¤¤¤SYYS-04-Wiikkis¤¤¤
Otin ohjat omiin käsiini:) Tässä viikonloppu, jota voi tarpeen tullen jatkaa Wappupinoksi.
Ja tästä linkistä se odotuspino:D
http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=10146961&p=2&tmode=1&smod…
Kommentit (36)
Vesi on hyvä, vanhin voitehista ja ihana elvyttäjä. Minulle jäi viime kesän hyisiltä järviretkiltä kuitenkin pieni kammo, enkä ole ikinä ollut mikään hyvä uimarikaan. Meren rannalla olen pienen ikäni asunut, mutta iso meri tavallaan myös pelottaa.
Valitsen siis, jalat maassa, maan. Muhevan mullan, keväisessä metsässä tuoksuvan sammaleen. Maan, jossa loikoilla ja rauhoittua. Maan aikojen alusta.
Kun aikoinaan muutimme näille perille, oli esikoinen 8kk vanha. Keskimmäinen syntyi sitten vajaan vuoden päästä tänne muutosta. Ensimmäisen viiden vuoden aikana asuimme kuudessa eri mökissä, kunnes saimme pysyvän asunnon. Mökit olivat kalustettuja, joten huonekaluja ostimme kunnolla sitten vasta, kun esikoinen oli melkein 6v :) Minäkin huolehdin siitä, mitä jatkuva muuttaminen vaikuttaa pieniin lapsiin. Kuitenkin, esikoinen oli aina innoissaan uudesta paikasta. Hellyyttävästi vähän yli 3-vuotiaana, taas etelästä kesän jälkeen tullessamme ja muuttaessamme taas uuteen mökkiin puoleksi vuodeksi, juoksi esikoinen ympäri mökkiä hihkuen ja riemuiten " Uusi koti, ihana koti, jeee!"
Kiva kuulla sinustakin, Kukkuu!
Nyt ruoan laittoon!
Mois♥
Saamuska
Ajattelin vain ilmoittautua, täällä ollaan. Olen aikani tuijottanut ruutua ja päättänyt aloittaa, mutta en osaa.
Menen silittämään ja olen enemmän asiassa.
G: Pitkän pohdinnan jälkeen Vesi. Se on vastaukseni usein kun kysytään mitä kaipaan täällä eniten.
ilmoittaudun. kone rikki, netti tökkii edelleen.
vastaus on Tuli. Rakastan kyllä vettä, maata ja ilmaakin, mutta silti tuli. Kynttilän liekissä on jotain niin mahtavaa.
iltapuurolle. Olette ajatuksissani!
äk
Kiitti vaippailutsempeistä!! Mistäs noita fuzzeja saa tilata? Tänään menty koko päivä kestoilla, jee, olen pelastanut pienen palan maailmaa!
Kukkuu, muutoista. Kun olin lapsi me muutettiin useamman kerran täällä Jyväskylässä, en koe että muutot ois ollut vaikeita, lapsuudenajan ystäviä on säilynyt muutoista huolimatta näihin päiviin. Sitten kun olin 12 v muutettiin Kokkolaan ja täytyy sanoa että sinne en koskaan sopeutunut, se oli aika vaikea ikä, murrosikä muutenkin tulossa ja melkoinen kulttuurishokkikin kun tääl Jyväskylässä asuttiin metän reunassa ja kokkolassa ympäristä oli sitten aivan toisenlainen. Lapsuuden muutoista huolimatta JKL on tuntunut aina kotikaupungilta ja tänne olen palannut : ).
Ja...Kyllä lapset kestää muutoksia, kun niillä on viisaat vanhemmat!
Äh mielessä olis muutakin aihetta sivuavaa, mut en saa niitä sanoiksi.
