Voiko skitsofreniasta parantua täysin?
En väitä että diagnoosi olisi väärä. Väitän, että olen parantunut sairaudesta. Onko se mahdollista?
Kommentit (36)
Lääkäri ei usko, että olen terve vain koska istun pieno edessä hieman erilailla kuin muut.
Vierailija kirjoitti:
Voi. Noin kolmasosa parantuu. Kolmasosalla sairaus kroonistuu, ja kolmas osalla sairaus pysyy hallinnassa lääkityksellä.
Maailmanlaajuisesti suurissa tutkimuksissa isoilla otannoilla on todettu, että skitsofreniasta parantui täysin 13,5%. Suomessa pitkäaikaistutkimis on ollut vähäistä, minkä vuoksi arviot ovat ylimitoitettuja. Kysehän on usein siitä, että henkilö pärjää arjessaan esimerkiksi lääkehoidon turvin. Joitakin aittaa työkyvyttömyyseläkkeelle jääminen, jolloin elämä tasapainottuu ja oireilu voi muuttua vähäisemmäksi.
Skitsofrenia on vaikea sairaus, koska jollakin saattaa olla nuorena aikuisena psykiatrista hoitoa, sitten tilanne tasoittuu, ja vanhuudessa jälleen puhkeaa. Vanhuudessa vaikuttavat monet tekijät, aivotoiminnan muutokset ja muut sairaudet esimerkiksi.
Akuuttipsykillä töitä tehneenä sanoisin että kyllä voi parantua. Mikä on se 'täysin' -siitä en tiedä?
Osalla kroonistuu.
Osa pärjää lääkkeiden (otettujen) kanssa
Ja osalla hoito/terapia/oma-apu sekä milloin todettu ja mullainen hoitovaste ylipäätään, voi parantua.
Kaikki skitsofreniaa sairastavat voivat elää ihan hyvää elämää. Seuraten lääkitysohjeita, ymmärtämällä sairauden erityispiirteet ja hakemalla ajoissa jeesiä.
Ja huom. sairaudentunnottomuus voi olla yksi erityispiirre. Jos itse arvioi olevansa parantunut, kannattaa arvio ottaa vielä ihan ammattilsiseltakin.

Olen täysin terve
Minä olisin terve jos ei tarvitsisi käydä töissä, jossa stressi usein laukaisee kohtauksen.
Vierailija kirjoitti:
Minä olisin terve jos ei tarvitsisi käydä töissä, jossa stressi usein laukaisee kohtauksen.
siispä
Vierailija kirjoitti:
Minä olisin terve jos ei tarvitsisi käydä töissä, jossa stressi usein laukaisee kohtauksen.
Et vaan mene enää huomenna töihin!
Se loppuu nyt!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olisin terve jos ei tarvitsisi käydä töissä, jossa stressi usein laukaisee kohtauksen.
Et vaan mene enää huomenna töihin!
Se loppuu nyt!
Pitää mennä. Lääkäri sanoi että minulla vaan sattuu nyt olemaan tälläinen sairaus että olen välillä psykoosissa.
Voi parantua minä parannuin kun muistin että pitää äänestää voittajia totella ääniä ne sanovat äänestä voittajia voin ihan hyvin nyt kun tottelin ääniä Äänestin voittajia kuulen vain voittavia Kokoomus ääniä
Voihan siitä, mutta minua kiinnostaa enemmän että mitä mieltä olet Ukko Ylijumalasta. Ukko on kotimainen ja ainoa vaihtoehto isänmaalliselle ihmiselle. Aavikon kultit alas!
Hienoa, jos näin on. En ole koskaan kuullut, muuten kuin et oppii elämään sen kanssa. Tyttärellä on todettu skitsoaffektiivinen häiriö. Samankaltaiset oireet. Nykyään elää suht normi elämää. Naimisissa jne. Mut töihin ei ole kyennyt. Tai siis kykenis, mut pitäis olla hänelle sopiva paikka ja työvuorot.
Hyvä kysymys. Kysyin huvikseni tekoälyltä, ja sekin kyllä väittää että parantuminen on mahdollista.