Miksi elätellään toiveita että Ähtärin eläinpuistolle löytyisi jatkaja?
Eikö nyt kannattaisi jo luovuttaa ja alkaa siirtämään eläimiä muualle? Tuntuu että viimeiseen asti elätellään toiveita että eläinpuiston toiminta jatkuisi. Tällä hetkellä eläinten hoito maksaa 60 000e kuukaudessa!
Kommentit (4)
Sinne pääsee junalla. Ähtärin asemalla on autioitunut lännenkylä. Ja tämä on totta.
Ihan hyvinhän sillä puistolla meni monta vuosikymmentä ennen pandasekoilua. Jos pääsymaksu on vaikka 15 euroa niin 2000 kuukausittaisella kävijällä kuitataan eläinten hoitokulut. Ei ole mikään mahdoton paikka sellainen.
Vierailija kirjoitti:
Sinne pääsee junalla. Ähtärin asemalla on autioitunut lännenkylä. Ja tämä on totta.
Eläinpuiston asemalla eikä Ähtärin asemalla. Se lännenkylä lopetettiin jo 90-luvulla.
Ähtärin eläinpuiston eläimet ovat saaneet jälleen muutaman viikon lisää armonaikaa. Rahat eläinten ylläpitoon riittävät näillä näkymin lähelle helmikuun loppua. Sanoisin, että noin kuukausi eteenpäin taas mennään. Nyt näyttää siltä, että ihan tosi kivasti sitä lahjoitusrahaa on kuitenkin tässä tullut.
Yle kertoi vuodenvaihteessa, että rahaa oli tuolloin tammikuun loppuun. Pidemmän aikavälin ratkaisua vaikeaan tilanteeseen ei ole kuitenkaan löytynyt.
Katsomme joka viikko aina tilanteen uudestaan, että rupeammeko laittamaan eläimiä pois vai vieläkö jatkamme eläintenpitoa.
Haapakosken mukaan keskusteluja on käyty erilaisista ratkaisuvaihtoehdoista, mutta esimerkiksi mahdollisista ostajaehdokkaista hän ei halua sanoa mitään.
Yhdistys on hakenut avustuksia, mutta Haapakosken mukaan mitään isompaa avustusta ei ole saatu. Vakaampi rahallinen tilanne helpottaisi myös eläinpuiston toiminnan jatkajan etsimistä.