Vauvanpalanen nukahti sitteriin kylvyn päälle ja isompaa isi nukuttaa..
jaa, olen kai eniten vesi, kaikki lapsuutenikesät saaressa vietettyäni, tuli tulee sitten seuraavana.
tiivii ja pojut
On ollut huisin kylmä päivä. Tuuli kävi luoteesta tai pohjoisesta, kylmältä suunnalta kuitenkin ja lämmintä vain 4 astetta.
Enkeli: Kiitos tarjouksesta! Mä tulen nyt sitten lauantai aamupäivällä lentäen ja lähden sunnuntaina. Olen sen yhden yön veljen vaimon siskon luona. Kävi vähän tylsästi kun ihan innoissani soitin kaverille sinne etelään, että olen tulossa viisuihin, että ehdittäiskö nähdä. Kysyin tunnustellen, että josko se sanois suoraan että tuu yöksi. No sillä on kolme lasta, nuorin reilu puoli vuotias niin en sitten edes viitsinyt " tuppaantua" . Kaveri sitten vaan sanoi, että eiköhän me jossain välissä ehditä nähdä, katsellaan sitten lähemmin. Ja minä pöljä en sitten kehdannut sanoa, että nyt pitäs lentoliput ostaa, joten pitäs tietää.
Mieskin vähän ihmetteli, miksen kehdannut suoraan kysyä. En minä tiiä itsekään miksen kehdannut mutta sanoin miehellekin, että varmasti joltain syysmammalta vois yösija löytyä ja itseasiassa helpommin kehtaisin kysyä. Esim. Ynikseltä olisin varmasti voinut kysyä;)
Mies sitten sanoi,e ttä mieti asia toisin päin: Jos sun kaveri tulee etelästä tänne ja soittaa lyhyelläkin varoitusajalla ja kysyy yösijaa, tuntuuko se minusta tungettelevalta? No ei, ei todellakaan. Olis pitänyt TÄSSÄKIN asiassa luottaa syysmammoihin!
Minä komppaan Saamuskaa. Mulle tuli kans heti mieleen jalat maassa -ajatus. No, joskus haihattelen vaikka mitä mutta siis metsä, metsän tuoksut ja sisämaa! Vaikka siis ikäni olen tässä rannikolla asunut, pelkään vettä ja merta ihan kauheasti. Lentäminenkin on aika hurjaa puuhaa ja tulikin pelottaa jollain tapaa.
Mies taas, rannikon kasvatti, tykkäis meren äärellä olla. Jos minä joskus mökin itselleni laittaisin, se olisi kyllä tietysti järven rannalla, sen verran vesi-ihminen olen. Mutta en mistään hinnasta meren rannalle sitä haluais kuten mieheni. Mies " ahdistuu" , jos joutuu asumaan jossain, missä ei näe tarpeeksi kauas. Lakeuksilta päin kotoisin nimittäin. Onnia odottaessani käytiin Heinolan asuntomessuilla ja Jyväskylän läpi ajaessamme mieheni ja veljensä taivastelivat, miten joku voi asua siellä (Jyväskylässä siis) kun eihän siellä näe muutamaa kymmentä metriä kauemmas:) Kun on niitä mäkiä, harjuja, mitä lie.
No joo tämä taas karkasi tämä juttu vähän sivuraiteille. Nyt sohvalle. Onnikin tais nukahtaa. Otti tänään 5 minuutin päiväunet eikä meinanntu siltikään heti nukahtaa.
T-P
Saamuskalta utelen, onkos teillä hyvät kelit vielä? Lähinnä Yniksen kannalta, eli laskettelukelejä kyselen. Jännä ajatella, että ei kuitenkaan niin kaukana Oulusta, voi lasketella vielä ja täällä ei ole enää lunta ollenkaan!
Tuo viisuhuuma meni eilen vähän yli. Taisin olla tulossa viisuihin jo ensi viikonloppuna - viikkoa liian aikaisin:)
T-P
fuzzeja saa melkein mistä vaan,googlappa!!
Meilläkin koko L mennyt jo pari kuukautta
on niin paljon säätövaraa.
