ole yksinomaan vain siitä, että millä summalla ehkä pärjää vaan myös yleisestä palkkakehityksestä ja palkkavertailusta.
Hoitajien palkat ovat työn vaativuuteen ja määrään nähden alhaisemmalla tasolla kuin monilla muilla ammattialoilla.
vai valvotko jonkun elintoimintoja,vaihdat kakkavaippoja putkessa ja vastaat jonkun toisen ihmisen hengestä...
Kyllä pääkaupunkiseudulla asuvalla ainakin on aika isot kuukausikulut ihan pakostikin!
Mulle jää käteen sairaanhoitajan palkastani n.1300¿/kk, miehellä saman verran ei-sairaanhoitajan työstä.
Perheessämme on 1 lapsi.
Tässä esimerkki kuukausikuluista Helsingissä asuessa:
Asuminen; yhtiövastike omistusasunnosta 309¿+vesimaksu kertaa 3=30¿ eli yhteensä 339¿
Asuntolainan lyhennys 635¿/kk
sähkölasku n.23¿/kk
puhelinlaskuni on n.30¿/kk, miehellä työsuhdepuhelin eli 0¿/kk
Auton ylläpitäminen; (pakollinen työmatkojen ja miehen työn vuoksi)
lainan lyhennys 280¿/kk
vakuutukset n.70¿/kk+bensat n.140¿/kk, yhteensä 210¿
Nettiyhteys 31¿/kk
Päivähoitomaksu KALLEIMMAN MUKAAN tietenkin kun olemme niin " hyvätuloisia" eli 200¿/kk.
Lapsen " pakollisia" kuluja lisäksi lääkkeet (astmaa sairastaa) n.40¿ sekä lääkärikäynnit joita vähintään joka toinen kuukausi. Yksi käynti allergologin luona testeineen kustantaa n.120¿.Eli lasken n.60¿/kk kohden.
Lisäksi valitettavan usein päivystyskäyntejä sairaalassa a 22¿ plus lääkkeet, milloin mitäkin. Käyntejä on vähintään kerran kuussa.
Lapsellemme ostamme myös vaippoja joihin kuluu ehkäpä 35¿/kk suunnilleen.
Vaatteita lapselle ostetaan erittäin harvoin ja vain tarpeeseen, kuukaudessa keskimäärin kuluu korkeintaan 30¿.
Ruokakulut koko perheelle n.270¿/kk
Sitten on vielä muut vakuutukset n.25¿/kk
Niihin ei valitettavasti kuulu lapsen vakuutus-sellaista hänelle emme ole saaneet koska lapsemme syntyi pikkukeskosena.
Ostan joka kuukausi HKL:n bussilipun 40¿ työmatkoja varten.
Minulla on krooninen sairaus jonka vuoksi käytän lääkitystä, 2 lääkettä yhteensä n.50¿/kk. Lääkärissäkin on välillä käytävä, tosin aina ei ole varaa!
Kodin muihin pakollisiin kuluihin on laskettava vielä kaikki pesuaineet, vessa- ja talouspaperit, shampoot, jne eli n.30¿/kk
TV-lupa kustantaa n.16¿ kuukautta kohden.
Eli tässä perheemme pakolliset menot yhteensä 2435 euroa. Tienaamme " käteen" 2600 eli kovinkaan paljoa ei jää ylimääräiseen rahaa.
Nuo mainitsemani menot olivat suuntaa-antavia ja listassa ei ollut mitään ylimääräistä niinkuin esimerkiksi kaiken maailman lahjojen ostot :lapsen synttärit, joskus harvoin hankitut lelut, saatikka meidän vanhempien virkistykseen käyttämä raha, useimmitenhan sellaiseen ei jää mitään. Kampaajalla ei tarvitse unelmoidakaan käyvänsä.
Lisäksi aina säännöllisesti tulee näitä ihania yllätys-menoeriä niinkuin auton kesärenkaat, huollot jne.
Joskus on pakko ostaa itsellekin jotain vaatetta, harvoin tosin.
Joku känisi että " saattehan te tukia" - me kyllä ei saada mitään muuta tukea kun lapsilisä eli 100¿/kk.
Mitään lehtiä meille ei tule, emmekä kuulu kirjakerhoihin tms. Lapsella ei ole kalliita harrastuksia.
En sano että rahaa pitäisi olla paljon, mutta olisihan se kiva ettei joka kuukausi tarvitsisi laskea joka senttiä.
Hoidan sentään teidänkin vanhenevia vanhempianne ja isovanhempianne.
Olen ehkä paikalla auttamassa kun lapsenne putoaa kiipeilytelineestä päälleen ja saa kallovamman.
Hänen vierellään teholla valvoo hoitaja joka ei ansaitse kunnollista palkkaa teidän mielestänne.
