KKO: Pelkkä asianomistajan kertoma siitä, ettei hän ilmaissut suostumusta seksiin, ei riittänyt näytöksi raiskauksesta
KKO:n käsiteltävänä oli tapaus, jossa kotihoidon työntekijää syytettiin avustettavansa raiskaamisesta. Mies oli tapahtumapäivänä toukokuussa 2023 ensimmäistä kertaa käymässä naisen luona.
Naisen mukaan mies oli alkanut hieroa hänen hartioitaan ja sitten hänen alapäätään vaatteiden päältä. Sen jälkeen mies oli laittanut ensin sormensa ja sitten peniksensä hänen emättimeensä.
Raiskaussyytteen mukaan nainen ei missään vaiheessa ollut osoittanut haluavansa seksiä miehen kanssa. Mies taasen sanoi, että nainen oli ollut aloitteellinen ja oli suostunut seksiin, kun mies oli siitä häneltä kysynyt.
Kommentit (5)
Uskomatonta, että tällainenkin triviaali rikos on edes saanut valitusluvan Korkeimmasta Oikeudesta?
Kun oman ohjeistuksensa mukaan, KKO käsittelee tapauksia, joilla on "ennakkotapauksellista merkitystä"?
Siis en tarkoita, etteikö tuon jampan paikka ole bosessa, mutta että tällainen käsitellään KKO:ssa?
Jos olette ikinä joutuneet hakemaan valituslupaa KKO:sta, niin on ihan helvetin hankala prosessi.
Eikö tuollaisesta saisi tulla tuomio koska kyseessä on ollut avustettava henkilö ja avustaja on ollut kotihoidon työntekijä? Lakia voisi muuttaa, jos kotihoitoa ei ole huomioitu tarpeeksi.
"Seksuaalinen hyväksikäyttö:
Joka asemaansa hyväksikäyttäen saa osallistumaan sukupuoliyhteyteen tai ryhtymään muuhun seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaavaan seksuaaliseen tekoon
...
3) henkilön, joka on hoidettavana sairaalassa tai muussa laitoksessa ja jonka mahdollisuus muodostaa tai ilmaista tahtoaan on sairauden, vammaisuuden tai muun heikkoudentilan vuoksi heikentynyt, tai"
Ahmed voitti tällä kertaa.