Nyt laittautumaan työiltaa varten :)
Kiva kuulla susta Kukkuu,Halaus **
T-p älä vielä tule,ois aika hiljaista :=)
Ramika
ps.
Hilma mummilla yökylässä,kyllä on hiljaista!!!!!!
Kyllä täällä vielä lasketellaan, vaikkeivät kaikki rinteet enää olekaan auki. Rinteitähän on kaiken kaikkiaan 45 kpl ja niistä on auki vielä 40...ainakin hetken :)
Nyt menen. Toivottavasti nähdään Yniksen kanssa, kun ei mitään viestitelty kuitenkaan, kun muka olin niin kiireinen. Aippa tahi joku Yniksen numeron omaava voisi sen minulle viestittää..?
:)Mukavaa illan jatkoa, siskot!
SM
minäkin olen kovin ylpeä sinun, urhean naisen, selviytymisestä. Tosin toivon, että koittaisi aika, jolloin ei vain olisi pakko selviytyä...
Ihailen kovin sitä, että Lehtistäkin kaiken tuon keskellä ehdit lukea!!! Minulla ahtaassa ja täydessä elämäntilanteessa katoavat kaikki omat ja muidenkin ajatukset, enkä kykene viisaiden lukemiseen.
Kysymys oli niin vaikea, ettei minulla ole aavistustakaan vastauksesta, mutta heitän arvauksia:
VESI, koska
a) hyvää, raikasta, saa helposti hanasta ja pullosta, oluen jälkeen parasta ruokajuomaa
b)alkuolotila, ihmisen syntymäkoti, synnytyspalveluyrittäjä K.Tantun erityiselementti
c) virtaa, ei pysähdy, yhdistää (lähellä maata, muttei tuomittu kahleisiin)
d) alitajunnan aallot ja syvyydet, syvissä vesissä, " mieleni veet"
e) Elämä on meri, / meri kauhistaa, / kun se vaahtopäinä / kiehuu, raivoaa. / Mistä turvan löytää / mieli levoton? / Kuka auttaa voisi, yö kun synkkä on? (vk 482:1)
f) puhdistava, uudistava vesi, vetten tykö on lupa tulla virvoittumaan (hengellisesti/henkisesti), armon meri
g) vesilähde, salainen, piilossa, puhdas, raikas, suuren onnen tuoja janoiselle kulkijalle (fyysisesti)
h) vesi melankolian maisemakuvana: " veet syvät päilyvät ikävää" , " rannalla istun ja haitari soi" , " aavan meren tuolla puolen"
i) vesi seksuaalisuuden ja (vaarallisen) rakkauden syövereiden kuvana
Hei, määki taidan olla vesi...:)
Kerrothan perustelut!
Aaron kummitäti sai eilen pienen pojan, mä olen aivan huumassa! Vauvat on ihania!!! Pääsen ehkä huomenna katsomaan vastasyntynyttä, ihanaa!!!!!!!!!!!
Elementti: Vesi, ilman sen suurempia selityksiä.
Ramika: Minkä kokonen Kirppu on? Aarol on nyt M-koko fuzzeis, mut ajattelin et jos seuraavaks ostais L, ku poika jo kohta 8kg...
Mun kädet tärisee ton ihanan vauvauutisen vuoks... ja nyt Aaro heräs, vähä se on aamu-uninen ollu pari päivää.
Petra
Kukkuu. Ihanaa, kun jaksoit tulla mukaan pinoon. Pidä huoli itsestäsi! Voimia! Lapset selviävät kyllä muutoksista. Toki kannattaa sanoa, että aikuisilla on aikuisten asioita ja aikuiset huolehtivat niistä. Lasten ei tarvitse niitä murehtia. Mahdollisuuksien mukaan voi varata jotain kivaa tekemistä sille ajalle, kun itse hoitaa asioita. Mutta liikaa ei kannata sitäkään itse murehtia. Apua toki voi ja saa pyytää.