Pian kenties tulee se päivä kun teho-osasto sulkee ovensa koska ei ole työntekijöitä. Siitä ei olla kovinkaan kaukana kun katsoo paljonko työpaikkoja on auki.
Kun isot ikäluokat eläköityvät niin me ollaan kuulkaa pulassa.
Ystävällisin terveisin sairaanhoitaja
joiden mielestä palkka on hyvä!!! kohta ei ole hoitajia enää läheskään riittävästi, nytkin jo suljetaan osastoja pulan vuoksi. kuka teitit ja teidän lapset sitten todella hoitaa kun ei riitä hoitajat, häh? lääkärit kyllä määrää mutta itse asiassa esim. sairaaloissa, hoitajat ne työt tekee. lääkäri käy vain rustaamassa papereita. onneksi olen itse hoitaja niin osaan läheisiäni myös hoitaa ja auttaa sitten kun on tarve.
joiden mielestä palkka on hyvä!!! kohta ei ole hoitajia enää läheskään riittävästi, nytkin jo suljetaan osastoja pulan vuoksi. kuka teitit ja teidän lapset sitten todella hoitaa kun ei riitä hoitajat, häh? lääkärit kyllä määrää mutta itse asiassa esim. sairaaloissa, hoitajat ne työt tekee. lääkäri käy vain rustaamassa papereita. onneksi olen itse hoitaja niin osaan läheisiäni myös hoitaa ja auttaa sitten kun on tarve.
joiden mielestä palkka on hyvä!!! kohta ei ole hoitajia enää läheskään riittävästi, nytkin jo suljetaan osastoja pulan vuoksi. kuka teitit ja teidän lapset sitten todella hoitaa kun ei riitä hoitajat, häh? lääkärit kyllä määrää mutta itse asiassa esim. sairaaloissa, hoitajat ne työt tekee. lääkäri käy vain rustaamassa papereita. onneksi olen itse hoitaja niin osaan läheisiäni myös hoitaa ja auttaa sitten kun on tarve.
Tuo 1500 euroa on minusta jossain kunnissa esim. perushoitajan peruspalkka, johon mahdollisesti tulevat lisät kaksi- tai kolmevuorotyöstä. Ja tuo summa ei todellakaan jää käteen, vaan siitä maksetaan verot pois.
että paperityömies ei saa tienata enempää kuin sairaanhoitaja. Missäs nyt on ne parin tonnin korotukset? Naurettavia lupauksiahan ne latelivatkin ja nyt pyörtävät puheensa kaikessa. Kuten aina. Mutta on se niin ihanaa kun on vihdoin tuo porvarihallitus.
Mistä te aina osaatte vetää sen paperimiehen asiaan mukaan?
No siksi, kun hoitajat ovat ihmeissään kuinka koneen toiminnan seuraamisesta voi saada niin kovaa liksaa. Kun taas ihmisten hoitamisesta, joka siis kovaa fyysistä ja psyykkistä työtä, niin maksetaan korvausta jolla nippa nappa elää. Tämä on tällainen vertaus näistä arvoista jotka vallitsee!
Monilla yliopistotason koulutusta vaativilla aloilla on jopa huonommat tai samaa tasoa, kuin sairaanhoitajilla. Palkkataso saisi ihan yleisesti nousta. Siitä sitten palkkojen porrastusta koulutuksen ja työn vaativuuden mukaan. Moni pakertaa vuosia yliopistossa ja saa reippaasti alle 1500 käteen.
Vierailija:
Monilla yliopistotason koulutusta vaativilla aloilla on jopa huonommat tai samaa tasoa, kuin sairaanhoitajilla. Palkkataso saisi ihan yleisesti nousta. Siitä sitten palkkojen porrastusta koulutuksen ja työn vaativuuden mukaan. Moni pakertaa vuosia yliopistossa ja saa reippaasti alle 1500 käteen.
Vaikken haluaisi keltään muulta mitään pois, on minusta ihmeellistä jatkuvasti korostaa hoitoalan huonoja liksoja ja kaiken lisäksi perustella huonolla liksalla työn huonoa hoitamista, jos käteen jää 1500 euroa.
Palkkani oli ennen 3.000 euroa, mutta käteen jäi nettona alle 1.900 euroa. Tämän jälkeen on ollut jonkin verran veronalennuksia, joten en tiedä, mitä nykyään tuosta jäisi käteen. Itse olen kotona lasten kanssa.
Hoitajat nurisevat palkastaan, koska se ei vastaa työn VAATIMUKSIA. Ainakin osa hoitajista on suoraan vastuussa ihmisen hengestä tai terveydestä.
palkat alle parin tonnin, koska ' sillä pärjää' . Kyse on koulutuksen ja työn vaativuuden suhteesta palkkatasoon.
T. Alaa vaihtanut
alle 1350 euroa, eii sillä kyllä yksinhuoltajana juhlittaisi...onneksi mies on töissä myös.