G: Varmasti kaikki arvaa mun vastauksen: maa. Jalat maassa, kasvu, turva.
Vappug: Simaa, munkkeja, tavallisia ilmapalljoja ja serpentiinejä
Verhog: Vaihtelen mielen mukaan. Ei kerralla joka paikkaan välttämättä. Nyt sais vaihtaa kevyemman verhon keittiöön ja takkahuoneeseen.
Vaippa-asiaan. Iikalla Fuzzeissa M. Painaa n. 8kg. L-koko turhan iso, vaikka säätövaraa on. Pekalle M meni tosi pitkään. Uusissa Fuzzeissa koot tahtoo heittää aika paljonkin.
Iika nousi eilen ekan kerran seisomaan tukea vasten. Illat ollu yhtä hulinaa. Menin nukkumaan iltaysiltä. Se auttoi taas vähän.
Tulevaisuus mietinnässä.
Syömään, Pekka päikkäreille ja munkkeja paistamaan.
T@hti
Fuzzitkin löydät Kestovaippakaupasta. Toki muualta myös.
kun tää kirjottaminen on niin vaikeeta, mukamas.
Lihamureke uunissa, typyläinen päikkäreillä, hällä ollu pari päivää kuumetta ja just sopivasti viikonlopulle. Tänään en ole mitannut, toiv tervehtyy niin päästään huomenna vappua juhlimaan ystäväperheen luokse.
Jatu onnea autosta, en voisi olla ilman niin tottunut siihen on ja kyllä se helpottaa elämää kummasti.
Kukulus hyvä kuulla sinusta. Lapsoset taitaa olla kaikinpuolin aika sopeutuvia ja kestäviä pakkauksia, siis muuttoja ajatellen.
Voimia, voimia koko perheelle.
T-P, hauskaa kun olet noin innokas viisufani. Mua harmittaa ihan sikana viimevuotinen, oltiin sinne Mallorcalle menossa, niin en nähnyt kisoja, kun kerrankin Finlandia jyräsi. Täytyy vissiin tänä vuonna katsoa, vaikken viisufani olekaan, mutta kun kerran kotikulmilla kisät järkätään. Saas nähdä kuinka suomi näistä viisuista selviytyy isäntämaana.
Hilu
Hillitön tuuli, oikein puuskainen myrsky suorastaan ollut tänään ja taas niin kylmä. No sisälläpä ollaankin oltu.
Onni heräs seiskalta ja olin iltapäivään asti siinä luulossa, että kuudelta. Mun herätyskello oli tunnin väärässä nimittäin. Ja mies heräs sen kanssa aamulla kun oli mun vuoro nukkua. Mä kävin salilla ja sittenpä tulikin ystäväpariskunta lapsensa kanssa meille grillailemaan.
On ollut super kiva sunnuntai, ei voi muuta sanoa. TUlivat jo siten, että heidän lapsi jäi pihalle päikyille ja Onnikin oli just saatu sisälle nukkumaan. Kun mies sen vihdoin laittoi sänkyyn... Tästä tuolla sähköpostissa jo vähän avauduin:) Grillailtiin, pelattiin ja nautittiin pari siideriä. Lähtivät tuossa puoli tuntia sitten. Oi että oli kivaa. Ja lapsukaiset leikkivät tosi hienosti keskenään Onnin huoneessa. Hämmästyttävän pitkiä aikoja olivat siellä omissa oloissaan. Neiti on 1v10kk vanha.
Hiljaistapa ollut pinossa. Mitähän sitä huomenna tekis? Kai sitä pitää käydä mummulassa munkilla ja simalla. Unohdettiin eilen ottaa simaa sieltä mukaan, joten ei vielä ole päässyt siinä mielessä vapputunnelmiin. Siideri on ajanut siman asemaa iltaisin telkun ääressä.
Taidan mennä takaisin sohvalle. Katsoin tanssii tähtien kanssa -tunnelmoinnin äsken. Olihan se aika huikea show koko tää tuotantokausi. Hienoja tansseja ja silleen.
Näissä tunnelmissa.
T-P
Viikonloppu on ladannut ihanasti akkuja ja väsy/ärsy on tiessään. Olen liikkunut paljon ja ollaan käyty koko perheen voimin pyöräilemässä. Otso-raukka sotkee vimmatusti pikku-pyörällään. Huomenna mennään ostamaan synttärilahja ennakkoon ja saa uuden pyörän. Valma saa otson vanhan, tosin kun katottiin netistä Otsolle pyörää, tyttö valkkasi itselleen vaaleanpunaisen unelman ;).
Huomenna mulla piti olla vapaapäivä, mutta ei onnistunutkaan. Aamulla aikaisin on lähettävä liikeelle, kun on lyhyt mutta pakollinen juttu ;). Sitten ajellaan mummolaan, jonne jää muu perhe ja minä jatkan vielä Hämeenlinnaan. Vappu tosin tulee ilman laittamista tänä vuonna, kun ollaan anoppilassa. Varmaankin grillataan ja sitten tietty perunasalaattia ja kuohuviiniä (!). Lapsille ilmapallot ja donitseja.
Vai että vuodenaikojen mukaan verhot ;) Mulla uupuu edelleen verhot olohuoneesta. Yritän ensi viikolla saada ennen pojan synttäreitä.
Olen vesi, ehdottomasti. Lempilllä oli hyvät perusteet.
Hyvää vappua kaikille!
Pilette - virkeänä ja elinvoimaisena
Minun elementti on vesi. Hakeudun lähelle vettä, olen aina asunut lähellä vettä (=-järviä). Uiminen on ihanaa. Lumisilla rinteillä on ihanaa. Raikastava kesäsade on ihanaa. Vesi on parasta janojuomaa. Supistelin ammeessa. Jne. Jne.
Kukkuu, oli hyvä kuulla sinusta :) Halaus.
Meillä on tänä viikonloppuna taloyhtiön talkoot. Minä vahdin kyllä lihapullia mutta pian lähden myös haravoimaan. Mies ja tyttö ovat jo ulkona. Iltapäivällä on kummipojan syntymäpäivät. Huomenna tiedossa " raadantaa" puutarhassa josta lähtee erinäinen määrä vanhoja kasveja ja rikkaruohoja, täytyy myös möyhentää ja kuokkia uusia pensaita varten. Kun vaan vielä tietäisi, mitä pensaita istuttaisi ... Ja mikä sopisi tuohon kohtaan jota olemme ajatelleet. Taidan kysyä neuvoa eräältä ystävältä joka on oikea velho puutarhan hoidossa.
Jaa, että euroviisu-huumaa .. Mä en edes muistanut että kyseiset viisut ovat tulossa :) Minua ei nimittäin kiinnosta ne lainkaan. Vaikka olisikin Suomelle ensimmäinen (ja luultavasti ainoa) kerta. Olihan voitto ihan kiva vuosi sitten, kun oli niin ainutlaatuista. Mutta muuten tuo koko touhu yleensä menee multa ohi. Toivottavasti eivät kauhean paljon sotke täällä pk-seudulle tuota liikennettä .. Tai, tuskin. Mutta jotenkin en jaksaisi viettää liikenneruuhkassa yhtään enempää työmatkoja.
Laitoin tuonne toisellekin puolelle kyselyä kaikille kynnelle kykeneville että josko treffattaisiin ke 16.5. (seuraava päivä siis Helatorstai). Pitäkäähän mielessä, muutama meistä on jo lähdössä. Olisi kiva nähdä :)
Onko Ynis jo lähtenyt Leville??
Pitää mennä, harava odottaa.
Voikaa hyvin!
Alli